Peliriippuvuus: aivot, yleisyys ja hoito

Peliriippuvuus on lääketieteellisesti tunnustettu häiriö, ei luonteenheikkous. Sekä Maailman terveysjärjestön ICD-11-tautiluokitus että Yhdysvaltain psykiatriyhdistyksen DSM-5 luokittelevat sen riippuvuushäiriöksi, jonka ytimessä on pelaamisen hallinnan menetys ja pelaamisen jatkuminen kielteisistä seurauksista huolimatta. Aivotutkimus on löytänyt rahapeliriippuvuudesta samankaltaisia muutoksia palkitsemis- ja kontrollijärjestelmissä kuin päihderiippuvuuksista. Hoitoa on olemassa, ja sillä on tutkimusnäyttöä: kognitiivis-behavioraalinen terapia ja motivoiva haastattelu ovat ensilinjan menetelmiä, verkkohoito toimii ja lääkehoidosta on rajallista mutta olemassa olevaa näyttöä. Silti valtaosa apua tarvitsevista ei sitä hae.

Mitä peliriippuvuus tarkoittaa – ja mitä se ei tarkoita

Arkikielessä peliriippuvuudella kuvataan usein mitä tahansa liiallista pelaamista. Kliinisesti kyse on kapeammasta ja tarkemmin rajatusta asiasta. Riippuvuudessa pelaaminen on muuttunut pakonomaiseksi: ihminen ei enää päätä itse siitä, aloittaako hän, kuinka kauan hän jatkaa tai lopettaako hän häviölle jäätyään. Pelaaminen on siirtynyt elämässä keskeiselle sijalle muiden asioiden kustannuksella, ja se jatkuu, vaikka seuraukset ovat selvästi kielteisiä.

On tärkeää erottaa kolme eri asiaa, jotka menevät julkisessa keskustelussa jatkuvasti sekaisin.

Rahapelihaitta on mikä tahansa pelaamisesta seuraava kielteinen asia: menetetty raha, kadonnut aika, riita puolison kanssa, univaje, häpeä. Haittoja syntyy myös ihmisille, jotka eivät ole riippuvaisia. Yksi liian suuri kertatappio voi vahingoittaa taloutta pysyvästi, vaikka pelaaminen olisi muuten satunnaista.

Riskitasoinen pelaaminen tarkoittaa pelaamista, joka on määrältään tai tavaltaan sellaista, että haittojen todennäköisyys on selvästi kohonnut. Tässä vaiheessa ihminen ei useinkaan tunnista tilannettaan ongelmaksi, ja juuri siksi väliintulo olisi tehokkainta.

Rahapeliriippuvuus on diagnosoitava häiriö, joka täyttää tautiluokituksen kriteerit. Se on jatkumon ääripää, ei erillinen saareke.

Tämä jatkumoajattelu on olennainen, koska se selittää, miksi haittojen ehkäisy ja riippuvuuden hoito ovat eri asioita mutta kuuluvat samaan kokonaisuuteen. Ehkäisy pyrkii siihen, ettei kukaan liukuisi jatkumolla eteenpäin. Hoito auttaa niitä, jotka ovat jo pitkällä. Käsittelemme ehkäisyn keinoja ja niiden näyttöä erikseen artikkelissa pelihaittojen ehkäisy: mikä toimii ja mikä ei.

Riippuvuus ei myöskään määrity rahasummalla. Sadan euron kuukausittainen pelaaminen voi olla riippuvuutta pienituloiselle, jolla se syö vuokrarahat ja täyttää ajatukset, ja harmitonta ajanvietettä hyvätuloiselle, joka lopettaa sovitussa kohdassa. Kriteerit koskevat hallintaa ja seurauksia, eivät euromääriä.

Miten peliriippuvuus diagnosoidaan?

Diagnoosin asettaa terveydenhuollon ammattilainen. Käytössä on kaksi rinnakkaista luokitusjärjestelmää, joiden logiikka poikkeaa toisistaan.

ICD-11: kolme ydinpiirrettä

Maailman terveysjärjestön tautiluokitus ICD-11 hyväksyttiin maailman terveyskokouksessa toukokuussa 2019, ja se tuli kansainvälisesti voimaan vuoden 2022 alussa. Siinä rahapeliriippuvuus on koodi 6C50, ja se sijoittuu riippuvuuskäyttäytymisestä johtuvien häiriöiden ryhmään.

ICD-11 määrittelee häiriön kolmen ydinpiirteen kautta:

1. Pelaamisen hallinnan heikentyminen – aloittamisen, keston, tiheyden, intensiteetin ja lopettamisen suhteen.
2. Pelaamisen kasvava etusija muihin elämänalueisiin ja päivittäisiin toimiin nähden.
3. Pelaamisen jatkuminen tai lisääntyminen kielteisistä seurauksista huolimatta.

Lisäksi käyttäytymisen on aiheutettava merkittävää kärsimystä tai toimintakyvyn heikentymistä henkilökohtaisella, perheen, sosiaalisella, koulutuksellisella tai ammatillisella alueella. Piirteiden tulee olla havaittavissa yleensä vähintään 12 kuukauden ajan, mutta vaadittua kestoa voidaan lyhentää, jos oireet ovat vakavia ja kaikki muut vaatimukset täyttyvät.

ICD-11:n merkittävä uudistus on, että se erottaa pääasiassa verkossa tapahtuvan pelaamisen (6C50.1) pääasiassa muualla tapahtuvasta (6C50.0). Erottelu ei ole kosmeettinen. Verkkopelaamisen jatkuva saatavuus, nopeus ja yksityisyys muuttavat sekä oirekuvaa että sitä, milloin läheiset huomaavat ongelman.

DSM-5: yhdeksän kriteeriä ja vaikeusaste

Yhdysvaltain psykiatriyhdistyksen DSM-5 teki vuonna 2013 periaatteellisesti tärkeän siirron: aiemmin “patologiseksi pelaamiseksi” kutsuttu häiriö siirrettiin impulssikontrollin häiriöistä päihde- ja riippuvuushäiriöiden lukuun. Tämä oli ensimmäinen kerta, kun toiminnallinen riippuvuus rinnastettiin virallisessa luokituksessa aineriippuvuuksiin. Perusteena olivat sekä oirekuvan että aivotutkimuksen havaitut yhtäläisyydet.

DSM-5:ssä diagnoosi edellyttää, että vähintään neljä yhdeksästä kriteeristä täyttyy 12 kuukauden aikana ja että pelaaminen aiheuttaa kliinisesti merkittävää haittaa tai kärsimystä. Lisäksi käyttäytymistä ei saa selittää paremmin maaninen jakso.

Vaikeusaste määritellään kriteerien määrällä: lievä 4–5, keskivaikea 6–7 ja vaikea 8–9 kriteeriä. Lisäksi kuvataan, onko häiriö jaksottainen vai jatkuva, ja onko potilas remissiossa.

Kriteerilista kannattaa lukea huolella, koska se paljastaa yleisen väärinkäsityksen. Yksikään yhdeksästä kriteeristä ei mainitse hävityn rahan määrää. Ratkaisevaa on suhde pelaamiseen, ei tilitapahtumien loppusumma.

Miten ongelma tunnistetaan käytännössä?

Diagnostiset kriteerit eivät ole se työkalu, jolla ongelma useimmiten löytyy. Terveyskeskuksen vastaanotolla, päihdepalveluissa tai velkaneuvonnassa käytetään lyhyitä seuloja, jotka nostavat epäilyn esiin. Käypä hoito -suositus Rahapeliongelma nimeää keskeiset välineet.

BBGS (Brief Biosocial Gambling Screen) on kolmen kysymyksen seula, joka kattaa vieroitusoireet, salailun ja taloudellisen avun hakemisen. Jo yksi myönteinen vastaus antaa aiheen tarkempaan selvittelyyn. Lyhyys on tässä hyve: kolme kysymystä mahtuu vastaanotolle, yhdeksäntoista ei.

PGSI (Problem Gambling Severity Index) on yhdeksän kysymyksen mittari, jolla arvioidaan viimeisen 12 kuukauden pelaamista. Se on myös väestötutkimusten vakiotyökalu, mikä tekee siitä olennaisen, kun luetaan tilastoja.

SOGS-RA on nuorille suunnattu seulontaväline, jota suositellaan alaikäisten ja nuorten aikuisten arviointiin.

Seula ei ole diagnoosi. Se on portti, jonka jälkeen tarvitaan kliininen haastattelu. Käypä hoito -suositus korostaa, että rahapeliriippuvuus jää Suomessa merkittävästi alidiagnosoiduksi. Syy on osin siinä, ettei pelaamisesta kysytä. Potilas ei kerro oma-aloitteisesti, koska häpeä on suuri, ja ammattilainen ei kysy, koska aihe ei kuulu rutiiniin. Masennuksen, univaikeuksien, työuupumuksen tai velkaongelman taustalta löytyy pelaaminen vain, jos joku ottaa sen puheeksi.

Mitä aivoissa tapahtuu?

Aivotutkimus ei anna riippuvuudelle yksinkertaista selitystä, mutta se on muuttanut käsitystä siitä, mistä ilmiössä on kyse. Keskeiset löydökset koskevat kahta järjestelmää: palkitsemisjärjestelmää ja otsalohkon kontrollitoimintoja.

Palkitsemisjärjestelmä ja dopamiini

Aivojen palkitsemisjärjestelmä, jonka ytimessä ovat keskiaivojen dopamiinihermosolut ja niiden yhteydet ventraaliseen striatumiin, on kehittynyt ohjaamaan käyttäytymistä kohti selviytymisen kannalta hyödyllisiä asioita. Se ei kuitenkaan reagoi ensisijaisesti palkkioon itseensä, vaan palkkion ennakointiin ja erityisesti odottamattomuuteen. Kun palkkio tulee yllättäen, dopamiinivaste on suuri. Kun se on täysin ennakoitavissa, vaste vaimenee.

Rahapelit osuvat tähän mekanismiin poikkeuksellisen tarkasti. Voitto tulee satunnaisin väliajoin ja arvaamattomasti. Tämä on oppimispsykologiassa tunnettu vaihtelevan suhteen vahvistusaikataulu, joka tuottaa erittäin sitkeää käyttäytymistä. Juuri arvaamattomuus, ei voiton suuruus, pitää järjestelmän aktiivisena.

Ennakointi voittaa voiton

Kuvantamistutkimuksissa toistuva havainto on, että rahapeliriippuvuudessa ventraalisen striatumin toiminta poikkeaa verrokeista palkkion odotuksen aikana. Sama alue on keskeinen päihderiippuvuuksissa. Käytännön tasolla tämä vastaa sitä, mitä pelaajat itse kuvaavat: voimakkain tunne ei synny voitosta vaan hetkestä ennen sitä, kun rullat pyörivät tai kortti kääntyy.

Tästä seuraa jotain epäintuitiivista. Riippuvuutta ylläpitää se, mitä tapahtuu ennen tulosta, ei tulos. Siksi voittaminen ei paranna riippuvuutta ja häviäminen ei sitä lopeta.

Otsalohkon jarru

Toinen toistuva löydös koskee etuotsalohkoa, joka vastaa suunnittelusta, riskien punninnasta ja impulssien hillitsemisestä. Tutkimuksissa on havaittu poikkeavaa toimintaa ja muuttunutta yhteyttä otsalohkon ja palkitsemisalueiden välillä. Yksinkertaistaen: yllyke voimistuu ja jarru heikkenee samanaikaisesti.

Tämä auttaa ymmärtämään ilmiön, joka läheisistä on käsittämätön. Ihminen voi tietää täsmälleen, että peli on häviöllinen, luvata vilpittömästi lopettaa ja silti aloittaa uudestaan tunnin päästä. Tieto ei ole se järjestelmä, joka päätöksen tekee.

Ehdollistuminen ja vihjeet

Riippuvuudessa neutraaleista ärsykkeistä tulee ehdollistuneita vihjeitä, jotka laukaisevat pelihimon. Mainos ruudulla, urheiluottelun kerroin, tilipäivä, tietty kellonaika tai vain kotisohvalle istuminen voi käynnistää voimakkaan halun. Vihjereaktiivisuus on yksi syy siihen, miksi peliestot ja markkinoinnin rajoitukset ovat hoidon kannalta merkityksellisiä: ne poistavat laukaisimia ympäristöstä. Peliestoa ja sen toimivuutta käsittelemme tarkemmin artikkelissa peliesto vertailussa.

Ajatusvinoumat

Neurobiologian rinnalla toimivat systemaattiset ajatteluvirheet, joita rahapelit ruokkivat.

• Hallinnan illuusio. Uskotaan, että oma taito, rituaali tai ajoitus vaikuttaa satunnaiseen lopputulokseen.
• Pelaajan harha. Uskotaan, että pitkä häviöputki tekee voitosta todennäköisemmän. Riippumattomissa tapahtumissa se ei ole totta.
• Läheltä piti -kokemus. Kaksi jättipottisymbolia kolmesta tuntuu melkein voitolta, vaikka se on täysi häviö. Aivot käsittelevät sen osittain voiton kaltaisena.
• Valepuvussa voitot. Peli juhlii äänin ja valoin kierrosta, jossa panos oli suurempi kuin palautus. Häviö koodautuu voitoksi.

Nämä mekanismit ja pelien rakenne käydään tarkemmin läpi artikkelissa kolikkopelin psykologia.

Mitä aivotutkimus ei todista

Tässä kohtaa on syytä olla rehellinen tutkimuksen rajoista. Suuri osa kuvantamistutkimuksista on poikkileikkauksia: ne vertaavat riippuvaisten ja verrokkien aivoja yhtenä ajankohtana. Sellainen asetelma ei kerro, ovatko havaitut erot riippuvuuden syy vai seuraus. Osa eroista voi olla altistavia piirteitä, jotka olivat olemassa ennen pelaamista, osa pitkän pelaamisen tulosta.

Riippuvuuden kuvaaminen pelkkänä “aivosairautena” on saanut osakseen perusteltua kritiikkiä. Malli selittää huonosti sen, että merkittävä osa ihmisistä toipuu ilman mitään hoitoa, ja että toipumiseen vaikuttavat vahvasti taloudellinen tilanne, ihmissuhteet ja pelien saatavuus. Se voi myös siirtää huomion pois ympäristöstä: jos ongelma on yksinomaan yksilön aivoissa, pelien rakenteesta ja tarjonnasta ei tarvitse puhua. Kaikkein käyttökelpoisin tulkinta on yhdistelmä. Alttius on osin biologista, laukaisimet ovat ympäristössä, ja pelin rakenne määrää, kuinka nopeasti alttius muuttuu ongelmaksi.

Miten pelin rakenne vaikuttaa riippuvuuden syntyyn

Riippuvuus ei jakaudu tasaisesti eri pelien välille. Kaikki rahapelit ovat tuotto-odotukseltaan pelaajalle tappiollisia, mutta ne eroavat toisistaan siinä, kuinka nopeasti ne voivat tuottaa riippuvuutta.

Ratkaisevin yksittäinen tekijä on tapahtumatiheys: kuinka lyhyt aika kuluu panoksesta tulokseen ja uuteen panokseen. Viikoittaisessa lottorivissä sykli on seitsemän vuorokautta. Sähköisessä kasinopelissä se voi olla muutama sekunti. Kun sykli lyhenee, oppimisvaikutus voimistuu, tappiot kertyvät nopeammin ja tappioiden takaa-ajo on mahdollista välittömästi.

Muita rakenteellisia riskitekijöitä ovat jatkuva saatavuus, mahdollisuus pelata yksin ja huomaamatta, luotto- ja mobiilimaksamisen tuoma etäisyys oikeaan rahaan, ja voitosta kertovat äänet ja animaatiot, jotka vahvistavat mielikuvaa menestyksestä.

Uusi rahapelilaki tarttuu näihin osin. Rahapelin toimeenpanon yhteydessä on pidettävä pelaajien saatavilla muun muassa tieto voiton todennäköisyydestä, tieto arvontanopeudesta ja arvio rahapelin haittariskistä ⚖️rahapelilaki 10/2026, 37 § – toimeenpanon yhteydessä annettavat tiedot . Haittariskiarvion sisältö täsmentyy vasta soveltamisessa, mutta ajatus on merkittävä: pelin riskillisyys tulee näkyviin tuoteominaisuutena.

Miten riippuvuus kehittyy?

Peliriippuvuus ei synny yhdessä illassa, mutta se ei myöskään kehity kaikilla samaa reittiä. Kliinisessä kirjallisuudessa on 1980-luvulta lähtien käytetty vaihemallia, joka kuvaa kehityskulun kolmena jaksona.

Voittovaihe. Pelaaminen on aluksi viihdettä ja usein sosiaalista. Jos alkuvaiheeseen osuu merkittävä voitto, syntyy mielikuva pelaamisesta taitolajina tai rahantekotapana. Pelaamiseen käytetty aika ja panokset kasvavat vähitellen.

Häviövaihe. Tappiot kertyvät, ja niitä aletaan pelata takaisin. Tässä vaiheessa alkaa salailu: pelaamisen määrää vähätellään, tappioita ei kerrota, rahaa lainataan. Ulospäin elämä näyttää vielä ennallaan.

Epätoivon vaihe. Velka on kasvanut hallitsemattomaksi, pelaaminen on jatkuvaa ja seuraukset ovat näkyviä. Tässä vaiheessa apua yleensä haetaan, usein vasta ulkopuolisen pakon edessä.

Malli on hyödyllinen siinä, että se kuvaa salailun ja tappioiden takaa-ajon keskeisen roolin. Sitä on kuitenkin syytä lukea kriittisesti. Se on rakennettu pääosin hoitoon hakeutuneiden miesten kokemuksista, se olettaa kehityksen suoraviivaiseksi eikä se sovi hyvin verkkopelaamiseen. Verkossa kehitys voi olla huomattavasti nopeampaa, ja “voittovaihe” voi puuttua kokonaan: pelaaminen alkaa suoraan nopeasta ja intensiivisestä pelistä.

Kehitysnopeus eroaa myös pelimuodoittain. Hitaissa peleissä, joissa panostetaan kerran viikossa, ongelma kehittyy tyypillisesti vuosia. Nopeissa sähköisissä peleissä sama kehitys voi tapahtua kuukausissa. Tästä syystä riskin arvioinnissa on merkityksellisempää kysyä, mitä ja miten ihminen pelaa, kuin kuinka kauan hän on pelannut.

Naisilla riippuvuus kehittyy kansainvälisen tutkimuskirjallisuuden mukaan usein nopeammin kuin miehillä, mutta hoitoon hakeudutaan myöhemmin. Yksi selitys on, että naisten pelaaminen painottuu keskimääräistä enemmän nopeisiin, yksin pelattaviin peleihin ja alkaa usein myöhemmällä iällä sekä tunteiden säätelyn keinona.

Kuinka yleistä peliriippuvuus on Suomessa?

Väestötason kuva perustuu Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen väestötutkimukseen Suomalaisten rahapelaaminen. Vuoden 2023 tutkimukseen osallistui 5 977 Manner-Suomessa asuvaa 15–74-vuotiasta.

Lähde: THL, Suomalaisten rahapelaaminen 2023. Luvut kuvaavat kyseisiä tutkimusvuosia.

Yhdistelmä on poikkeuksellinen ja ansaitsee huomiota. Pelaajien määrä väheni selvästi, mutta ongelmien osuus kasvoi. THL:n mukaan 4,2 prosenttia vastaa noin 151 000:ta ihmistä. Samalla rahaa kului pelaamiseen suunnilleen saman verran kuin aiemmin, vaikka pelaajia oli vähemmän. Tämä tarkoittaa, että pelikulutus on keskittynyt entistä pienemmälle joukolle.

Keskittyminen on rahapelipolitiikan kannalta hankalin yksittäinen tosiasia. Jos merkittävä osa alan tuotosta tulee ihmisiltä, joilla on pelaamiseen liittyviä ongelmia, liiketoiminnan kannattavuus ja haittojen ehkäisy vetävät eri suuntiin. Tämä jännite ei katoa sillä, että markkina siirtyy yksinoikeudesta lisenssimalliin. Se vain jakautuu useamman toimijan kesken.

Haitat eivät rajoitu pelaajaan. THL:n tilastoraportin mukaan Suomessa on lähes 733 000 ihmistä, jotka kokevat haittoja läheisensä rahapelaamisesta. Luku on huomattavasti suurempi kuin ongelmapelaajien määrä, koska yhden ihmisen pelaaminen koskettaa tyypillisesti useaa läheistä.

Käypä hoito -suositus on nojannut vuoden 2019 aineistoon, jossa rahapeliongelma koski noin kolmea prosenttia vastaajista ja riskitasoinen pelaaminen 10,7:ää prosenttia. Vertailu vuosien välillä on tehtävä varovasti, koska tiedonkeruun tavat ja vastausaktiivisuus vaihtelevat. Suunta on kuitenkin sama kuin monessa muussa maassa: pelaajien määrä ei kerro haittojen määrästä.

Keitä riski koskee eniten?

Riippuvuus ei valikoi umpimähkään. Tutkimuskirjallisuudessa toistuvat riskitekijät jakautuvat karkeasti kolmeen ryhmään.

Yksilölliset tekijät. Nuori aloitusikä on yksi vahvimmista ennustajista. Impulsiivisuus, elämyshakuisuus ja heikko toiminnanohjaus lisäävät riskiä, samoin varhainen suuri voitto, joka luo mielikuvan pelaamisesta rahantekotapana. Miehillä riippuvuus on väestötutkimuksissa yleisempi, mutta naisilla se kehittyy tyypillisesti nopeammin ja hoitoon hakeudutaan myöhemmin.

Sosiaaliset ja taloudelliset tekijät. Taloudellinen niukkuus, työttömyys, yksinäisyys ja velkaantuminen ovat sekä riskitekijöitä että seurauksia. Suhde on kaksisuuntainen, ja se on yksi syy siihen, miksi pelkkä terapia ilman taloudellisen tilanteen järjestämistä toimii heikosti.

Ympäristötekijät. Pelien saatavuus, tarjonnan tiheys ja markkinoinnin määrä vaikuttavat väestötasolla. Tämä on kansanterveystieteen vakiintunut havainto myös muissa riippuvuuksissa: saatavuus ennustaa käyttöä ja käyttö ennustaa haittoja.

Erityisen haavoittuvia ovat alaikäiset. Rahapelaamisen ikäraja on 18 vuotta ⚖️rahapelilaki 10/2026, 24 § – rahapelaamisen ikäraja , ja markkinointia ei saa kohdistaa alaikäisiin eikä haavoittuvassa asemassa oleviin ⚖️rahapelilaki 10/2026, 53 § – markkinoinnin kohdistamiskielto . Käytännössä ikäraja pitää vain, jos tunnistautuminen toimii. Uudessa laissa pelaaminen on mahdollista vain tunnistautuneena rekisteröityneenä pelaajana ⚖️rahapelilaki 10/2026, 28 § – tunnistautuneena pelaaminen .

Liitännäissairaudet ja itsemurhariski

Rahapeliriippuvuus esiintyy harvoin yksin. Käypä hoito -suosituksen mukaan yleisimpiä samanaikaisia häiriöitä ovat päihdehäiriöt, mieliala- ja ahdistuneisuushäiriöt sekä kehitykselliset ja käytöshäiriöt, muun muassa ADHD. Myös somaattisten sairauksien esiintyvyys on tavanomaista suurempi.

Hoidon kannalta järjestys on olennainen. Käypä hoito -suositus ohjaa arvioimaan psyykkiset oireet ja hoitamaan liitännäishäiriöt huolellisesti. Jos pelaaja on samalla masentunut, masennus hoidetaan ensin kohonneen itsemurhariskin vuoksi. Jos pelaaminen tapahtuu päihtyneenä, päihdeongelma otetaan käsittelyyn ensin.

Kohonnut riski selittyy osin siitä, että peliriippuvuudessa yhdistyvät poikkeuksellisella tavalla velka, häpeä ja salailu. Velan määrä voi kasvaa nopeasti ja huomaamatta, sitä salataan pitkään, ja paljastuminen tapahtuu usein kerralla, kriisinä. Tässä tilanteessa ihminen voi kokea tilanteen ratkaisemattomaksi, vaikka velkajärjestelyn keinot olisivat olemassa. Juuri siksi taloudellisen tilanteen konkreettinen järjestäminen on osa hoitoa, ei sen jälkihoitoa.

Läheiset

Läheisten asema on suomalaisessa palvelujärjestelmässä epäselvempi kuin pelaajan. Läheinen kärsii tyypillisesti samantyyppisistä haitoista kuin pelaaja itse: taloudellisesta menetyksestä, ihmissuhteiden kuormituksesta, ahdistuksesta ja unettomuudesta. Silti hän ei ole potilas eikä useinkaan hakeudu palveluihin.

Käypä hoito -suosituksessa läheisten tuen ydinsisältöjä ovat tieto ilmiöstä, sosiaalinen tuki, selviytymiskeinojen vahvistaminen, vuorovaikutuksen parantaminen ja kuormituksen vähentäminen. Näyttö on ohuempaa kuin pelaajien hoidon osalta, mutta suunta on selvä: läheisen oma jaksaminen on itsenäinen tavoite, ei vain väline saada pelaaja hoitoon.

Kaksi käytännön asiaa on syytä nostaa esiin. Ensinnäkin, velkojen maksaminen pelaajan puolesta on lähes poikkeuksetta haitallista, koska se poistaa seurauksen mutta ei ongelmaa. Toiseksi, peliestoa ei voi asettaa toisen puolesta. Laki antaa eston asettamisen oikeuden pelaajalle itselleen ⚖️rahapelilaki 10/2026, 29 § – pelaamisen estäminen . Läheinen voi kannustaa ja tukea, mutta päätöksen tekee pelaaja.

Erityisen haavoittuvassa asemassa ovat perheen lapset. Heille pelaamisen seuraukset näkyvät ensin arjen puutteina ja jännitteinä, joita ei selitetä. Salailu tarkoittaa, että lapsi aistii kotona jotain vialla olevan mutta ei saa siihen sanoja. Tämä on yksi syy siihen, miksi haittojen mittaaminen pelkästään pelaajien lukumäärällä antaa väärän kuvan mittakaavasta.

Läheisen kannattaa muistaa myös oma rajansa. Pelaajan puolesta ei voi toipua, ja yritys valvoa toisen ihmisen rahankäyttöä ympärivuorokautisesti kuluttaa loppuun valvojan. Läheisille suunnatut ryhmät ja neuvontapalvelut ovat olemassa juuri tätä varten, eivätkä ne edellytä, että pelaaja itse on hoidossa.

Miten peliriippuvuutta hoidetaan?

Hoidon perusta on Suomessa Käypä hoito -suosituksessa Rahapeliongelma. Alla olevassa taulukossa on koottu keskeiset menetelmät ja niiden näytön vahvuus suosituksen ja kansainvälisten katsausten perusteella.

Kognitiivis-behavioraalinen terapia

KBT on ensilinjan psykologinen hoito. Käypä hoito -suositus toteaa, että kognitiivis-behavioraaliseen viitekehykseen perustuvat hoito-ohjelmat vähentävät ongelmapelaamisen ja rahapeliriippuvuuden oireita sekä pelaamiseen liittyviä haittoja.

Käytännössä hoidossa tunnistetaan pelaamisen laukaisimet, puretaan pelaamiseen liittyviä virheellisiä uskomuksia, harjoitellaan pelihimon sietämistä ilman pelaamista sekä rakennetaan korvaavaa tekemistä ja rahankäytön rakenteita. Kansainvälisissä meta-analyyseissä KBT:n vaikutus pelaamisen vakavuuteen on arvioitu suureksi, kun taas vaikutukset pelaamisen intensiteettiin ja masennusoireisiin ovat pienempiä. Yksi tunnettu heikkous on, että vaikutus näyttää heikkenevän ajan myötä, mikä puhuu ylläpitokäyntien puolesta.

Motivoiva haastattelu

Motivoiva haastattelu lähtee siitä, että muutoshalu on ihmisessä itsessään ja hoitajan tehtävä on auttaa sitä esiin ilman vastakkainasettelua. Se sopii erityisen hyvin tilanteeseen, jossa ihminen ei ole vielä varma, haluaako hän lopettaa. Näyttö tukee sen käyttöä sekä itsenäisenä menetelmänä että yhdistettynä muuhun hoitoon, joskin osassa meta-analyyseistä itsenäisen käytön hyöty on jäänyt epävarmaksi.

Verkkohoito

Suomessa keskeisin verkkohoito on kahdeksan viikon Peli poikki -ohjelma, joka toteutetaan verkossa ammattilaisen tuella ja on käyttäjälle maksuton. Tutkimuksessa ohjelman läpikäyneiden pelaamisongelmat vähenivät merkittävästi, ja hyöty säilyi 12 kuukauden seurannassa. Hoidon teho oli heikompi niillä, joilla oli samanaikaisesti masennusta tai taloudellista ahdinkoa. Tämä on hyvä muistutus siitä, ettei verkkohoito korvaa liitännäishäiriöiden hoitoa.

Verkkohoidon merkittävin etu on kynnyksen madaltuminen. Osa ihmisistä ei koskaan varaisi aikaa vastaanotolle, mutta aloittaa ohjelman kotona nimettömästi.

Lääkehoito

Lääkehoidosta on syytä puhua täsmällisesti, koska siihen liittyy sekä ylioptimismia että perusteetonta torjuntaa. Rahapeliriippuvuuteen ei ole Suomessa varsinaista käyttöaiheellista lääkettä, eikä Käypä hoito -suositus suosittele lääkehoitoa rutiinisti. Näyttö on rajallista.

Parhaiten tutkittuja ovat opioidiantagonistit. Cochrane-katsaus lääkehoidoista päätyi siihen, että lupaavimmat tulokset koskevat naltreksonia ja nalmefeenia, jotka vähensivät oireiden vakavuutta välittömästi hoidon jälkeen. Käypä hoito -suosituksen mukaan naltreksoni annoksella 50–100 mg vuorokaudessa saattaa lisätä vähän tai kohtalaisesti yleistä hyvinvointia ja vähentää retkahduksia. Vaikutus ei ole dramaattinen, mutta se ei ole olematonkaan.

Käytännössä lääkitys tulee kysymykseen lähinnä silloin, kun psykososiaalinen hoito ei ole riittänyt, tai kun samanaikainen masennus tai ahdistuneisuushäiriö vaatii omaa hoitoaan. Päätöksen tekee lääkäri.

Talouden järjestäminen

Yksikään terapiamuoto ei toimi, jos ihminen elää päivittäisessä maksukriisissä. Velkojen järjestely, maksusuunnitelmat, talous- ja velkaneuvonta sekä tarvittaessa velkajärjestely ovat hoidon välttämätön rinnakkaisosa. Käytännön ensimmäinen askel on usein arkinen: pelitilit suljetaan, esto asetetaan, ja rahaliikenteen valvonta annetaan väliaikaisesti toisen ihmisen tueksi.

Mitä hoidossa käytännössä tapahtuu?

Hoitoa pelätään usein siksi, ettei tiedetä, mitä se on. Kognitiivis-behavioraalinen hoitojakso etenee tyypillisesti melko käytännöllisesti.

Alussa kartoitetaan tilanne: mitä pelataan, milloin, kuinka paljon ja mitä sitä ennen tapahtui. Usein pidetään pelipäiväkirjaa, joka paljastaa säännönmukaisuuksia, joita ihminen ei itse ole huomannut. Laukaisin voi olla tilipäivä, riita, yksinäinen ilta tai tietty mainos.

Seuraavaksi rakennetaan este pelaamisen ja impulssin väliin. Käytännössä tämä tarkoittaa peliestoa, pelitilien sulkemista, maksuvälineiden rajaamista ja usein sitä, että joku toinen ottaa talouden hoitoonsa väliaikaisesti. Tarkoitus ei ole holhota vaan poistaa mahdollisuus toimia hetken mielijohteesta.

Kolmas vaihe kohdistuu ajatteluun. Käydään läpi uskomuksia, joilla pelaamista perustellaan: että tappiot voi voittaa takaisin, että oma järjestelmä toimii tai että peli on “kuumana”. Näitä ei kumota luennoimalla vaan tutkimalla, mitä tosiasiassa tapahtui.

Neljänneksi harjoitellaan pelihimon sietämistä. Pelihimo on aaltoileva ja laskee itsestään, jos sen kanssa ei toimita. Tämän kokeminen käytännössä on hoidossa usein käännekohta.

Lopuksi laaditaan suunnitelma retkahduksen varalle: mistä merkeistä sen tunnistaa, kenelle soitetaan ja mitä tehdään ensimmäisenä. Suunnitelma tehdään etukäteen, koska retkahdushetkellä harkintakyky on heikoimmillaan.

Mistä apua saa Suomessa?

1. Ota asia puheeksi

   Kerro pelaamisesta jollekulle. Se voi olla läheinen, työterveyslääkäri tai terveyskeskuksen ammattilainen. Ongelman salaaminen on osa sen mekanismia, ja sen purkaminen on ensimmäinen konkreettinen muutos.

2. Katkaise pelaaminen heti

   Aseta peliesto ja sulje pelitilit. Uudessa laissa esto on mahdollista asettaa keskitetysti valvontaviranomaiselle tehtävällä ilmoituksella sekä toimijakohtaisesti.

3. Soita Peluuriin

   Maksuton auttava puhelin 0800 100 101 palvelee arkisin. Palvelu on tarkoitettu pelaajille, läheisille ja ammattilaisille, ja siihen voi soittaa nimettömänä.

4. Hakeudu hoitoon

   Hoitovastuu on hyvinvointialueilla. Apua saa päihde- ja mielenterveyspalveluista sekä perusterveydenhuollosta. Lähetettä ei tarvita järjestöjen palveluihin.

5. Aloita verkko-ohjelma

   Peluurin Peli poikki on kahdeksan viikon verkkohoito ammattilaisen tuella. Sen voi aloittaa ilman lähetettä ja käydä läpi kotoa käsin.

6. Järjestä talous

   Ota yhteyttä talous- ja velkaneuvontaan. Maksusuunnitelma, velkojen kokoaminen ja tarvittaessa velkajärjestely poistavat sen paineen, joka usein laukaisee uuden pelaamisen.

7. Hae vertaistukea

   Vertaisryhmät ja tuki- ja neuvontapisteet, kuten Tiltti, täydentävät ammatillista hoitoa. Läheisille on omia ryhmiään.

Palvelujärjestelmässä on kaksi kerrosta, jotka on hyvä erottaa. Lakisääteinen hoitovastuu on hyvinvointialueilla, jotka järjestävät päihde- ja mielenterveyspalvelut. Niiden rinnalla toimivat järjestöjen tuottamat matalan kynnyksen palvelut, jotka ovat useimmiten nimettömiä ja maksuttomia eivätkä vaadi lähetettä. Järjestöpalvelut eivät korvaa hoitovastuuta, mutta ne tavoittavat ihmisiä, jotka eivät muuten hakeutuisi mihinkään.

Toipuminen: mitä siitä tiedetään

Toipumisesta liikkuu kaksi vastakkaista väärinkäsitystä. Toisen mukaan riippuvuudesta ei toivu koskaan, toisen mukaan riittää, että ryhdistäytyy. Kumpikaan ei pidä paikkaansa.

Merkittävä osa ihmisistä toipuu rahapeliongelmasta ilman muodollista hoitoa. Tämä ei tarkoita, että hoito olisi tarpeetonta. Se tarkoittaa, että ongelman vakavuus vaihtelee ja että elämäntilanteen muutokset, uusi ihmissuhde, muutto, lapsen syntymä tai talouden romahtaminen voivat toimia käännekohtina. Spontaani toipuminen on tavallisinta lievemmissä ongelmissa.

Retkahdus on toipumisessa tavallinen, ei poikkeus. Hoidon näkökulmasta ratkaisevaa ei ole se, tapahtuuko retkahdus, vaan se, kuinka nopeasti se katkeaa ja päädytäänkö hakemaan apua uudelleen. Tästä syystä hoidossa laaditaan tyypillisesti ennakolta suunnitelma sen varalle.

Miksi apua haetaan niin myöhään?

Hoitoon hakeutumisen esteet ovat tunnistettuja ja melko yhdenmukaisia eri maissa.

• Häpeä. Rahapeliongelmaa pidetään edelleen moraalisena epäonnistumisena tavalla, jota esimerkiksi masennukseen ei enää liitetä. Häpeä kohdistuu erityisesti rahaan: pelaaja häpeää enemmän hävittyä summaa kuin pelaamista itseään.
• Salailun logiikka. Avun hakeminen edellyttää tunnustamista, ja tunnustaminen romahduttaa kertomuksen, jota on ylläpidetty vuosia. Mitä pidempään salailu on jatkunut, sitä korkeammaksi kynnys kasvaa.
• Usko omaan ratkaisuun. Moni uskoo aidosti lopettavansa itse, kunhan saa tappiot ensin takaisin. Tämä on riippuvuuden ydinmekanismi puettuna suunnitelmaksi.
• Tiedon puute. Osa ei tiedä, että ongelmaan on olemassa hoitoa, tai olettaa hoidon olevan maksullista tai edellyttävän lähetettä.
• Palvelun löytäminen. Rahapeliongelma ei asetu luontevasti minkään yksittäisen palvelun kohdalle. Se ei ole selvästi päihdeongelma, mielenterveysongelma eikä talousongelma, vaikka se on kaikkia näitä.

Näistä esteistä kolme ensimmäistä ovat ihmisen sisäisiä ja kaksi viimeistä järjestelmän. Järjestelmän esteitä on helpompi purkaa, ja siksi nimettömien matalan kynnyksen palvelujen merkitys on suuri: ne eivät edellytä diagnoosia, lähetettä eivätkä oman nimen kertomista.

Suurin yksittäinen este on hoitoon hakeutumisen viive. Kansainvälisesti tyypillinen havainto on, että apua haetaan vasta vuosien pelaamisen ja usein vasta taloudellisen kriisin jälkeen. Häpeä on tässä keskeinen tekijä, samoin käsitys siitä, että ongelma pitäisi ratkaista itse. Julkinen keskustelu, joka kuvaa peliongelmaa moraalisena epäonnistumisena, pidentää tätä viivettä.

Mitä naapurimaista on opittu?

Suomi ei ole ensimmäinen Pohjoismaa, joka siirtyy verkkopelien osalta lisenssimalliin. Tanska avasi markkinansa vuonna 2012 ja Ruotsi 1.1.2019. Molemmissa maissa uudistuksen yhteydessä rakennettiin keskitetty peliestojärjestelmä, jonka kautta pelaaja voi sulkea itsensä kaikilta luvan saaneilta toimijoilta yhdellä ilmoituksella. Ruotsissa järjestelmä tunnetaan nimellä Spelpaus. Suomen malli seuraa samaa perusajatusta: yksi ilmoitus valvontaviranomaiselle kattaa kaiken rekisteröitymistä edellyttävän pelaamisen.

Kolme rakenteellista opetusta nousee esiin toistuvasti.

Ensinnäkin, keskitetty esto toimii vain siinä laajuudessa kuin lisenssi kattaa markkinan. Jos merkittävä osa pelaamisesta jää luvattomalle tarjonnalle, esto ei ulotu sinne. Tämä sitoo riippuvuuden ehkäisyn suoraan kanavointiin, jota käsittelemme artikkelissa kanavointi: rahapeliuudistuksen tärkein mittari.

Toiseksi, markkinan avaaminen lisää tyypillisesti mainonnan määrää nopeasti. Ruotsissa mainonnan kasvu johti julkiseen keskusteluun ja sääntelyn kiristämiseen jo muutamassa vuodessa. Riippuvuuden kannalta tämä on olennaista, koska mainonta toimii ehdollistuneena vihjeenä juuri niille, jotka yrittävät lopettaa.

Kolmanneksi, hoitopalveluiden kysyntä ei laske uudistuksen myötä itsestään. Tunnistamisen paraneminen ja madaltunut kynnys puhua asiasta voivat päinvastoin lisätä palveluihin hakeutumista, mikä on toivottavaa mutta edellyttää kapasiteettia.

Vertailuja on syytä tehdä varovasti, koska maiden pelikulttuurit, tarjonnan rakenne ja terveydenhuoltojärjestelmät eroavat toisistaan. Ruotsin kokemuksia käsittelemme laajemmin artikkelissa Ruotsin rahapelimalli 2019.

Mitä rahapelilaki 2027 muuttaa riippuvuuden kannalta?

Rahapelilaki 10/2026 tulee pääosin voimaan 1.7.2027. Se ei ole hoitolaki, eikä siinä säädetä terapiasta tai lääkityksestä. Sen merkitys riippuvuuden kannalta on toisaalla: siinä, millaisia velvoitteita pelien tarjoajille asetetaan ja miten haittatyö rahoitetaan. Uudistuksen kokonaisuutta käsittelemme artikkelissa rahapelilaki 2027: näin Suomen järjestelmä muuttuu ja aihesivulla rahapelilaki.

Lain tarkoitukseksi on kirjattu rahapeleihin osallistuvien oikeusturvan takaaminen, väärinkäytösten ja rikosten estäminen sekä rahapelihaittojen ehkäiseminen ja vähentäminen ⚖️rahapelilaki 10/2026, 1 § – lain tarkoitus . Riippuvuuden näkökulmasta keskeisimmät säännökset ovat seuraavat.

Huolenpitovelvollisuus. Toimiluvanhaltijan on suojattava pelaajia liialliselta pelaamiselta ja autettava heitä vähentämään pelaamistaan, kun siihen on aihetta. Velvollisuuteen kuuluu jatkuva pelikäyttäytymisen seuranta ja arviointi, riskin arviointi henkilötietojen automaattisen käsittelyn avulla sekä yhteydenpitomenettelyt tilanteisiin, joissa haitallista pelaamista epäillään. Yhteydenotot on dokumentoitava. Pelaamista estävä tai rajoittava päätös ei kuitenkaan saa perustua pelkästään automaattiseen käsittelyyn ⚖️rahapelilaki 10/2026, 34 § – huolenpitovelvollisuus .

Tämä on lain kunnianhimoisin pelaajansuojan kohta. Se siirtää vastuuta riskin havaitsemisesta pelaajalta yhtiölle. Samalla se on vaikeimmin valvottava: laki ei määrittele, mikä on riittävä seuranta tai millainen yhteydenotto on riittävä. Sisältö ratkeaa valvontakäytännössä ja omavalvontasuunnitelmissa ⚖️rahapelilaki 10/2026, 35 § – omavalvontasuunnitelma .

Peliesto. Pelaaja voi estää kaiken rekisteröitymistä edellyttävän pelaamisensa yhdellä ilmoituksella valvontaviranomaiselle. Esto voidaan asettaa toistaiseksi tai määräajaksi, ja toistaiseksi asetettu esto on voimassa vähintään vuoden. Sen poistaminen tulee voimaan vasta kolmen kuukauden kuluttua pyynnöstä. Lisäksi käytössä on välitön esto, joka on voimassa seuraavan vuorokauden loppuun ⚖️rahapelilaki 10/2026, 29 § – pelaamisen estäminen .

Karenssi on riippuvuuden kannalta olennainen yksityiskohta. Pelihimo on tyypillisesti aaltoileva. Kolmen kuukauden viive tarkoittaa, ettei hetkellinen mielenmuutos riitä avaamaan pelaamista uudelleen.

Rahansiirtoraja. Pelaajan on asetettava vuorokausi- ja kuukausikohtainen raja sille, kuinka paljon rahaa hän voi siirtää pelitililleen. Rajan nostaminen tulee voimaan viiveellä, laskeminen välittömästi ⚖️rahapelilaki 10/2026, 30 § – rahansiirtoraja . Epäsymmetria on tarkoituksellinen: se rakentaa hetken harkinta-ajan juuri siihen kohtaan, jossa impulssi on voimakkaimmillaan.

Rajat markkinointiin ja bonuksiin. Ilmaispelien ja alennusten tarjoaminen on kielletty, ja bonuspeliraha on rajattu maltilliseen määrään vakiintuneessa asiakassuhteessa ⚖️rahapelilaki 10/2026, 25 § – ilmaispelien kielto . Bonuspelirahan saaminen ei saa perustua pelaamiseen käytettyyn aikaan tai rahamäärään, ja ennen sen antamista on varmistettava, ettei se vaaranna huolenpitovelvollisuutta ⚖️rahapelilaki 10/2026, 26 § – bonuspeliraha . Riippuvuuden näkökulmasta tämä on merkittävää, koska pelaamisen määrään sidottu palkitseminen on juuri se rakenne, joka syventää ongelmaa.

Haittatyön rahoitus. Valtionavustusta voidaan myöntää valtion talousarvion määrärahan puitteissa toimintaan, jonka tarkoituksena on pelihaittojen ehkäisy ja vähentäminen. Avustuskokonaisuuksia on kolme: sähköiset ja nimettömät pelihaittapalvelut, alueellisen työn kehittäminen ja tieteellinen tutkimus ⚖️rahapelilaki 10/2026, 94 § – avustettava toiminta . Valtionapuviranomainen on Terveyden ja hyvinvoinnin laitos ⚖️rahapelilaki 10/2026, 95 § – valtionapuviranomainen .

Seuranta ja tutkimus. Sosiaali- ja terveysministeriö vastaa rahapelihaittojen seurannasta, tutkimuksesta ja arvioinnista sekä ehkäisyn ja hoidon kehittämisestä; THL hoitaa tehtävää ministeriön toimeksiannon mukaisesti ⚖️rahapelilaki 10/2026, 98 § – haittojen seuranta ja tutkimus . THL pitää pelihaittarekisteriä ⚖️rahapelilaki 10/2026, 99 § – pelihaittarekisteri ja saa salassapitosäännösten estämättä toimiluvanhaltijoilta muun muassa tiedot pelaajien asettamista rahansiirto- ja tappiorajoista, peliestoista, pelitapahtumista sekä toimiluvanhaltijoiden asiakkaisiinsa kohdistamista huolenpitotoimista ⚖️rahapelilaki 10/2026, 100 § – THL:n tiedonsaantioikeus .

Viimeinen kohta on tutkimuksen kannalta mullistavampi kuin se kuulostaa. Tähän asti haittatutkimus on nojannut pääosin kyselyihin, joissa ihmiset kertovat itse pelaamisestaan. Jatkossa käytettävissä on todellista pelidataa koko luvalliselta markkinalta. Se mahdollistaa sen selvittämisen, mitkä pelit ja pelitavat tosiasiassa tuottavat haittaa ja toimivatko huolenpitotoimet.

Eri näkökulmat: mistä kiistellään

Peliriippuvuudesta puhuttaessa osapuolilla on aidosti erilaisia lähtökohtia, eivätkä erot ole pelkkää retoriikkaa.

Kansanterveysnäkökulma korostaa, että haitat syntyvät ennen kaikkea tarjonnasta ja pelien rakenteesta. Tästä seuraa, että tehokkaimmat keinot ovat rakenteellisia: tarjonnan rajaaminen, nopeiden pelien sääntely, markkinoinnin tiukat rajat ja pakolliset rajat pelaajille. Kritiikki lisenssimallia kohtaan lähtee usein tästä: markkinan avaaminen lisää tarjontaa ja mainontaa, mikä väestötasolla ennustaa haittojen kasvua.

Peliyhtiöiden näkökulmasta valvottu markkina on parempi kuin valvomaton. Jos suomalaiset pelaavat joka tapauksessa, on parempi, että he pelaavat toimijoilla, joita koskee huolenpitovelvollisuus, esto ja rahansiirtoraja, kuin sivustoilla, joita mikään näistä ei koske. Ala korostaa myös, että valtaosa pelaajista ei kärsi haitoista.

Hoidon ja päihdetyön näkökulmasta kysymys on ennen kaikkea resurssista. Lakiin kirjatut velvoitteet ovat merkityksellisiä, mutta ne eivät auta ihmistä, joka on jo riippuvainen. Hänelle tarvitaan hoitopaikka, osaava ammattilainen ja aika. Tässä huoli on konkreettinen: tunnistus paranee, mutta lisääntyykö hoitokapasiteetti samassa tahdissa?

Pelaajan näkökulmasta kyse on myös itsemääräämisoikeudesta. THL:n 2023-tutkimuksessa noin 58 prosenttia vastaajista katsoi pelaamisen olevan jokaisen oma oikeus, samalla kun 61 prosenttia piti pelimahdollisuuksia liiallisina. Sama väestö haluaa siis sekä vähemmän tarjontaa että vapauden pelata. Tämä ristiriita on rahapelipolitiikan pysyvä reunaehto.

Yleisimmät väärinkäsitykset

“Peliriippuvuus on tahdonvoiman puutetta.” Riippuvuudessa on kyse aivojen palkitsemis- ja kontrollijärjestelmien toiminnasta sekä opitusta käyttäytymisestä. Tahdonvoima ei ole se järjestelmä, joka päätöksen tekee silloin, kun pelihimo on voimakkaimmillaan.

“Riippuvainen tunnistaa itsensä hävityn rahan määrästä.” Diagnostiset kriteerit eivät sisällä euromäärää. Ratkaisevaa on hallinnan menetys ja seuraukset.

“Jos voittaisi kerran kunnolla, ongelma ratkeaisi.” Käytännössä suuri voitto pahentaa tilannetta tyypillisesti, koska se vahvistaa uskomusta pelaamisesta ratkaisuna. Varhainen suuri voitto on tunnistettu riskitekijä.

“Verkkopelaaminen on vain sama asia netissä.” Nopeus, jatkuva saatavuus ja yksityisyys tekevät verkkopelaamisesta rakenteellisesti riskillisempää. ICD-11 erottaa verkkopainotteisen muodon omaksi alaluokakseen juuri siksi.

“Hoito ei tehoa.” Kognitiivis-behavioraalisella terapialla on selvä näyttö, ja verkkohoidon hyöty säilyi tutkimuksessa vuoden seurannassa. Ongelma ei ole hoidon tehottomuus vaan se, ettei hoitoon hakeuduta.

“Peliesto riittää.” Esto on tehokas keino katkaista pelaaminen, mutta se ei hoida riippuvuutta. Se ostaa aikaa, jonka aikana varsinainen työ tehdään.

Mitä tästä pitäisi seurata

Suomen rahapelijärjestelmä on suuremmassa muutoksessa kuin kertaakaan vuosikymmeniin. Riippuvuuden kannalta uudistus tuo mukanaan kolme asiaa, joita ei aiemmin ole ollut: yhtenäiset lakisääteiset pelaajansuojan välineet koko luvalliselle markkinalle, keskitetty peliesto ja tutkimuskäyttöön saatava todellinen pelidata.

Se, riittääkö tämä, ratkeaa muualla kuin lakitekstissä. Kolme kysymystä kannattaa pitää silmällä. Ensinnäkin, kuinka tiukasti huolenpitovelvollisuutta valvotaan käytännössä. Toiseksi, kasvaako hoitokapasiteetti hyvinvointialueilla sitä mukaa kuin tunnistaminen paranee. Kolmanneksi, kuinka suuri osa pelaamisesta saadaan kanavoitua valvotuille sivustoille, sillä lain suojaukset ulottuvat vain sinne.

Yksittäisen ihmisen kannalta johtopäätös on yksinkertaisempi. Rahapelaaminen on aikuisten viihdettä, jonka tuotto-odotus on pelaajalle negatiivinen. Jos pelaaminen on lakannut olemasta viihdettä, kyse ei ole luonteesta vaan tunnistetusta häiriöstä, johon on olemassa hoitoa. Ikäraja on 18 vuotta, ja apua saa nimettömänä ja maksutta Peluurista numerosta 0800 100 101.

← Kaikki artikkelit