Kuinka moni suomalainen pelaa rahapelejä?

Rahapelejä pelaa Suomessa selvä enemmistö aikuisväestöstä, mutta harvempi kuin muutama vuosi sitten. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen väestötutkimuksen mukaan 70 prosenttia 15–74-vuotiaista Manner-Suomessa asuvista oli pelannut vähintään yhtä rahapelityyppiä edeltäneiden 12 kuukauden aikana vuonna 2023. Väestötasolla se tarkoittaa noin 2 524 000 ihmistä. Neljä vuotta aiemmin osuus oli 78 prosenttia, ja vuonna 2007 se oli 73 prosenttia.

Pelkkä osallistumisluku kertoo kuitenkin vähän. Sama tutkimus näyttää, että pelaaminen on muuttunut satunnaisemmaksi, siirtynyt verkkoon ja keskittynyt rahallisesti pienelle joukolle: 2,2 prosenttia pelaajista tuotti puolet koko vuoden rahapelikulutuksesta. Samaan aikaan rahapeliongelma yleistyi. Tässä artikkelissa käydään läpi, mitä THL:n luvut kertovat rahapelaamisen yleisyydestä, useudesta, kanavista, rahamääristä ja haitoista – ja mitä ne merkitsevät, kun verkkorahapelit avautuvat lisenssimarkkinalle 1.7.2027.

Mistä luku 70 prosenttia on peräisin

Suomalaisten rahapelaaminen on THL:n väestötutkimus, jota on toistettu samalla perusrakenteella vuosina 2003, 2007, 2011, 2015, 2019 ja 2023. Sosiaali- ja terveysministeriö on tutkimuksen toimeksiantaja ja rahoittaja, THL vastaa suunnittelusta ja toteutuksesta, ja Tilastokeskus keräsi vuoden 2023 aineiston 7.9.–10.12.2023. Tulokset julkaistiin THL:n tilastoraportissa 15/2024.

Kohdejoukkona olivat 15–74-vuotiaat Manner-Suomessa asuvat henkilöt, joiden äidinkieli on suomi, ruotsi tai saame. Systemaattisella satunnaisotannalla poimittiin 16 250 henkilöä, joista vastasi 5 977. Vastausprosentti oli 36,9. Aineisto painotettiin iän, sukupuolen, alueen ja kaupunki-maaseutuluokituksen mukaan, jotta tulokset kuvaisivat koko kohdeväestöä eivätkä vain vastanneita.

Yksi asia on syytä pitää mielessä läpi koko artikkelin. Vuonna 2023 tiedonkeruun tapa muuttui: aiemmin haastattelut tehtiin puhelimitse, nyt pääosa aineistosta kerättiin verkko- ja postikyselyllä ja osa edelleen puhelimitse menetelmämuutoksen arvioimiseksi. THL raportoi, että verkko- ja postikyselyn vastaajilla korostui internetissä pelaaminen ja alhaisella riskitasolla pelaavien suurempi määrä. Osa vuosien 2019 ja 2023 välisistä muutoksista voi siis heijastella myös sitä, miten kysyttiin, ei pelkästään sitä, miten pelattiin.

Rahapelaamisen yleisyys: 70 prosenttia pelasi, neljä vuotta aiemmin 78

Vuonna 2023 vastaajista 70 prosenttia oli pelannut vähintään yhtä rahapelityyppiä 12 viime kuukauden aikana. Naisista näin oli tehnyt 65 prosenttia ja miehistä 75 prosenttia. Osuus väheni vuodesta 2019, jolloin se oli 78 prosenttia, ja vähenemistä tapahtui THL:n mukaan sekä naisilla että miehillä, kaikissa täysi-ikäisten ikäryhmissä ja kaikissa tuloluokissa. Kyse ei siis ollut yhden ryhmän muutoksesta vaan laaja-alaisesta liikkeestä.

Pidemmällä aikavälillä kuva on maltillisempi. Vuonna 2007 rahapelejä pelanneiden osuus oli 73 prosenttia, eli vuoden 2023 taso on kolme prosenttiyksikköä sen alapuolella. Vuosi 2019 näyttää tässä sarjassa poikkeuksellisen korkealta lukemalta, jota vasten pudotus vaikuttaa jyrkemmältä kuin se on suhteessa koko 2000-luvun kehitykseen.

Koko elämän aikajänteellä luvut ovat aivan toista luokkaa. Vuonna 2023 valtaosa vastaajista, 92 prosenttia, kertoi pelanneensa rahapelejä jossain vaiheessa elämäänsä (naiset 90 %, miehet 95 %). Vuonna 2019 vastaava osuus oli 95 prosenttia. Rahapelaaminen on siis lähes yleismaailmallinen kokemus suomalaisessa aikuisväestössä, vaikka vuosittainen osallistuminen on laskussa.

Vastaajilta kysyttiin vuonna 2023 ensimmäistä kertaa myös arviota oman pelaamisen viimeaikaisesta muutoksesta. Selvä enemmistö pelaajista, 70 prosenttia, koki ettei omassa pelaamisessa ollut tapahtunut muutosta vuoden takaiseen verrattuna. Joka neljäs (26 %) arvioi pelaamisensa vähentyneen ja vain kolme prosenttia lisääntyneen. Subjektiivinen kokemus tukee siis tilastollista havaintoa: pelaaminen on ennemmin hiipumassa kuin kiihtymässä.

Kuinka usein suomalaiset pelaavat?

Osallistumisluvun rinnalla oleellisempi mittari on useus. Vuonna 2023 tyypillisin pelaamisen tiheys oli harvemmin kuin kerran kuukaudessa: näin pelasi 31 prosenttia vastaajista, naisista 36 ja miehistä 26 prosenttia. Kerran viikossa pelasi 18 prosenttia vastaajista (naiset 14 %, miehet 23 %).

Tämä on merkittävä muutos. Aina vuoteen 2015 asti suomalaisten yleisin pelaamistiheys oli kerran viikossa – käytännössä lottorivi tai vastaava viikoittainen rutiini. Vuoteen 2023 mennessä satunnainen pelaaminen oli ohittanut viikkorytmin. THL:n mukaan kerran viikossa pelaaminen ja 1–3 kertaa kuukaudessa pelaaminen vähenivät vuodesta 2019 vuoteen 2023, kun taas päivittäin tai lähes päivittäin pelaaminen ja harvemmin kuin kuukausittain pelaaminen pysyivät jokseenkin ennallaan.

Juuri tämä yhdistelmä on kiinnostava. Kevyt keskiryhmä – ihmiset, jotka pelasivat kerran viikossa tai pari kertaa kuukaudessa – on ohentunut. Sen sijaan tiheimmin pelaavien joukko ei ole juuri liikkunut. Kun väestötason osallistuminen laskee mutta intensiivisin pää pysyy paikallaan, pelaaminen keskittyy suhteellisesti aiempaa harvemmille.

Pelattujen pelityyppien määrä kertoo saman tarinan toisin sanoin. Vuonna 2023 vastaajista 13 prosenttia oli pelannut vähintään neljää eri rahapelityyppiä (miehistä 19 %, naisista 7 %). Vuonna 2019 osuus oli 21 prosenttia ja vuonna 2007 19 prosenttia. Monipuolinen pelaaminen on vähentynyt selvästi, ja se on merkityksellistä, koska useiden pelityyppien pelaaminen kulkee tutkimuksissa käsi kädessä riskitason kanssa.

Miksi pelaajien osuus väheni?

Väestötutkimus ei kerro syitä, mutta se kertoo, mitä pelijärjestelmässä tapahtui mittausten välissä. THL listaa raportissaan keskeiset pelirajoitukset vuoden 2017 järjestelmämuutoksen jälkeen, ja lista on poikkeuksellisen tiivis.

Vuosien 2019 ja 2023 mittausten väliin mahtuu siis sekä pandemia, jonka aikana automaatit ja pelipisteet olivat suljettuina, että kolme peräkkäistä tunnistautumisvelvoitteen laajennusta. Molemmat vaikuttavat juuri siihen pelaamisen muotoon, joka aineistossa väheni eniten: matalan kynnyksen, tunnistautumatta tapahtuvaan kioski- ja marketpelaamiseen.

Kausaalisuutta ei kuitenkaan voi lukea suoraan. Kun rajoitukset, pandemia ja tiedonkeruun menetelmämuutos osuvat samaan väliin, yksittäisen tekijän osuutta ei pysty erottelemaan poikkileikkausaineistosta. Varovainen tulkinta on, että pelaamisen kynnys nousi useasta suunnasta yhtä aikaa, ja väestötasolla se näkyi ennen muuta satunnaisen ja tavanomaisen pelaamisen ohenemisena – ei tiheimmin pelaavien joukon kutistumisena.

Hallintavälineiden vastaanotto tukee tätä tulkintaa. Pelaajista 41 prosentilla oli myönteisiä kokemuksia tunnistautumisesta ja vain kolmella prosentilla kielteisiä. Kun pakollisia rajoituksia kysyttiin suoraan, 55 prosenttia pelaajista kertoi hyväksyvänsä ne kaikki. Vastustus ei siis ole laajaa – mutta rajoitukset silti muuttavat pelaamisen arkea, ja osa satunnaispelaajista jää yksinkertaisesti pois.

Verkko ohitti kivijalan

Rahapelaamisen kanava on muuttunut nopeammin kuin mikään muu tässä tutkimuksessa mitattu asia. Vuonna 2023 internetissä pelasi 44 prosenttia vastaajista (naiset 36 %, miehet 52 %). Vuonna 2019 osuus oli 37 prosenttia ja vuonna 2007 yhdeksän prosenttia. Kasvua tapahtui THL:n mukaan naisilla ja miehillä, 45–74-vuotiailla ja kaikissa tuloluokissa.

Yllättävin yksityiskohta koskee ikäryhmiä. Nettipelaaminen oli yleisintä 45–59-vuotiailla, ja se yleistyi 45–74-vuotiaiden joukossa. Sen sijaan 18–29-vuotiaiden nettipelaaminen väheni. Mielikuva verkkopelaamisesta nuorten ilmiönä ei siis pidä paikkaansa ainakaan osallistumisen laajuudella mitattuna – vaikka nuorten aikuisten pelivalinnat painottuvat, kuten jäljempänä nähdään, riskialttiimpiin pelityyppeihin.

Kivijalkapelaamisella THL tarkoittaa pelaamista muualla kuin internetissä: pelisaleissa, kasinolla, ravintoloissa sekä jälleenmyyjien tiloissa kuten kioskeissa, ruokakaupoissa ja huoltoasemilla. Vuoden 2023 aineistonkeruun aikaan Veikkauksella oli vielä kaksi kasinoa; Tampereen kasino suljettiin 9.12.2023, käytännössä aineistonkeruun päättyessä.

Kanava ei ole haittojen kannalta yhdentekevä. THL:n aineistossa eniten vakavuudeltaan eritasoisia rahapeliongelmia oli niillä, jotka pelasivat sekä internetissä että kivijalassa, ja vain internetissä pelanneilla ongelmia oli enemmän kuin vain kivijalassa pelanneilla. Selitys ei ole verkossa sinänsä vaan siinä, mitä verkossa on tarjolla: pelit ovat nopeita, saatavilla vuorokauden ympäri ja pelattavissa yksin ilman, että kukaan näkee. Kioskissa raha-automaatilla pelaaminen katkeaa viimeistään siihen, että kauppa sulkeutuu.

Sama havainto toistui pelityyppitasolla. Veikkauksen nettiarpoja pelanneilla ongelmat olivat selvästi yleisempiä kuin pahvisia raaputusarpoja pelanneilla, vaikka kyse on nimellisesti samasta pelistä. Ero syntyy pelitapahtumien nopeudesta: verkossa seuraavan arvan voi ostaa sekunnissa, kaupassa ei.

Kanavaa koskeviin lukuihin liittyy edellä mainittu varaus. Vain internetissä pelanneita oli enemmän verkko- ja postikyselyssä kuin puhelinhaastattelussa, ja vain kivijalassa pelanneita päinvastoin enemmän puhelinhaastattelussa. Verkkopelaamisen kasvusuunta on ollut sama koko 2000-luvun ajan, mutta tämän yksittäisen mittauksen tasoon kannattaa suhtautua varovaisesti.

Mitä suomalaiset pelaavat

Vuonna 2023 vastaajista 68 prosenttia, noin 2 447 000 henkilöä, oli pelannut vähintään yhtä Veikkauksen rahapeliä. Yksinoikeusjärjestelmä kattaa siis edelleen valtaosan suomalaisten rahapelaamisesta.

Yleisimmin pelatut pelityypit olivat lottopelit tai Jokeri (52 %), arpapelit (40 %), raha-automaattipelit muualla kuin kasinolla (18 %) ja päivittäiset arvontapelit (17 %). Nämä neljä ovat pysyneet kärjessä vuodesta 2007 lähtien. Lähes jokaista Veikkauksen pelityyppiä pelasivat miehet naisia yleisemmin; ainoa poikkeus olivat arpapelit.

Kaikkien Veikkauksen pelityyppien pelaaminen väheni verrattuna sekä vuoteen 2019 että vuoteen 2007. Poikkeuksia oli kaksi: arpapelien pelaaminen on lisääntynyt, ja päivittäisten arvontapelien pelaaminen on pysynyt ennallaan vuodesta 2007. Arpapelien nousu näkyy erityisesti nuorilla aikuisilla – 18–29-vuotiailla arpapelit olivat yleisin pelattu pelityyppi, ainoana ikäryhmänä, jossa lotto ei ollut kärjessä.

Pelityypeistä riskialttein ei ole yleisin. THL:n aineistossa pöytäpelejä – rulettia, blackjackia ja pokeria – Veikkauksen verkkosivuilla tai pelipisteissä pelanneilla oli muita useammin sekä alhaisen riskitason että vähintään kohtalaisen riskitason pelaamista, ja he pelasivat myös useampia pelityyppejä kuin muut pelaajat. Sama ilmiö näkyi raha-automaattipeleissä: verkossa tai pelisaleissa pelanneilla ongelmat olivat selvästi yleisempiä kuin niillä, jotka pelasivat automaatteja kaupoissa, kioskeissa ja huoltoasemilla. Pelin nimi ratkaisee siis vähemmän kuin sen nopeus ja pelipaikka.

Yksinoikeusjärjestelmän ulkopuolinen pelaaminen

Vuonna 2023 yksinoikeusjärjestelmän ulkopuolisia rahapelejä pelasi 15 prosenttia vastaajista. Kategoria on laaja: siihen kuuluvat Pafin ja ulkomaisten tarjoajien nettirahapelit, Pafin laivapelit sekä yksityinen vedonlyönti tai korttipeli rahapanoksin. Miehillä osuus oli 22 prosenttia ja naisilla 9 prosenttia, ja pelaaminen oli yleisintä alle 45-vuotiailla.

Uudistuksen kannalta kiinnostavin osajoukko on kuitenkin nettipelaaminen. Yksinoikeusjärjestelmän ulkopuolisia nettirahapelejä pelasi seitsemän prosenttia vastaajista, väestötasolla noin 251 000 henkilöä. Miehistä näin teki 12 prosenttia ja naisista 2 prosenttia. Ikäryhmittäin erot olivat suuria: 18–29-vuotiaista 15 prosenttia ja 30–44-vuotiaista 10 prosenttia.

Erikseen tarkasteltuna ulkomaisten pelintarjoajien nettirahapelejä pelasi kuusi prosenttia vastaajista (miehet 10 %, naiset 2 %), Pafin nettirahapelejä kolme prosenttia, Pafin laivoilla tarjottavia pelejä kahdeksan prosenttia ja yksityistä vedonlyöntiä tai korttipeliä rahapanoksin neljä prosenttia. Ulkomaisten tarjoajien nettipelien pelaaminen ei muuttunut vuodesta 2019, mutta pidemmällä aikavälillä vuoteen 2007 verrattuna se on lisääntynyt. Pafin nettipelien pelaaminen yleistyi vuonna 2023 palaten vuoden 2015 tasolle.

Yksi luku erottuu muutoksena. Niiden järjestelmän ulkopuolisten nettipelaajien osuus, jotka pelasivat ainoastaan järjestelmän ulkopuolisia nettipelejä eivätkä lainkaan Veikkauksen pelejä, kasvoi kahdesta prosentista kymmeneen prosenttiin vuosien 2019 ja 2023 välillä. Väestötasolla puhutaan noin 26 000 ihmisestä. Joukko on pieni, mutta se on juuri se ryhmä, jota kanavointitavoite koskee kaikkein suorimmin: pelaajat, jotka ovat kokonaan valvotun tarjonnan ulkopuolella.

Ulkopuolisia nettipelejä pelanneilla oli vuonna 2023 keskimäärin 3,9 Veikkauksen ulkopuolista pelitiliä, mediaanin ollessa kaksi. Kolmanneksella heistä oli kolme pelitiliä tai enemmän. Tavallisimmin pelatut pelityypit olivat raha-automaattipelit (48 %), vedonlyöntipelit (39 %) ja pokeri (23 %).

Tämä on suoraan lisenssiuudistuksen ytimessä. Kanavointi tarkoittaa pelaamisen ohjaamista valvotuille, luvan saaneille sivustoille, ja sen onnistumista mitataan sillä, kuinka suuri osa pelaamisesta ja pelirahasta päätyy toimiluvanhaltijoille. Käsittelemme mittarin logiikkaa tarkemmin artikkelissa kanavointi – lisenssimarkkinan tärkein mittari. THL:n luvut antavat sille lähtötason: seitsemän prosenttia väestöstä pelaa järjestelmän ulkopuolella verkossa, ja heidän rahankäyttönsä painottuu vahvasti sinne.

Raha: keskiarvo 12,20 euroa viikossa – eikä se kuvaa juuri ketään

Pelaajilta pyydettiin arviota rahapelaamiseen käytetystä rahamäärästä. Keskimäärin rahapeleihin käytettiin viikossa 12,20 euroa. Miehet käyttivät selvästi enemmän (18,30 €) kuin naiset (5,00 €). Rahamäärät pysyivät jokseenkin samana vuodesta 2019 vuoteen 2023.

Keskiarvo peittää kuitenkin alleen valtavan hajonnan. Kun kulutusta tarkastellaan pelaamisen useuden mukaan, ero on kymmenkertainen ja enemmänkin.

Vielä jyrkempi kuva syntyy, kun katsotaan kulutuksen jakautumista pelaajien kesken. Vuonna 2023 pelaajista 2,2 prosenttia kulutti puolet koko rahapelaamisen kokonaiskulutuksesta. Kun rahapelejä pelanneita oli noin 2 524 000, tämä tarkoittaa noin 54 000 ihmistä. Lisäksi 15,5 prosenttia pelaajista vastasi 80 prosentista kokonaiskulutuksesta. Näissä osuuksissa ei tapahtunut muutosta vuodesta 2019.

Keskittyminen ei ole neutraali havainto, koska se kytkeytyy suoraan haittoihin. THL:n tarkastelun mukaan tuosta puolikkaasta kokonaiskulutuksesta 45 prosenttia tuli ongelmapelaamisen tasolla pelaavilta ja 33 prosenttia kohtalaisen riskin tasolla pelaavilta. Vain seitsemän prosenttia tuli ilman ongelmia pelaavilta. Koko rahapelikulutuksesta 24 prosenttia kertyi ongelmapelaamisen tasolla pelaavilta ja 23 prosenttia kohtalaisen riskin tasolla pelaavilta – yhteensä lähes puolet.

Rahavirtojen jakautuminen tarjoajien kesken kertoo puolestaan kanavoinnista. Kaikkien pelaajien kulutuksesta 66,4 prosenttia tuli Veikkauksen peleistä ja 33,6 prosenttia yksinoikeusjärjestelmän ulkopuolisista peleistä. Nettipelaajilla vastaava jako oli 63,9 ja 36,1 prosenttia. Niillä vastaajilla, jotka ylipäätään pelasivat järjestelmän ulkopuolisia pelejä, suhde kääntyi: 40,6 prosenttia kulutuksesta tuli Veikkauksen peleistä ja 59,4 prosenttia ulkopuolelta. Järjestelmän ulkopuolisia nettipelejä pelanneilla Veikkauksen osuus oli enää 35,0 prosenttia.

Kolmasosan osuus on lisenssiuudistuksen kannalta merkityksellinen lähtöluku. Se on rahaa, joka jo nyt liikkuu yksinoikeusjärjestelmän ulkopuolella – Pafin peleissä, laivoilla ja ulkomaisten tarjoajien sivustoilla – ilman että se kuuluisi Suomen rahapelitoimilupien tai valvontamaksun piiriin. Kun verkkorahapelit avautuvat toimiluvanhaltijoille, tavoitteena on saada tämä virta valvotun tarjonnan sisään. Onnistumista ei kuitenkaan voi mitata pelkästään sillä, kuinka moni pelaa luvallisella sivustolla, vaan sillä, kuinka suuri osa pelirahasta liikkuu siellä. Nämä kaksi lukua voivat erota toisistaan huomattavasti juuri siksi, että kulutus on niin keskittynyttä: pienen mutta paljon pelaavan joukon siirtyminen tai siirtymättä jääminen ratkaisee enemmän kuin suuren satunnaispelaajien enemmistön.

Miksi pelataan

Vuonna 2023 rahan voittaminen oli yli puolella vastaajista (53 %) pääasiallinen syy pelata rahapelejä. Noin neljännes (26 %) pelasi jännityksen, mielihyvän tai hauskuuden takia. Nämä olivat yleisimmät syyt sekä naisilla että miehillä.

Järjestelmän ulkopuolisia nettirahapelejä pelanneilla järjestys oli päinvastainen: heillä yleisin syy oli jännitys, mielihyvä ja hauskuus (43 %) ja toiseksi yleisin rahan voittaminen (41 %). Ryhmä eroaa siis motiiviltaan väestön enemmistöstä.

Motiivi kannattaa suhteuttaa pelien matematiikkaan. Rahapelien tuotto-odotus on pelaajalle negatiivinen: palautusprosentti (RTP) on aina alle sata, ja erotus eli talon etu jää pelin toimeenpanijalle. Kun pääasiallinen syy pelata on rahan voittaminen, odotus ja todennäköinen lopputulos ovat systemaattisesti ristiriidassa. Rahapelaaminen on viihdettä, jonka hinta on pitkällä aikavälillä tappio – ei tapa hankkia tuloja.

Motiivien ero selittää osaltaan myös sitä, miksi järjestelmän ulkopuolella pelaavien riskitaso on korkeampi. Jännitystä hakeva pelaaja valitsee nopeatempoisia pelejä, ja nopeus on juuri se ominaisuus, joka tutkimuksissa kytkeytyy haittoihin. Rahan voittamista tavoitteleva lottopelaaja odottaa arvontaa keskiviikkoon tai lauantaihin; automaattia tai live-vedonlyöntiä pelaava saa tuloksen sekunneissa ja voi aloittaa heti uudelleen.

Pelaaminen vähenee, ongelmat eivät

Tutkimuksen keskeisin ristiriita on tässä. Vaikka pelaajien osuus laski kahdeksan prosenttiyksikköä vuodesta 2019, rahapeliongelma yleistyi.

Rahapeliongelman vakavuutta mitattiin PGSI-mittarilla (Problem Gambling Severity Index), joka luokittelee pelaamisen yhdeksän kysymyksen pistemäärän perusteella: pelaaminen ilman ongelmia (0 pistettä), alhaisen riskitason pelaaminen (1–2), kohtalaisen riskitason pelaaminen (3–7) ja ongelmapelaaminen (vähintään 8).

Vuonna 2023 vastaajista 4,2 prosenttia – noin 151 000 ihmistä – pelasi vähintään kohtalaisen riskin tasolla. Miehistä osuus oli 6,6 prosenttia ja naisista 1,8 prosenttia, ja yleisintä se oli 18–44-vuotiailla. Aiemmilla mittauskerroilla vastaava osuus on ollut noin kolmen prosentin tasolla. Lisäksi alhaisen riskin tasolla pelasi 9,0 prosenttia vastaajista, noin 325 000 henkilöä (naiset 6,6 %, miehet 11,4 %). Ilman rahapeliongelmia pelasi hieman yli puolet vastaajista (56 %).

Muutos näkyi myös siinä, miten ihmiset itse kokivat pelaamisensa. Oman rahapelaamisensa oli kokenut ongelmana vähintään joskus 12 viime kuukauden aikana 4,2 prosenttia vastaajista (naiset 2,0 %, miehet 6,4 %). Vuonna 2019 osuus oli 3,1 prosenttia ja vuonna 2011 2,1 prosenttia. Koko elämänsä aikana rahapelaamisen oli kokenut jossain vaiheessa ongelmaksi 5,8 prosenttia (naiset 2,8 %, miehet 8,9 %), ja osuus oli korkein 30–44-vuotiailla (9,1 %) ja 18–29-vuotiailla (8,2 %).

Haittoja mitattiin vuonna 2023 myös erillisillä haittamittareilla. Verkko- ja postikyselyn vastaajista joka kymmenes (9,8 %, noin 352 000 henkilöä) oli kokenut vähintään yhden rahapelihaitan 12 viime kuukauden aikana, ja 4,5 prosenttia vähintään kaksi haittaa. Tavallisimmat haitat olivat tunnetason haittoja (6,3 %) ja taloudellisia haittoja (6,0 %). Yksittäisistä haitoista yleisimpiä olivat pelaamisen katuminen (4,0 %), viikoittaisen käyttörahan väheneminen (3,8 %), epäonnistumisen tunne (2,4 %) ja vapaa-aikaan käytettävissä olevan rahan väheneminen (2,4 %).

Ongelmien kasautuminen noudattaa samaa kaavaa kuin kulutuksen kasautuminen. Mitä useammin ja mitä useampia pelityyppejä henkilö pelasi, sitä enemmän hän koki vakavuudeltaan eritasoisia ongelmia. Kaikkein eniten ongelmia oli päivittäin tai lähes päivittäin ja vähintään neljää eri pelityyppiä pelaavilla. Riskitasoa nosti myös se, missä pelattiin: vähintään kohtalaisen riskin tasolla pelaaminen oli yleisintä niillä, jotka pelasivat sekä Veikkauksen että yksinoikeusjärjestelmän ulkopuolisia nettipelejä, kun taas pelkästään Veikkauksen pelejä pelanneilla ongelmia oli muita vähemmän.

Havaintoa ei kannata lukea todistuksena siitä, että yksinoikeusjärjestelmän pelit olisivat sellaisenaan turvallisempia. Ryhmät eroavat toisistaan muutenkin: useaa tarjoajaa käyttävä pelaa lähtökohtaisesti useampaa pelityyppiä ja useammin. Poikkileikkausaineisto ei erota sitä, kumpi on syy ja kumpi seuraus.

Apua peliongelmaan saa maksutta Peluurista (peluuri.fi), jonka auttava puhelin 0800 100 101 palvelee myös läheisiä. Rahapelien ikäraja Suomessa on 18 vuotta.

Joka viides tuntee ongelmallisesti pelaavan läheisen

Haitat eivät rajaudu pelaajaan itseensä, ja tämä on yksi väestötutkimuksen tärkeimmistä anneista: rekisteriaineistosta sitä ei näe lainkaan.

Vuonna 2023 noin viidennes vastaajista (20 %, väestötasolla noin 733 000 henkilöä) kertoi, että yhdellä tai useammalla läheisellä oli ollut ongelmallista rahapelaamista. Osuus on pysynyt samana verrattuna vuosiin 2019 ja 2007. Perheenjäsen oli kyseessä 12 prosentilla ja itselle tärkeä ystävä 11 prosentilla vastaajista. Kun kysyttiin erikseen viimeksi kuluneita 12 kuukautta, kuusi prosenttia vastaajista kertoi läheisen rahapeliongelmasta tällä aikavälillä (naiset 6,4 %, miehet 5,5 %).

Kokonaisosuuden pysyvyys peittää alleen suunnanmuutoksen. Niiden vastaajien osuus, joilla oli vähintään yksi ongelmallisesti pelaava perheenjäsen, lisääntyi vuodesta 2019, ja muutos näkyi sekä naisilla että miehillä, 30–44-vuotiailla ja kaikissa tuloluokissa. Samaan aikaan niiden osuus, joilla oli ongelmallisesti pelaava ystävä, väheni. Ongelmapelaaminen on siis lähipiirissä siirtynyt kauempaa lähemmäs. Yleisimmin ongelma oli vastaajan sisaruksella (3 %), isällä (3 %) tai entisellä puolisolla (3 %).

Läheisen peliongelmasta aiheutuneista haitoista yleisimmät olivat tunne-elämän kuormittuneisuus (8 %) sekä huoli muun läheisen (7 %) tai oman lapsen (2 %) terveydestä tai hyvinvoinnista. Muita yleisiä haittoja olivat muut ihmissuhdeongelmat kuten erimielisyydet, eristäytyminen tai ystävyyssuhteen katkeaminen (5 %), parisuhdeongelmat (3 %), taloudelliset ongelmat kuten maksuvaikeudet, pelilainat tai luottotietojen menetys (3 %) sekä kielteiset vaikutukset terveydentilaan (3 %).

Näistä kolme viimeistä – parisuhdeongelmat, taloudelliset ongelmat ja terveysvaikutukset – yleistyivät sekä vuodesta 2019 että vuodesta 2007. Läheisiä koskevat luvut perustuvat vastaajan omaan näkemykseen eikä niiden aikajännettä ole täsmennetty, joten ne eivät ole suoraan vertailukelpoisia pelaajan omaa 12 kuukauden pelaamista koskevien lukujen kanssa. Suuruusluokka on silti selvä: peliongelman vaikutuspiirissä on moninkertainen määrä ihmisiä verrattuna niihin, jotka itse pelaavat riskitasolla.

Peluurin palvelut on tarkoitettu myös läheisille, eikä avun hakeminen edellytä, että pelaava henkilö itse hakisi apua.

Alaikäisten pelaaminen

Vaikka rahapelaamisen ikäraja on ollut 18 vuotta vuodesta 2010 ja rahapeliautomaattien osalta siirtymäajan jälkeen vuodesta 2011, 37 prosenttia 15–17-vuotiaista vastaajista oli pelannut rahapelejä 12 viime kuukauden aikana.

Yleisimmät alaikäisten pelaamat pelityypit olivat Veikkauksen arpapelit (26 %), yksityinen vedonlyönti tai korttipeli rahapanoksin (14 %), Pafin laivapelit (9 %), Veikkauksen raha-automaattipelit muualla kuin kasinolla (5 %), Veikkauksen vedonlyönti (2 %) ja viikoittaiset lottopelit (2 %). Näistä vain raha-automaattipelien pelaaminen väheni vuodesta 2019 vuoteen 2023; muissa muutosta ei tapahtunut.

Reitti pelaamiseen kulkee usein aikuisen kautta. Täysi-ikäisistä vastaajista kuusi prosenttia kertoi jollain tavalla mahdollistaneensa alaikäisen rahapelaamisen, yleisimmin antamalla rahapelin lahjaksi (4 %) tai pelaamalla yhdessä alaikäisen kanssa (3 %). Rahapelejä pelanneista alaikäisistä yli puolet (56 %) ilmoitti, että täysi-ikäinen oli jollain tavalla mahdollistanut hänen pelaamisensa: yleisimmin arpa oli saatu lahjaksi (43 %) tai aikuinen oli ostanut pelin alaikäisen puolesta (29 %).

Mitä suomalaiset ajattelevat rahapelaamisesta

Asenteita mitattiin ATGS-8-mittarilla, jossa kahdeksan väittämän summapisteet asettuvat välille 8–40 ja keskipiste 24 erottaa kielteisen suhtautumisen myönteisestä. Vuonna 2023 asenteet olivat kielteisen puolella kaikissa ikäryhmissä. Naisilla keskiarvo oli 21,5 ja miehillä 23,4. Naisten asenteet ovat olleet kielteisen puolella jokaisena mittausvuonna, kun taas miesten asenteet ovat vaihdelleet: vuonna 2015 ne olivat myönteisen puolella (25,4) ja kääntyivät kielteisiksi vuonna 2019.

Ikäryhmien kehitys jakautui vastakkaisiin suuntiin. Asenteet muuttuivat myönteisemmiksi 45–59- ja 60–74-vuotiailla, mutta kielteisemmiksi kaikissa nuoremmissa ikäryhmissä.

Yksittäiset väittämät ovat konkreettisempia. Vuonna 2023:

• 90 prosenttia katsoi, ettei rahapelien pelaamiseen pitäisi kannustaa
• 61 prosenttia piti pelimahdollisuuksia liiallisina
• 55 prosenttia arvioi rahapelaamisen olevan vaaraksi perhe-elämälle
• 58 prosenttia oli sitä mieltä, että ihmisillä pitäisi olla oikeus pelata rahapelejä milloin haluavat

Kaksi viimeistä lukua eivät ole ristiriidassa keskenään. Sama vastaaja voi pitää rahapelaamista riskialttiina ja silti katsoa, että aikuisella on oikeus valita. Juuri tässä jännitteessä rahapelipolitiikkaa tehdään.

Sääntelyn tavoitteista kysyttiin vuonna 2023 ensimmäistä kertaa. Vastaajista 83 prosenttia piti rahapelihaittojen ehkäisemistä ja vähentämistä tärkeimpiin kuuluvana tavoitteena. Seuraavaksi tärkeimmiksi nousivat ilman lupaa toimivien rahapeliyhtiöiden toiminnan estäminen (53 %) ja rahapelaamiseen liittyvän rikollisuuden vähentäminen (52 %). Nämä ovat käytännössä samat päämäärät, jotka on kirjattu rahapelilain tarkoituspykälään ⚖️rahapelilaki 10/2026, 1 § – lain tarkoitus : pelaajien oikeusturvan takaaminen, väärinkäytösten ja rikosten estäminen sekä rahapelihaittojen ehkäiseminen ja vähentäminen.

Yksinoikeusjärjestelmää piti hyvänä tapana rajoittaa rahapelaamisen haittoja 74 prosenttia vastaajista. Naisista näin ajatteli 82 prosenttia ja miehistä 65 prosenttia. Kannatus kasvoi vuodesta 2019 naisilla mutta väheni miehillä. Samaan aikaan niiden osuus, jotka pitivät ongelmapelaamista vakavana ongelmana Suomessa, laski 53 prosenttiin (naiset 59 %, miehet 48 %) – vähemmän kuin vuosina 2019 ja 2007.

Rajoituksista kysyttäessä pelaajista 55 prosenttia kertoi hyväksyvänsä kaikki pakolliset rajoitukset ja 27 prosenttia joitakin pakollisia rajoituksia. Vain vapaaehtoiset, pelaajan itse asettamat rajoitukset hyväksyi 16 prosenttia, ja kaksi prosenttia ei hyväksynyt minkäänlaisia rajoituksia. Naisista pakolliset rajoitukset hyväksyi 64 prosenttia, miehistä 46 prosenttia.

Mainonnasta kysyttäessä 73 prosenttia vastaajista oli tyytyväisiä Veikkauksen mainontaan Suomessa ja 24 prosenttia piti sitä liian runsaana. Yksinoikeusjärjestelmän ulkopuolisten rahapeliyhtiöiden mainontaan oli tyytyväisiä 60 prosenttia, kun taas 30 prosenttia piti sitä liian runsaana ja kuusi prosenttia liian vähäisenä.

Pelaamisen hallintavälineistä kysyttiin kokemuksia niiltä, jotka olivat pelanneet 12 viime kuukauden aikana. Eniten myönteisiä kokemuksia oli tunnistautumisesta (41 %), sen jälkeen oman pelihistorian seurannasta (29 %), rahansiirtorajoista (24 %), kuukausi- tai vuorokausitappiorajoista (22 %) ja itse asetettavista peliestoista (19 %). Kielteisiä kokemuksia oli hyvin vähän – eniten tunnistautumisesta (3 %). Niistä pelaajista, joilla kielteisiä kokemuksia oli, 45 prosenttia koki välineet liian rajoittaviksi tai häiritseviksi, mutta 19 prosenttia päinvastoin liian löysiksi.

Kolme näkökulmaa samoihin lukuihin

Samaa aineistoa luetaan eri tavoin sen mukaan, kuka lukee.

Pelaajan näkökulmasta enemmistön kokemus on maltillinen. Tyypillinen pelaaja ostaa arvan tai lottorivin harvemmin kuin kerran kuukaudessa ja käyttää siihen 1,40 euroa viikossa. Valtaosa pelaajista koki, ettei oma pelaaminen ollut 12 viime kuukauden aikana ollut sen paremmin hyödyllistä kuin haitallistakaan. Ihmissuhteisiin liittyviä hyötyjä koki kuusi prosenttia ja haittoja kolme prosenttia. Taloudellisten hyötyjen ja haittojen kohdalla suhde kuitenkin kääntyi: hyötyjä koki viisi prosenttia pelaajista ja haittoja kymmenen prosenttia, miehistä 13 ja naisista 7 prosenttia. Nuorilla aikuisilla ero oli jyrkin – 18–29-vuotiaista taloudellisia haittoja koki 17 prosenttia.

Peliyhtiön näkökulmasta luvut kertovat liiketoiminnan rakenteesta. Kun 2,2 prosenttia pelaajista tuottaa puolet kokonaiskulutuksesta ja lähes puolet kulutuksesta tulee vähintään kohtalaisen riskin tasolla pelaavilta, tuloksen ja haittojen välillä on rakenteellinen kytkös. Tämä ei ole suomalainen erityispiirre vaan toistuu rahapelitutkimuksessa laajasti. Se on kuitenkin syy siihen, miksi laki ei jätä pelaajansuojaa yhtiöiden oman harkinnan varaan: ⚖️rahapelilaki 10/2026, 34 § – huolenpitovelvollisuus velvoittaa seuraamaan pelikäyttäytymistä jatkuvasti ja puuttumaan siihen silloinkin, kun puuttuminen leikkaa liikevaihtoa.

Valvonnan ja valtion näkökulmasta kysymys on kahden tavoitteen yhtaikaisesta täyttämisestä. Kansalaisten enemmistö asettaa haittojen ehkäisyn ykköstavoitteeksi (83 %), mutta pitää myös luvattoman tarjonnan estämistä tärkeänä (53 %). Nämä eivät ole sama asia. Tiukka sääntely voi ohjata pelaajia sääntelemättömään tarjontaan, ja liian salliva ohjaa pelaamaan enemmän. Rahapelilain tarkoituspykälään on kirjattu molemmat päämäärät, mutta laki ei ratkaise, kummalle annetaan painoa yksittäisessä asetuksessa tai valvontakäytännössä.

Vertailukohtia löytyy naapureista. Ruotsi siirtyi lisenssimalliin 1.1.2019 ja Tanska jo vuonna 2012, joten molemmissa maissa on kertynyt kokemusta siitä, mitä tapahtuu, kun verkkopelaaminen siirtyy monopolista toimilupamarkkinaan. THL huomauttaa, että PGSI-mittarin tulokset soveltuvat parhaiten juuri rahapeliongelman yleisyyden vertailuun Pohjoismaiden välillä. Suora lukujen rinnastaminen edellyttää kuitenkin, että mittaustapa, ikärajaus ja aineistonkeruu ovat riittävän yhteneväiset – ja tämä ehto täyttyy harvoin täydellisesti. Suomen ja Ruotsin mallien eroja käsittelemme tarkemmin artikkelissa Ruotsin rahapelimalli 2019.

Sukupuoli, ikä ja tulot: kenen pelaaminen muuttui

Sukupuoliero on tutkimuksen johdonmukaisin havainto. Miehet pelasivat naisia yleisemmin (75 % vs. 65 %), useammin (kerran viikossa 23 % vs. 14 %), useampia pelityyppejä (vähintään neljää pelityyppiä 19 % vs. 7 %), enemmän verkossa (52 % vs. 36 %) ja selvästi suuremmilla summilla (18,30 € vs. 5,00 € viikossa). Sama ero näkyy haitoissa: vähintään kohtalaisen riskin tasolla pelasi miehistä 6,6 ja naisista 1,8 prosenttia.

Erityisen huomionarvoista on, että vähintään kohtalaisen riskin tasolla pelaavien miesten osuus oli vuonna 2023 korkeampi kuin aiemmilla mittauskerroilla – vaikka miesten pelaaminen kokonaisuutena väheni. Alhaisen riskin tason pelaaminen on miehillä puolestaan vähentynyt pidemmällä aikavälillä vuodesta 2011. Miesten pelaaminen ei siis ole tasaisesti kutistunut, vaan siirtynyt kohti ääripäitä.

Ikäryhmien osalta kuva jakautuu kolmeen. Nuorimmilla aikuisilla eli 18–29-vuotiailla nettipelaaminen väheni, mutta juuri heillä yksinoikeusjärjestelmän ulkopuolisten nettipelien pelaaminen oli yleisintä (15 %), samoin taloudelliset haitat (17 %) ja kokemus siitä, että rahapelaaminen on jossain elämänvaiheessa ollut ongelma (8,2 %). Keski-ikäisillä eli 45–59-vuotiailla nettipelaaminen oli yleisintä ja kasvoi, ja heidän asenteensa rahapelaamista kohtaan muuttuivat myönteisemmiksi – ainoana ryhmänä yhdessä 60–74-vuotiaiden kanssa. Vanhimmassa ikäryhmässä myös yksinoikeusjärjestelmän kannatus kasvoi.

Tuloluokkien osalta THL raportoi, että pelaajien osuus väheni kaikissa tuloluokissa ja nettipelaaminen kasvoi kaikissa tuloluokissa. Yksi poikkeus mainitaan erikseen: alimmassa tuloluokassa yksinoikeusjärjestelmän ulkopuolisten nettipelien pelaaminen lisääntyi vuosien 2019 ja 2023 välillä, kun se muuten pysyi ennallaan.

Nämä erot ovat oleellisia sääntelyn kannalta, koska ne kertovat, ettei ”keskimääräistä pelaajaa” ole. Väestötason 70 prosentin sisällä on satunnaisesti arpoja ostava eläkeikäinen, viikoittain lottoava keski-ikäinen ja nopeita verkkopelejä useilla pelitileillä pelaava nuori aikuinen. Rajoitus, joka puree yhteen, ei välttämättä kosketa toista lainkaan.

Mitä luvut merkitsevät 1.7.2027 jälkeen

Vuoden 2023 aineisto kuvaa järjestelmää, jota ei enää muutaman vuoden kuluttua ole. Rahapelilaki 10/2026 hyväksyttiin 16.1.2026 ja tulee pääosin voimaan 1.7.2027, jolloin verkkorahapelit avautuvat lisenssimarkkinalle. Veikkaus säilyttää yksinoikeuden muun muassa raha-arpajaisiin, rahapeliautomaatteihin ja kivijalan kasinopeleihin. THL:n mittaus toimii siten uudistusta edeltävänä lähtötasona, jota vasten muutosta arvioidaan.

Useat lain säännökset osuvat suoraan niihin ilmiöihin, jotka tutkimuksessa näkyvät: tunnistautuneena pelaaminen ⚖️rahapelilaki 10/2026, 28 § – tunnistautuneena pelaaminen , toimiluvanhaltijakohtainen rahansiirtoraja ⚖️rahapelilaki 10/2026, 30 § – rahansiirtoraja , pelaamisen estäminen ⚖️rahapelilaki 10/2026, 29 § – pelaamisen estäminen , toimiluvanhaltijan huolenpitovelvollisuus ⚖️rahapelilaki 10/2026, 34 § – huolenpitovelvollisuus sekä haittojen seuranta ⚖️rahapelilaki 10/2026, 98 § – rahapelihaittojen seuranta ja pelihaittarekisteri ⚖️rahapelilaki 10/2026, 99 § – pelihaittarekisteri .

1. Tunnistautuminen kaikkeen luvalliseen pelaamiseen

   Rahapelilain 28 §:n mukaan pelaaminen on jatkossa mahdollista vain rekisteröityneenä pelaajana. THL:n aineistossa tunnistautuminen sai eniten myönteisiä kokemuksia hallintavälineistä (41 % pelaajista), joten muutos ei liene pelaajille yhtä vieras kuin usein oletetaan.

2. Rahansiirtoraja jokaiselle toimiluvanhaltijalle

   Pelaajan on 30 §:n mukaan asetettava vuorokausi- ja kuukausikohtainen rahansiirtoraja viimeistään ennen ensimmäistä rahansiirtoa. Raja on toimiluvanhaltijakohtainen – ja koska järjestelmän ulkopuolisilla nettipelaajilla oli keskimäärin 3,9 pelitiliä, useille tileille hajautettu pelaaminen jää tunnistetuksi haasteeksi.

3. Peliesto myös yli yhtiörajojen

   Pelaaja voi 29 §:n nojalla estää kaiken rekisteröitymistä edellyttävän pelaamisensa yhdellä ilmoituksella valvontaviranomaiselle ja asettaa lisäksi peli- tai toimeenpanomuotokohtaisia estoja. Toistaiseksi asetettu esto on voimassa vähintään vuoden.

4. Huolenpitovelvollisuus ja pelikäyttäytymisen seuranta

   Toimiluvanhaltijan on 34 §:n mukaan seurattava pelikäyttäytymistä jatkuvasti, arvioitava haittariskiä automaattisen käsittelyn avulla ja otettava yhteyttä pelaajaan, kun pelaaminen näyttää haitalliselta. Koska lähes puolet rahapelikulutuksesta tulee vähintään kohtalaisen riskin tasolla pelaavilta, velvoite kohdistuu juuri sinne, missä liikevaihto syntyy.

5. Seuranta ja pelihaittarekisteri

   Sosiaali- ja terveysministeriö vastaa haittojen seurannasta, tutkimuksesta ja arvioinnista, ja THL hoitaa tehtävää ministeriön toimeksiannon mukaisesti (98 §). THL toimii myös pelihaittarekisterin rekisterinpitäjänä (99 §).

Viimeinen kohta on tutkimuksellisesti merkittävin. Tähän asti tieto suomalaisten rahapelaamisesta on nojannut vahvasti siihen, mitä ihmiset itse kertovat kyselyssä. Rahapelilaki antaa THL:lle oikeuden saada toimiluvanhakijoilta ja toimiluvanhaltijoilta muun muassa pelitapahtumat, pelitilitapahtumat, pelaajien asettamat rahansiirto- ja tappiorajat, peliestot sekä tiedot pelikulutuksesta tuote-, alue-, kanava- ja myyntipaikkatasolla ⚖️rahapelilaki 10/2026, 100 § – THL:n tiedonsaantioikeus . Rekisteripohjainen aineisto ei korvaa väestötutkimusta – se ei kerro asenteista eikä läheisten kokemuksista – mutta se poistaa aliarvioinnin ongelman kulutusluvuista.

Mitä luvut eivät kerro

Hyvä tilastoraportti kertoo myös rajoituksensa, ja tässä niitä on useita.

Vastausprosentti oli 36,9. Kato ei jakaudu satunnaisesti: tutkimuskirjallisuudessa on toistuvasti havaittu, että kaikkein raskaimmin pelaavat ja eniten ongelmia kokevat jäävät väestökyselyissä muita useammin tavoittamatta. Painotus korjaa iän, sukupuolen, alueen ja kaupunki-maaseutujaon mukaista vinoumaa, mutta ei sitä, että ongelmapelaaja jättää vastaamatta.

Kaikki tieto on itse raportoitua. Rahamäärien aliarviointi on tunnettu ilmiö, samoin oman pelaamisen ongelmallisuuden vähättely. Läheisen peliongelmaa koskevat arviot perustuvat pelkästään vastaajan omaan näkemykseen, eikä niiden aikajännettä ole täsmennetty, joten ne eivät ole vertailukelpoisia vastaajan omaa 12 kuukauden pelaamista koskevien lukujen kanssa.

Menetelmämuutos rajoittaa vertailua vuoteen 2019. THL toteaa, ettei menetelmämuutoksen vaikutusta voida luotettavasti arvioida silloin, kun PGSI-pisteet ovat kahdeksan tai enemmän – eli juuri vakavimman ongelmapelaamisen osalta. Alhaisen riskitason tuloksiin muutos vaikutti hieman. Tämä ei tee havainnosta ongelmien yleistymisestä merkityksetöntä, mutta tarkkaa muutoksen suuruutta ei kannata esittää yhden desimaalin tarkkuudella.

Myös mittarit ovat vaihtuneet. Rahapeliongelman vakavuutta arvioitiin aiemmin sekä PGSI- että SOGS-mittarilla (South Oaks Gambling Screen), mutta SOGS jäi pois vuoden 2019 jälkeen. Vuodesta 2023 alkaen arviointi perustuu yksinomaan PGSI:hin. PGSI on ollut mukana vuodesta 2011, joten aikasarja on olemassa, mutta vanhempiin SOGS-pohjaisiin lukuihin vuoden 2023 tuloksia ei voi rinnastaa. Kun uutisoinnissa vertaillaan ”peliongelmaisten määrää” eri vuosina, kannattaa tarkistaa, mistä mittarista puhutaan.

Rahapelihaittoja koskevat kysymykset kysyttiin vain verkko- ja postikyselyn vastaajilta, eivät puhelinhaastatelluilta. Haittojen yleisyyttä koskevat luvut – kuten se, että joka kymmenes oli kokenut vähintään yhden rahapelihaitan – kuvaavat siis suppeampaa vastaajajoukkoa kuin muut tulokset.

Tutkimus on poikkileikkaus, ei seuranta. Se kertoo, että tiheä pelaaminen, monien pelityyppien pelaaminen ja verkkokanava esiintyvät yhdessä ongelmien kanssa – ei sitä, kumpi tuli ensin. Riskialtis pelaaja voi hakeutua nopeisiin verkkopeleihin, tai nopeat verkkopelit voivat tuottaa riskiä. Todennäköisesti molempia tapahtuu.

Kohdejoukko rajautuu Manner-Suomeen ja 15–74-vuotiaisiin, joten Ahvenanmaa jää ulkopuolelle. Myös aineiston ikä on huomioitava: vuoden 2023 syksyn jälkeen pelijärjestelmään on tullut muutoksia, ja lisenssimalliin siirtyminen muuttaa tarjontaa uudestaan. Nykytilan sijaan luvut kannattaa lukea uudistusta edeltävänä perustasona.

Lopputulos numeroina

Kokonaiskuva on kaksijakoinen. Rahapelaaminen on Suomessa yhä hyvin yleistä mutta ohenemassa: yhä useampi ostaa lottorivin tai arvan muutaman kerran vuodessa, harvempi pelaa viikoittain, ja monipuolinen pelaaminen on selvästi vähentynyt. Samaan aikaan riskitasolla pelaavien osuus on noussut, rahapelikulutus on keskittynyt hyvin pienelle joukolle, ja lähes puolet kulutuksesta tulee ihmisiltä, joiden pelaaminen on vähintään kohtalaisen riskin tasolla.

Lisenssimallin kannalta tämä asettaa mittarin, joka ei ole kanavointiaste yksinään. Jos vuoden 2027 jälkeen yhä suurempi osa pelaamisesta tapahtuu luvallisilla sivustoilla mutta riskitason pelaajien osuus ja kulutuksen keskittyminen kasvavat edelleen, kanavointi on onnistunut ja haittojen ehkäisy epäonnistunut. Molempia tavoitteita on lain mukaan tarkoitus edistää samanaikaisesti, ja seuraavat väestömittaukset kertovat, onnistuuko se.

Kolme lukua kannattaa pitää mielessä, kun seuraavia mittauksia luetaan. Ensimmäinen on riskitasolla pelaavien osuus: nouseeko 4,2 prosenttia edelleen, vai palaako se aiempien mittausten kolmen prosentin tuntumaan. Toinen on kulutuksen keskittyminen: pysyykö 2,2 prosentin osuus paikallaan, kun tunnistautuminen ja toimiluvanhaltijakohtaiset rajat tulevat koskemaan kaikkea luvallista verkkopelaamista. Kolmas on niiden osuus, jotka pelaavat pelkästään valvotun tarjonnan ulkopuolella – vuonna 2023 kymmenen prosenttia järjestelmän ulkopuolisista nettipelaajista, kun neljä vuotta aiemmin osuus oli kaksi prosenttia.

Yksikään näistä ei ratkea kanavointiasteella. Rahapelaamisen määrä, sen jakautuminen ja sen haitat ovat kolme eri suuretta, ja uudistus voi liikuttaa niitä eri suuntiin. Juuri siksi väestötutkimusta tarvitaan rekisteritiedon rinnalla myös 1.7.2027 jälkeen.

Peliongelman tunnusmerkkejä, mekanismeja ja hoitoon hakeutumista käsittelemme tarkemmin artikkelissa peliriippuvuus – aivot ja hoito.

← Kaikki artikkelit