Suomalaisten asenteet rahapelaamiseen: näin ne muuttuivat

Suomalaisten asenteet rahapelaamiseen ovat kielteisiä, mutta eivät yksioikoisia. Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen väestötutkimuksen mukaan vuonna 2023 lähes 90 prosenttia 15–74-vuotiaista katsoi, ettei rahapelaamiseen pitäisi kannustaa, ja vain viidennes piti rahapelaamista kaikkiaan hyvänä asiana yhteiskunnalle. Samaan aikaan 58 prosenttia oli sitä mieltä, että ihmisillä pitäisi olla oikeus pelata rahapelejä milloin haluavat. Sama vastaaja voi siis pitää rahapelaamista vahingollisena ja silti puolustaa aikuisen oikeutta valita.

Asenteilla on merkitystä juuri nyt, koska rahapelijärjestelmä muuttuu. Rahapelilaki ⚖️rahapelilaki 10/2026, 106 § – tulee voimaan 1.7.2027 , ja verkkorahapelit siirtyvät yksinoikeudesta lisenssimarkkinalle. Uudistus perustellaan pelaajansuojalla ja pelaamisen ohjaamisella valvotuille sivustoille, mutta se tuo Suomeen myös markkinoinnin, brändit ja kilpailun, joita väestö ei näiden mittausten valossa erityisesti kaipaa. Tässä artikkelissa käydään läpi, mitä asennemittaukset kertovat vuosilta 2011–2023, mikä niissä on muuttunut ja mikä ei, mitä numeroista voi ja ei voi päätellä, ja miten mielipideilmasto asettuu suhteessa siihen lakiin, joka astuu voimaan reilun vuoden päästä.

Mistä asennetieto tulee

Suomessa rahapeliasenteita mitataan yhdellä vakiintuneella lähteellä. THL:n Suomalaisten rahapelaaminen -väestötutkimus on toistettu neljän vuoden välein vuodesta 2003, ja siinä kysytään samat asenneväittämät samassa muodossa mittauskerrasta toiseen. Tuorein aineisto on vuodelta 2023, ja se julkaistiin Tilastoraporttina 15/2024. Tutkimuksen kohteena olivat 15–74-vuotiaat Manner-Suomessa asuvat. Vastaajia oli 5 977 ja vastausprosentti 36,9.

Asenteita mitataan kansainvälisellä ATGS-8-mittarilla (Attitudes Towards Gambling Scale). Vastaaja ottaa kantaa kahdeksaan väittämään viisiportaisella asteikolla täysin samaa mieltä – täysin eri mieltä. Puolet väittämistä on muotoiltu myönteisesti ja puolet kielteisesti, ja osa käännetään pisteytyksessä. Summapisteet asettuvat välille 8–40. Keskipiste 24 on raja: alle 24 pistettä tarkoittaa kielteistä suhtautumista, tasan 24 neutraalia ja yli 24 myönteistä.

Mittari on tarkoituksella yleisluontoinen. Se ei kysy erikseen, mitä vastaaja ajattelee lottoamisesta tai nettikasinosta, vaan miten hän suhtautuu rahapelaamiseen ilmiönä. Tämä on syytä pitää mielessä: yksi luku tiivistää kahdeksan hyvin erilaista väittämää, ja tiivistys hukkaa niiden väliset jännitteet. Juuri siksi yksittäisten väittämien tarkastelu on kiinnostavampaa kuin summapisteen seuraaminen.

Menetelmämuutos vuonna 2023 on syytä ottaa vakavasti, koska se osuu keskelle aikasarjaa. THL keräsi tarkoituksella erillisen puhelinhaastatteluotoksen verratakseen tuloksia keruutavan mukaan. Asenteiden osalta ero ei ollut tilastollisesti merkitsevä: verkko- ja postikyselyssä 55,8 prosenttia vastaajista sijoittui ATGS-8:n kielteiselle puolelle ja puhelinhaastattelussa 58,5 prosenttia. Myönteiselle puolelle sijoittui 36,8 ja 35,0 prosenttia. Kokonaiskuva on siis sama riippumatta siitä, kysyttiinkö lomakkeella vai puhelimessa: selvästi yli puolet vastaajista suhtautuu rahapelaamiseen kielteisesti ja noin joka kolmas myönteisesti.

Yksi varaus kannattaa silti tehdä. Vuonna 2023 vaihtoehto “ei samaa eikä eri mieltä” keräsi lähes jokaisessa väittämässä selvästi enemmän vastauksia kuin aiemmin, ja samalla “en osaa sanoa” -vastaukset vähenivät. Esimerkiksi väittämässä pelimahdollisuuksien liiallisuudesta keskimmäisen vaihtoehdon osuus nousi 12,0 prosentista 23,4 prosenttiin. Lomakkeella keskimmäinen vaihtoehto on näkyvissä, puhelimessa se pitää itse muotoilla. Tämä ei muuta suuntia, mutta se tarkoittaa, että yksittäisten samanmielisyysosuuksien lasku vuodesta 2019 vuoteen 2023 on osin siirtymää kannasta neutraaliin – ei välttämättä siirtymää vastakkaiseen kantaan.

Kokonaisluku ei liikkunut, väittämät liikkuivat

Summapisteillä mitattuna vuosi 2023 näyttää tapahtumattomalta. Koko väestön keskiarvo oli 22,5 pistettä, täsmälleen sama kuin vuonna 2019. Ero vuoteen 2011 (22,7) ei ollut tilastollisesti merkitsevä. Ainoa selvästi poikkeava mittauskerta on 2015, jolloin keskiarvo nousi 24,3 pisteeseen eli neutraalin yläpuolelle. Se on koko sarjan myönteisin lukema, ja siihen palataan tuonnempana.

Yksittäisten väittämien tasolla kuva on toinen. Kahdeksan väittämää liikkuvat eri suuntiin ja eri tahtiin, ja summapiste peittää tämän alleen, koska osa liikkeistä kumoaa toisensa.

Taulukko kertoo enemmän kuin summapiste. Kolme kehityskulkua erottuu.

Yhteiskunnallinen oikeutus mureni

Selvin muutos koskee väittämää rahapelaamisen hyödyllisyydestä yhteiskunnalle. Osuus, joka oli väittämän kanssa samaa mieltä, putosi 46,1 prosentista (2015) 20,2 prosenttiin (2023). Eri mieltä olevia oli vuonna 2023 jo 51,8 prosenttia, kun heitä oli vuonna 2015 vain 33,0 prosenttia. Yksikään muu väittämä ei ole liikkunut näin paljon näin lyhyessä ajassa.

Tämä on rahapelipolitiikan kannalta mittarin olennaisin yksittäinen luku. Suomalaisen rahapelijärjestelmän oikeutus on vuosikymmenten ajan nojannut ajatukseen, että pelaamisen tuotto palautuu yhteiskunnalle: urheiluun, kulttuuriin, tieteeseen, nuorisotyöhön ja sosiaali- ja terveysjärjestöille. Kun viidesosa väestöstä pitää rahapelaamista kaikkiaan hyvänä yhteiskunnalle ja yli puolet on päinvastaista mieltä, perustelu ei enää kanna samalla tavalla. Muutos ajoittuu samaan ajanjaksoon, jolloin edunsaajamallista päätettiin luopua ja tuotot siirtää valtion budjettiin. Rahavirtojen suunta on siis muuttunut samaan aikaan kun perustelun kannatus on kadonnut.

Uudessa laissa tämä ajattelu näkyy myös markkinoinnin säännöissä. Rahapelin markkinoinnissa ei saa kehottaa rahoittamaan rahapelaamisella yleishyödyllistä toimintaa tai valtion menoja, ⚖️rahapelilaki 10/2026, 52 § – kielletyt markkinointikeinot . Argumentti, jolla pelaamista on pitkään perusteltu, on siis muuttunut kielletyksi myyntipuheeksi.

Kieltoa kannattavien osuus kasvoi

Toinen selvä liike on ääripäässä. Väittämän “olisi parempi, jos rahapelaaminen olisi kokonaan kielletty” kanssa samaa mieltä oli 17,2 prosenttia vastaajista vuonna 2023. Osuus oli 10,0 prosenttia vuonna 2015 ja 13,2 prosenttia vuonna 2019. Eri mieltä olevien osuus laski samaan aikaan 78,8 prosentista 67,0 prosenttiin.

Kyse on edelleen vähemmistöstä, eikä täyskiellosta ole Suomessa poliittista keskustelua. Suunta on silti huomionarvoinen, koska se kulkee vastakkain sen kanssa, mitä lainsäädännössä tehdään: markkinaa avataan samaan aikaan kun kieltoa kannattavien osuus kasvaa. Uudessa laissa rahapelaamista ei kielletä miltään osin, vaan tarjonta siirretään toimilupien piiriin. Yksinoikeus säilyy raha-arpajaisiin, veikkauspeleihin, rahapeliautomaatteihin ja kasinopeleihin ⚖️rahapelilaki 10/2026, 5 § – yksinoikeustoimilupa , ja verkkopelit avautuvat toimiluvanhaltijoille ⚖️rahapelilaki 10/2026, 6 § – rahapelitoimilupa .

Oikeus pelata pitää pintansa

Kolmas kehityskulku on vakaus. Väittämä yksilön oikeudesta pelata sai vuonna 2023 taakseen 57,5 prosenttia vastaajista. Osuus on laskenut vuoden 2015 huipusta (66,4 %), mutta se on yhä korkeampi kuin vuonna 2011 (52,4 %). Enemmistö suomalaisista pitää rahapelaamista aikuisen omana asiana, vaikka enemmistö samaan aikaan katsoo, ettei siihen pitäisi kannustaa ja että se on vaaraksi perhe-elämälle.

Tässä ei ole ristiriitaa, vaan kaksi eri kysymystä. Ensimmäinen koskee sitä, onko rahapelaaminen hyvä vai huono asia. Toinen koskee sitä, kenen pitäisi päättää. Suomalainen mielipideilmasto vastaa ensimmäiseen kielteisesti ja toiseen sallivasti. Rahapelipolitiikkaa tehdään juuri tässä välissä: sääntely kohdistuu tarjontaan, markkinointiin ja pelin rakenteeseen, ei pelaajan valinnan kieltämiseen.

Vuosi 2015 on aikasarjan poikkeus

Kun asennelukuja luetaan pitkänä sarjana, yksi mittauskerta erottuu joka kohdassa. Vuonna 2015 ATGS-8:n keskiarvo oli 24,3 pistettä eli neutraalin yläpuolella, ainoa kerta koko sarjassa. Samana vuonna oikeutta pelata kannatti 66,4 prosenttia, korkein lukema koko sarjassa. Kieltoa kannatti 10,0 prosenttia, matalin lukema. Yksinoikeusjärjestelmää piti hyvänä 77,4 prosenttia, korkein lukema. Ja ongelmapelaamista piti vakavana ongelmana 44,8 prosenttia, selvästi matalin lukema.

Kaikki viisi mittaria osoittavat samaan suuntaan: vuonna 2015 suomalaiset suhtautuivat rahapelaamiseen myönteisemmin ja pitivät sen haittoja pienempinä kuin ennen tai jälkeen. Neljä vuotta myöhemmin jokainen näistä luvuista oli palannut lähemmäs sarjan tavanomaista tasoa.

Syytä aineisto ei kerro. Kaksi seikkaa on silti syytä panna merkille. Ensinnäkin vuosi 2015 oli mittaussarjan paras vastausprosentin osalta: 61,9 prosenttia, kun se oli 28,0 prosenttia vuonna 2011 ja 36,9 prosenttia vuonna 2023. THL huomauttaa, etteivät vastausprosentit ole täysin vertailukelpoisia, koska kahden ensimmäisen mittauksen aineistot keräsi eri toimija kuin myöhempien. Kun vastaajajoukon koostumus vaihtelee näin paljon, yksittäisen mittauspisteen poikkeama kannattaa tulkita varovasti.

Toiseksi kysymykset, jotka koskevat haittoja, heiluvat sarjassa selvästi enemmän kuin kysymykset, jotka koskevat periaatteita. Oikeutta pelata koskeva väittämä liikkuu 52,4 ja 66,4 prosentin välillä, kun ongelmapelaamisen vakavuutta koskeva kysymys liikkuu 44,8 ja 69,4 prosentin välillä. Haittoja koskeva mielipide näyttää siis reagoivan siihen, mistä julkisuudessa kulloinkin puhutaan, kun taas periaatteellinen kanta pysyy vakaampana.

Käytännön johtopäätös on menetelmällinen. Kahden mittauspisteen vertailu antaa rahapeliasenteista helposti liian dramaattisen kuvan. Vuosien 2015 ja 2023 vertailu näyttää romahdukselta, vuosien 2019 ja 2023 vertailu näyttää pysähtyneisyydeltä, ja koko sarja 2011–2023 näyttää hitaalta liukumalta kielteisempään suuntaan. Kaikki kolme luentaa perustuvat samoihin lukuihin.

Kuka ajattelee mitä: sukupuoli ja ikä

Keskiarvo peittää alleen sen, että asenteet ovat eriytyneet väestöryhmien välillä. Naisilla ATGS-8:n keskiarvo oli vuonna 2023 21,5 ja miehillä 23,4. Naisten asenteet ovat olleet kielteisen puolella jokaisena mittausvuonna. Miesten asenteet ovat vaihdelleet: vuonna 2011 ne olivat käytännössä neutraalit (24,0), vuonna 2015 myönteisen puolella (25,4) ja kääntyivät vuonna 2019 kielteiseksi (23,4), missä ne pysyivät vuonna 2023.

Ikäryhmien kehitys kulkee kahteen suuntaan, ja tämä on THL:n aineiston yllättävin yksittäinen havainto.

Nuorimmissa ikäryhmissä asenteet muuttuivat kielteisemmiksi sekä vuoteen 2019 että vuoteen 2011 verrattuna, ja muutokset olivat tilastollisesti merkitseviä. 15–17-vuotiaiden keskiarvo laski 19,9 pisteeseen, koko aineiston kielteisimpään lukemaan, ja 18–29-vuotiaiden 21,1 pisteeseen. Vanhemmissa ikäryhmissä liike oli päinvastainen: 45–59-vuotiailla keskiarvo nousi 23,6 pisteeseen ja 60–74-vuotiailla 22,8 pisteeseen, molemmissa tilastollisesti merkitsevästi.

Tulos on vastoin yleistä oletusta, jonka mukaan nuoret suhtautuvat rahapelaamiseen sallivasti ja iäkkäät varauksellisesti. Aineisto kertoo päinvastaista. Yksi mahdollinen selitys on, että nuorimmat ikäryhmät ovat kasvaneet aikana, jolloin rahapelihaitoista on puhuttu julkisuudessa paljon ja alaikäisten pelaamiseen on puututtu näkyvästi. Toinen on, että nuorten oma pelaaminen on vähentynyt eniten – THL:n mukaan nuorten aikuisten nettipelaaminen väheni vuoteen 2019 verrattuna, kun se vanhemmissa ikäryhmissä yleistyi. Kolmas mahdollisuus liittyy vertailukohtaan: nuori sukupolvi on kohdannut rahapelaamisen ensisijaisesti mainontana ja verkkotarjontana, ei kioskin lottokuponkina. Kyseessä on kuitenkin tulkinta, ei aineistosta suoraan luettava syy.

Yksi asia kannattaa panna merkille myös alaikäisistä. 15–17-vuotiaiden kielteisin lukema ei tarkoita, ettei alaikäisiä pelaisi. Rahapelaamisen ikäraja on 18 vuotta ⚖️rahapelilaki 10/2026, 24 § – rahapelaamisen ikäraja , ja THL:n mukaan alaikäisistä osa pelaa siitä huolimatta. Kielteinen asenne ja oma pelaaminen eivät sulje toisiaan pois.

Yksinoikeusjärjestelmän kannatus ja sukupuolten kuilu

Asenteista erillisenä THL kysyy mielipidettä siitä, onko yksinoikeusjärjestelmä hyvä tapa rajoittaa rahapelaamisen haittoja. Tässä on pisin aikasarja, vuodesta 2007 alkaen.

Vuonna 2023 samaa mieltä oli 73,6 prosenttia vastaajista. Osuus oli 71,1 prosenttia vuonna 2007, nousi 77,4 prosenttiin vuonna 2015, laski 71,7 prosenttiin vuonna 2019 ja nousi taas hieman vuonna 2023. Kokonaisuutena kannatus on siis pysynyt korkeana koko ajanjakson, myös silloin kun järjestelmän purkamisesta on käyty julkista keskustelua.

Kokonaisluvun alla tapahtuu kuitenkin jotain, mikä ei näy pintatasolla. Naisilla kannatus nousi 72,7 prosentista (2019) 82,4 prosenttiin (2023). Miehillä se laski 70,7 prosentista 64,9 prosenttiin. Kumpikin muutos oli tilastollisesti merkitsevä, ja ne kumoavat toisensa kokonaisluvussa. Sukupuolten välinen ero on vuoden 2023 mittauksessa lähes 18 prosenttiyksikköä, selvästi suurempi kuin aiemmilla mittauskerroilla.

Ikäryhmittäin jako on samansuuntainen kuin asenteissa. Yksinoikeusjärjestelmää piti hyvänä tapana rajoittaa haittoja 80,2 prosenttia 60–74-vuotiaista ja 78,6 prosenttia 15–17-vuotiaista, mutta vain 66,7 prosenttia 30–44-vuotiaista. Juuri tässä keski-ikäisten ryhmässä kannatus on myös laskenut pisimmällä aikavälillä eniten.

Kahden mallin eroa ja niiden perusteluja käsitellään laajemmin artikkelissa lisenssimalli vs. yksinoikeus. Asennetiedon kannalta olennaista on, että lisenssimalliin siirrytään väestössä, jonka enemmistö pitää edellistä mallia hyvänä haittojen rajoittamisen välineenä. Tämä ei tee uudistuksesta virhettä, mutta se asettaa sille näyttötaakan: uuden järjestelmän on osoitettava toimivansa siinä, mistä ihmiset kokevat vanhan olleen hyvä.

Ristiriita: ongelma yleistyi, huoli väheni

Kiinnostavin yksittäinen ristiriita aineistossa koskee ongelmapelaamisen vakavuutta. Vuonna 2023 ongelmapelaamista piti Suomessa vakavana ongelmana 53,3 prosenttia vastaajista. Vuonna 2019 osuus oli 67,6 prosenttia ja vuonna 2007 62,7 prosenttia. Lasku oli tilastollisesti merkitsevä sekä lyhyellä että pitkällä aikavälillä, ja se koski molempia sukupuolia ja lähes kaikkia ikäryhmiä.

Samaan aikaan mitattu rahapeliongelma yleistyi. THL:n mukaan 4,2 prosenttia vastaajista pelasi vähintään kohtalaisen riskin tasolla vuonna 2023, kun osuus oli aiemmilla mittauskerroilla ollut noin kolmen prosentin tasolla. Huoli siis väheni samalla, kun ongelma kasvoi. Tätä käyrien erkanemista ja sen syitä käsitellään tarkemmin artikkelissa rahapeliongelma kasvaa, vaikka pelaaminen vähenee.

Ristiriidalle on useita mahdollisia selityksiä, eikä aineisto ratkaise, mikä niistä on oikea.

Ensimmäinen liittyy näkyvyyteen. Rahapelaaminen on siirtynyt verkkoon: THL:n mukaan 44 prosenttia vastaajista pelasi internetissä vuonna 2023, kun osuus oli 37 prosenttia neljä vuotta aiemmin. Verkossa pelaaminen ei näy katukuvassa, kioskilla tai kaupan aulassa samalla tavalla kuin automaattipelaaminen. Kun ongelma siirtyy näkymättömiin, siitä myös huolestutaan vähemmän.

Toinen selitys on, että rahapeliautomaattien vähentäminen ja siirto pois kauppojen aulasta tulkitaan ratkaisuksi. Kun näkyvin haittojen lähde on poistunut, ilmiö vaikuttaa hoidetulta, vaikka pelaaminen olisi vain vaihtanut paikkaa.

Kolmas selitys on mittarin oma epävakaus. Tämä kysymys heiluu poikkeuksellisen paljon mittauskerrasta toiseen: 62,7 (2007), 69,4 (2011), 44,8 (2015), 67,6 (2019) ja 53,3 (2023). Vuoden 2015 pudotus lähes 25 prosenttiyksiköllä ja sitä seurannut nousu viittaavat siihen, että vastaus riippuu vahvasti julkisen keskustelun tilasta mittaushetkellä. Yksittäisen mittauksen varaan ei kannata rakentaa suuria päätelmiä.

Läheiset ja oma kokemus asenteiden taustalla

Asenteet eivät synny tyhjästä. THL:n aineistossa on yksi luku, joka auttaa ymmärtämään, miksi suhtautuminen rahapelaamiseen on Suomessa niin varauksellista: vuonna 2023 noin viidennes vastaajista, arviolta 733 000 henkilöä, kertoi että yhdellä tai useammalla läheisellä oli ollut ongelmallista rahapelaamista. Osuus ei ole muuttunut vuosiin 2019 ja 2007 verrattuna.

Tavallisimmin ongelma oli perheenjäsenellä (12 %), ja tämä osuus kasvoi sekä vuoteen 2019 että vuoteen 2007 verrattuna. Ongelmallisesti pelaava tärkeä ystävä oli 11 prosentilla vastaajista, ja tämä osuus päinvastoin väheni. Perheenjäsenistä yleisimmin mainittiin sisarus, isä tai entinen puoliso, kukin noin kolmen prosentin osuudella. Kuusi prosenttia vastaajista kertoi, että läheisellä oli ollut rahapeliongelmia viimeksi kuluneiden 12 kuukauden aikana.

Läheisen pelaaminen ei jää etäiseksi havainnoksi. Yleisimmät läheisen rahapeliongelmasta vastaajalle aiheutuneet haitat olivat tunne-elämän kuormittuneisuus (8 %) ja huoli läheisen terveydestä tai hyvinvoinnista (7 %). Muita mainittuja haittoja olivat ihmissuhdeongelmat (5 %), parisuhdeongelmat (3 %), taloudelliset ongelmat kuten maksuvaikeudet tai luottotietojen menetys (3 %) sekä kielteiset vaikutukset omaan terveydentilaan (3 %). Parisuhdeongelmien, taloudellisten ongelmien ja terveysvaikutusten osuudet kasvoivat vuodesta 2019.

Naisten osuus, joilla oli ollut ongelmallisesti pelaavia läheisiä, kasvoi vuodesta 2007 vuoteen 2023. Sama havainto tehtiin 30–44-vuotiaista. Tämä on kiinnostavaa rinnan sen kanssa, että juuri naisilla asenteet ovat kielteisimmät ja yksinoikeuden kannatus korkein. Aineisto ei todista syy-yhteyttä, mutta se tekee ymmärrettäväksi, miksi rahapelaamista koskeva mielipide ei ole Suomessa pelkkä abstrakti kanta: joka viidennelle se on kokemus lähipiiristä.

Läheisen arvio perustuu vastaajan omaan näkemykseen, eikä tarkastelun aikajännettä ole rajattu. Luvut eivät siis ole suoraan vertailukelpoisia omaa 12 kuukauden pelaamista koskevien vastausten kanssa. Suuruusluokka on silti selvä, ja se on pysynyt samana koko mittaussarjan ajan.

Mitä pelaajat sanovat omasta pelaamisestaan

Väestön asenne rahapelaamiseen ilmiönä on kielteinen. Pelaajien arvio omasta pelaamisestaan on selvästi neutraalimpi, ja ero näiden kahden välillä on itsessään tulos.

Vuonna 2023 pelanneilta kysyttiin ensimmäistä kertaa, onko oma rahapelaaminen ollut viimeksi kuluneiden 12 kuukauden aikana pääosin hyödyllistä vai haitallista ihmissuhteiden, terveyden ja talouden kannalta. Valtaosa vastasi, ettei se ollut kumpaakaan. Ihmissuhteisiin liittyviä hyötyjä koki kuusi prosenttia ja haittoja kolme prosenttia. Terveyteen liittyviä hyötyjä koki neljä prosenttia ja haittoja kolme prosenttia.

Talouden kohdalla asetelma kääntyy. Taloudellisia hyötyjä koki viisi prosenttia pelaajista, mutta haittoja kymmenen prosenttia, siis kaksi kertaa useampi. Miehillä taloudellisia haittoja koki 13 prosenttia ja naisilla seitsemän. Ikäryhmittäin haitat painottuivat 18–29-vuotiaisiin (17 %) ja 30–44-vuotiaisiin (13 %). Nuorimmat vastaajat, 15–17-vuotiaat, raportoivat sekä eniten koettuja taloudellisia hyötyjä (17 %) että muita ryhmiä enemmän hyötyjä ihmissuhteille ja terveydelle. Tulos kannattaa lukea varauksella, koska ryhmä on pieni ja pelaaminen on heiltä lain mukaan kielletty.

Myös pelaamisen syy kertoo jotain. Yli puolella pelaajista (53 %) pääasiallinen syy pelata oli rahan voittaminen, ja noin neljännes (26 %) pelasi jännityksen, mielihyvän tai hauskuuden takia. Tämä on olennainen tausta asenneluvuille: rahapelaamista ei ensisijaisesti mielletä viihteeksi vaan mahdollisuudeksi voittaa, vaikka pitkän aikavälin tuotto-odotus on pelaajalle negatiivinen. Kun 40 prosenttia väestöstä katsoo, että rahapelaaminen piristää ihmisten elämää, ja samaan aikaan pelaajien enemmistö pelaa rahan takia, kyse ei ole samasta ilmiöstä eri näkökulmista vaan kahdesta eri asiasta.

Tämä selittää osan asenteiden kielteisyydestä. Jos pelaamisen tuottama hyöty koetaan pieneksi ja pääasialliseksi motiiviksi ilmoitetaan raha, jonka odotusarvo on negatiivinen, on johdonmukaista, että väestö suhtautuu ilmiöön varauksellisesti myös silloin, kun se puolustaa yksilön oikeutta pelata.

Mainonta: tyytyväisyys kasvoi, kun mainonta väheni

Mainonta on rahapelikeskustelun näkyvin osa, ja siinä asennemuutos on selvin. Vuonna 2023 Veikkauksen mainontaan Suomessa oli tyytyväisiä 72,8 prosenttia vastaajista, kun osuus oli 60,6 prosenttia vuonna 2019. Mainontaa liian runsaana piti 24,3 prosenttia, kun osuus oli aiemmin 31,7 prosenttia. Liian vähäisenä sitä piti 1,2 prosenttia.

Yksinoikeusjärjestelmän ulkopuolisten rahapeliyhtiöiden mainonnasta kuva on toinen. Tyytyväisiä oli 59,9 prosenttia, mutta liian runsaana mainontaa piti 29,9 prosenttia – enemmän kuin vuonna 2019 (24,8 %). Miehistä 32,5 prosenttia piti sitä liian runsaana ja 8,9 prosenttia liian vähäisenä; naisilla vastaavat osuudet olivat 27,3 ja 3,0 prosenttia.

Yksi luku ansaitsee erillisen huomion. Vuonna 2019 peräti 16,7 prosenttia vastaajista ei osannut sanoa mielipidettään yksinoikeusjärjestelmän ulkopuolisten yhtiöiden mainonnasta. Vuonna 2023 osuus oli enää 4,2 prosenttia. Ihmiset ovat siis alkaneet tunnistaa tämän mainonnan – se ei ole enää jotain, mitä ei huomata.

Tyytyväisyyden kasvu Veikkauksen mainontaan ei todennäköisesti tarkoita, että ihmiset olisivat alkaneet pitää rahapelimainonnasta. Todennäköisempi selitys on, että mainontaa on ollut vähemmän ja se on ollut hillitympää kuin edellisen mittauksen aikaan. Tyytyväisyys mitataan suhteessa nykytilaan, ei suhteessa ihanteeseen.

Tämä asettaa 1.7.2027 alkavan lisenssimarkkinan mielenkiintoiseen asemaan. Uudessa mallissa markkinointia saa tehdä useampi yhtiö kuin ennen, mutta ehdot ovat tiukat. Markkinoinnin on oltava määrältään, laajuudeltaan, näkyvyydeltään ja toistuvuudeltaan maltillista ⚖️rahapelilaki 10/2026, 51 § – markkinoinnin sääntely . Kiellettyä on muun muassa kuvata rahapelaaminen tavoiteltavana tai liioitellun myönteisenä, arkipäiväistää sitä osaksi arkea tai esittää sitä ratkaisuna taloudellisiin ongelmiin. Markkinointia ei saa kohdistaa alaikäisiin eikä muutoin haavoittuvassa asemassa oleviin ⚖️rahapelilaki 10/2026, 53 § – kohdistamisen kielto , puhelinsuoramarkkinointi on kielletty ⚖️rahapelilaki 10/2026, 54 § – suoramarkkinointikielto , ja jokaisessa markkinointiviestissä on kerrottava ikäraja ja se, mistä saa tietoa pelaamisen hallinnan välineistä ja apua peliongelmiin ⚖️rahapelilaki 10/2026, 55 § – markkinoinnin yhteydessä annettavat tiedot . Sponsoroinnissa ei saa tuoda esiin toimiluvanhaltijan rahapelejä ⚖️rahapelilaki 10/2026, 56 § – sponsorointi .

Sääntöjen sisältöä ja niiden rajanvetoja käsitellään tarkemmin artikkelissa rahapelimainonnan rajat. Asennetiedon näkökulmasta olennaista on, että mainonnan määrä on se muuttuja, jota yleisö tosiasiassa arvioi. Jos markkinoinnin kokonaismäärä kasvaa toimiluvanhaltijoiden lukumäärän myötä, tyytyväisyysluku on ensimmäisiä, jotka kääntyvät.

Mitä ihmiset haluavat sääntelyltä

Vuonna 2023 THL kysyi ensimmäistä kertaa, mitä tavoitteita vastaajat pitävät tärkeimpinä rahapelitoiminnan ohjaamisessa, valvonnassa ja sääntelyssä. Vastaajaa pyydettiin valitsemaan 1–4 tärkeintä. Tulos on poikkeuksellisen selvä.

Lista alkaa haitoista ja päättyy kilpailuun. Kaksi asiaa, jotka lisenssimalli konkreettisesti tuottaa – useampi toimija ja laajempi valikoima – ovat vastaajien mielestä sääntelyn tavoitteista vähiten tärkeitä. Sukupuoliero on näissä kahdessa kohdassa suurin suhteellisesti: miehistä kilpailun lisäämistä piti tärkeänä 13,6 prosenttia ja naisista 3,2 prosenttia.

Listan keskivaiheilla sukupuolet eroavat johdonmukaisesti. Naiset painottavat miehiä enemmän rahapelaamisen vähentämistä tavoitteena (34,1 % vastaan 25,3 %), miehet taas tulojen keräämistä valtiolle (30,9 % vastaan 25,8 %) ja pelaajien kuluttajansuojan takaamista (26,5 % vastaan 18,8 %). Kuluttajansuojan painotus on kiinnostava, koska se on ainoa listan kohdista, jossa miehet ovat naisia selvästi haittatietoisempia: se kertoo, että rahapelaaminen mielletään miesvastaajien keskuudessa useammin palveluksi, jonka laatuun ja reiluuteen kohdistuu odotuksia. Markkinoinnin rajoittamisesta sukupuolet olivat käytännössä yhtä mieltä (21,9 % ja 21,7 %), mikä poikkeaa muusta aineistosta, jossa naiset ovat lähes kaikissa kysymyksissä rajoitusmyönteisempiä.

Kolme kärkitavoitetta vastaavat lähes sanatarkasti sitä, mitä lakiin on kirjoitettu. Lain tarkoituksena on taata rahapeleihin osallistuvien oikeusturva, estää väärinkäytökset ja rikokset sekä ehkäistä ja vähentää rahapelihaittoja ⚖️rahapelilaki 10/2026, 1 § – lain tarkoitus . Kilpailua tai valinnanvapautta ei mainita tarkoituspykälässä lainkaan. Lisenssimalli on siis lain omassa logiikassa väline, ei päämäärä: markkinan avaamisella tavoitellaan pelaamisen ohjaamista valvottuun tarjontaan, ja sitä kannatti 30,9 prosenttia vastaajista.

Tämä on hyödyllinen tarkennus julkiseen keskusteluun. Uudistusta ei ole perusteltu sillä, että suomalaiset haluaisivat enemmän pelivaihtoehtoja. Sitä on perusteltu sillä, että pelaaminen tapahtuu jo nyt osittain valvonnan ulkopuolella ja että valvottu tarjonta on parempi kuin valvomaton. Asennetieto tukee tätä kehystä: ilman lupaa toimivien yhtiöiden estäminen oli listalla toisena.

Rajoitukset: enemmistö hyväksyy pakolliset

Vuonna 2023 kysyttiin myös ensimmäistä kertaa, miten pelaajat suhtautuvat pelaamisen rajoituksiin, kuten tappio- ja rahansiirtorajoihin. Vastaus on selvempi kuin rahapelikeskustelun sävystä voisi päätellä.

Pelanneista 55 prosenttia kertoi hyväksyvänsä kaikki pakolliset rajoitukset ja 27 prosenttia joitakin pakollisia rajoituksia. Vain vapaaehtoiset, pelaajan itse asettamat rajoitukset hyväksyi 16 prosenttia, ja kaksi prosenttia ei hyväksynyt minkäänlaisia rajoituksia. Naisista kaikki pakolliset rajoitukset hyväksyi 64 prosenttia ja miehistä 46 prosenttia; miehistä 21 prosenttia hyväksyi vain vapaaehtoiset rajoitukset, naisista 11 prosenttia.

Yhteensä 82 prosenttia pelanneista hyväksyi siis ainakin osan pakollisista rajoituksista. Tämä on merkittävä havainto, koska pelaajansuojan välineitä on tapana perustella haittanäkökulmasta ja vastustaa vapausnäkökulmasta. Aineiston perusteella vastustus on pientä nimenomaan niiden joukossa, joita rajoitukset koskevat.

Uudessa laissa pakolliset elementit ovat pääosin rakenteellisia: ne koskevat sitä, miten pelaaminen ylipäätään järjestetään, ja jättävät tason pelaajan itsensä asetettavaksi.

1. Tunnistautuminen on pakollista

   Rahapeleihin osallistuminen edellyttää rekisteröitymistä ja henkilöllisyyden todentamista, ja pelaaminen tapahtuu tunnistautuneena. Anonyymi pelaaminen ei ole verkossa mahdollista.

2. Rahansiirtoraja on asetettava heti

   Pelaajan on asetettava vuorokausi- ja kuukausikohtainen rahansiirtoraja viimeistään ennen ensimmäistä rahansiirtoa. Rajan nostaminen tulee voimaan viiveellä, laskeminen välittömästi.

3. Peliestoon on aina pääsy

   Pelaaja voi estää kaiken rekisteröitymistä edellyttävän pelaamisensa ilmoituksella valvontaviranomaiselle. Lisäksi jokaisen toimiluvanhaltijan on tarjottava peli- ja toimeenpanomuotokohtainen esto sekä välittömästi voimaan tuleva esto.

4. Yhtiöllä on huolenpitovelvollisuus

   Toimiluvanhaltijan on seurattava pelikäyttäytymistä jatkuvasti, arvioitava haittariskiä ja otettava tarvittaessa yhteyttä pelaajaan. Pelaamista rajoittava päätös ei saa perustua pelkkään automaattiseen käsittelyyn.

5. Markkinointi ei saa tavoittaa estettyä

   Markkinointia ei saa kohdistaa henkilöön, joka on asettanut itselleen kaikkea pelaamista koskevan eston tai joka ei ole pelannut kahteen vuoteen.

Säännösten yksityiskohdat ovat pykälissä ⚖️rahapelilaki 10/2026, 20 § – pelaajien rekisteröinti , ⚖️rahapelilaki 10/2026, 28 § – tunnistautuneena pelaaminen , ⚖️rahapelilaki 10/2026, 29 § – pelaamisen estäminen , ⚖️rahapelilaki 10/2026, 30 § – rahansiirtoraja ja ⚖️rahapelilaki 10/2026, 34 § – huolenpitovelvollisuus . Rajojen käytännön toimintaa käsitellään artikkelissa tappiorajat ja pelisäännöt.

Huomionarvoista on, mitä laki ei tee: se ei aseta euromääräistä kattoa sille, kuinka paljon pelaaja voi hävitä. Raja on olemassa oltava, mutta sen tason valitsee pelaaja itse. Kun 55 prosenttia pelaajista kertoo hyväksyvänsä kaikki pakolliset rajoitukset, kysymys pakollisen rajan tasosta jää auki – ja se on juuri se kohta, jossa mielipide ja lainsäädäntö eivät välttämättä kohtaa.

Rahapeliautomaatit: mielipide seurasi politiikkaa

Yksi mittauksen selkeimmistä käänteistä koskee rahapeliautomaattien sijoittelua. Vuonna 2015 automaattien siirtämistä erillisiin pelisaleihin kannatti 36,6 prosenttia vastaajista ja vastusti 34,5 prosenttia. Vuonna 2019 kannattajia oli jo 52,1 prosenttia ja vuonna 2023 jo 56,9 prosenttia, vastustajia enää 19,5 prosenttia.

Kannatus siis kaksinkertaistui suhteessa vastustukseen kahdeksassa vuodessa. Samaan aikaan automaattien määrää vähennettiin ja niiden pelaaminen muuttui tunnistautumista edellyttäväksi. Mielipide seurasi tässä tapauksessa politiikkaa eikä toisin päin: kun muutos oli tehty ja sen vaikutukset nähty, kannatus kasvoi.

Tämä on hyödyllinen muistutus siitä, miten asennetietoa kannattaa lukea. Mielipide ei ole kiinteä rajoite, jonka sisällä politiikkaa tehdään. Se muuttuu sen mukaan, mitä on tehty ja mitä siitä on seurannut. Automaattien osalta kokemus muutti kantoja selvästi. Sama voi tapahtua lisenssimallin kohdalla kumpaan suuntaan tahansa: jos uudistus vähentää valvomatonta pelaamista näkyvästi, kannatus kasvaa, ja jos markkinointi lisääntyy häiritsevästi, se laskee.

Mitä asennemittari kertoo ja mitä ei

Asennetieto on hyödyllistä, mutta sitä on helppo ylitulkita. Kyselyssä mitataan sitä, mitä ihmiset sanovat ajattelevansa, kun heiltä kysytään strukturoidulla lomakkeella. Se ei ole sama asia kuin se, mitä he tekevät tai miten he äänestävät.

Yksi lisävaraus koskee edustavuutta. Vastausprosentti oli 36,9, ja se vaihteli voimakkaasti ryhmittäin: heikoin vastausosuus oli korkeintaan perusasteen suorittaneilla (24,9 %) ja korkein ylemmän korkeakoulututkinnon suorittaneilla (54,2 %). Aineisto on painotettu vastaamaan väestöä iän, sukupuolen, maakunnan ja kaupunki–maaseutu-luokituksen mukaan, mikä korjaa osan vinoumasta. Painotus ei kuitenkaan korjaa sitä, jos vastaamatta jättäneet ajattelevat systemaattisesti eri tavalla kuin vastanneet. Rahapelitutkimuksissa tämä on tunnettu ongelma erityisesti siksi, että eniten pelaavia on kyselyaineistoissa tyypillisesti aliedustettuna.

Asenteet ja 1.7.2027: mitä lisenssimarkkina kohtaa

Kun toimiluvanhaltijat aloittavat toimintansa Suomessa, ne astuvat markkinaan, jonka mielipideilmasto on kuvattu edellä. Neljä piirrettä kannattaa nostaa esiin.

Ensinnäkin lähtötaso on kielteinen. Selvästi yli puolet väestöstä suhtautuu rahapelaamiseen kielteisesti, ja rahapelaamisen yhteiskunnallista hyötyä koskeva väittämä on romahtanut. Uusi toimija ei tule tyhjään tilaan vaan ympäristöön, jossa toimialan oikeutus on heikko.

Toiseksi mainonnan määrä on herkin muuttuja. Tyytyväisyys Veikkauksen mainontaan kasvoi, kun mainonta väheni. Jos kymmenien toimiluvanhaltijoiden markkinointi näkyy yhtä aikaa, kokonaismäärä kasvaa, vaikka jokainen yksittäinen toimija noudattaisi maltillisuusvaatimusta. Tämä on lain ⚖️rahapelilaki 10/2026, 51 § – maltillisuusarvioinnin vaikein kohta: sitä arvioidaan toimijakohtaisesti, mutta yleisö kokee kokonaisuuden.

Kolmanneksi pelaajat hyväksyvät rajoitukset. Toimiluvanhaltijan ei tarvitse pelätä, että pakolliset rahansiirtorajat tai peliestot karkottaisivat asiakkaita – aineiston mukaan valtaosa pelaajista pitää niitä hyväksyttävinä. Tämä on lisenssimarkkinan kannalta myönteinen havainto, ja se puhuu sitä oletusta vastaan, että pelaajansuoja ja kanavointi olisivat automaattisesti vastakkaisia tavoitteita.

Neljänneksi kanavointi mitataan käyttäytymisellä, ei asenteilla. Se, että 74 prosenttia pitää yksinoikeutta hyvänä haittojen rajoittajana, ei kerro, mille sivustolle nämä ihmiset menevät. Kanavointiaste kertoo, kuinka suuri osa pelaamisesta tapahtuu luvallisilla sivustoilla, ja se lasketaan rahavirroista, ei mielipiteistä.

Kansainvälisesti vastaava siirtymä on tehty ennenkin. Ruotsi avasi lisenssimarkkinansa 1.1.2019 ja Tanska vuonna 2012. Molemmissa maissa markkinoinnin määrä ja sen sääntely nousivat julkisen keskustelun keskiöön pian avaamisen jälkeen. Suomen laki lähtee tiukemmasta markkinointisääntelystä kuin naapurimaiden alkuperäiset mallit, mikä on osaltaan seurausta juuri niistä kokemuksista. Vertailu on silti tehtävä varoen: mielipideilmasto, pelikulttuuri ja markkinan rakenne eroavat maittain.

Mitä ilmapiiri tarkoittaa toimiluvanhaltijalle ja valvojalle

Toimiluvan hakijan näkökulmasta asennetieto on markkinatietoa. Se kertoo, millaiseen yleisöön markkinointi kohdistuu ja millaisia reaktioita se todennäköisesti herättää. Kolme johtopäätöstä nousee aineistosta suoraan.

Ensimmäinen koskee näkyvyyttä. Mainonnan määrä on ainoa asennemittarin osa, jossa on tapahtunut nopea ja selvä paraneminen, ja se tapahtui mainonnan vähentyessä. Markkinointi on siis toimialan maineen kannalta herkin muuttuja. Laki asettaa maltillisuusvaatimuksen toimijakohtaisesti ⚖️rahapelilaki 10/2026, 51 § – markkinoinnin sääntely , mutta yleisö arvioi kokonaisuutta, jota yksikään yksittäinen toimija ei hallitse.

Toinen koskee pelaajansuojaa. Aineiston mukaan pakolliset rajoitukset eivät ole pelaajille kynnyskysymys: 82 prosenttia pelanneista hyväksyy ainakin osan niistä. Toimiluvanhaltijan huolenpitovelvollisuus ⚖️rahapelilaki 10/2026, 34 § – huolenpitovelvollisuus ja omavalvontasuunnitelma ⚖️rahapelilaki 10/2026, 35 § – omavalvontasuunnitelma eivät siis ole vain sääntelykustannus vaan myös se osa toimintaa, jota asiakaskunta pitää hyväksyttävänä.

Kolmas koskee laillisuutta. Yli puolet vastaajista piti ilman lupaa toimivien yhtiöiden estämistä sääntelyn tärkeimpiin kuuluvana tavoitteena. Toimiluvan olemassaolo on siis erottautumistekijä, ja laki tekee siitä myös näkyvän: markkinoinnissa on kerrottava myönnetystä toimiluvasta ja valvontaviranomaisesta ⚖️rahapelilaki 10/2026, 55 § – markkinoinnin yhteydessä annettavat tiedot , ja valvontaviranomainen pitää julkista luetteloa toimiluvanhaltijoista ⚖️rahapelilaki 10/2026, 59 § – luettelo toimiluvanhaltijoista .

Valvojan näkökulmasta asennetieto on toinen mittari onnistumiselle. Valvontaviranomaisena toimii 1.7.2027 alkaen Lupa- ja valvontavirasto ⚖️rahapelilaki 10/2026, 57 § – valvontaviranomainen , ja sitä ennen tehtävää hoitaa Poliisihallitus. Valvontaviranomaisen tehtäviin kuuluu seurata rahapelimarkkinoiden kehitystä ja raportoida siitä vuosittain. Markkinoinnin sääntöjen rikkomiseen on käytettävissä hallinnollisia seuraamuksia rikemaksusta seuraamusmaksuun, ja toimilupa voidaan viime kädessä peruuttaa ⚖️rahapelilaki 10/2026, 79 § – toimiluvan peruuttaminen .

Näiden välineiden käyttö on myös viestintää. Jos yleisö kokee, ettei markkinoinnin rajoja valvota, tyytymättömyys kohdistuu ensin toimialaan ja sitten järjestelmään. Asennemittari on siis välillisesti myös valvonnan uskottavuuden mittari.

Miten asennelukuja käytetään keskustelussa

Asennetieto on rahapelikeskustelussa suosittua aineistoa, koska samasta tutkimuksesta löytyy tukea vastakkaisille kannoille. Kannattaa tunnistaa, miten lukuja käytetään.

Yksinoikeusjärjestelmän puolustaja nostaa esiin, että 74 prosenttia pitää sitä hyvänä tapana rajoittaa haittoja ja että 83 prosenttia pitää haittojen ehkäisyä sääntelyn tärkeimpänä tavoitteena. Molemmat ovat totta. Kumpikaan luku ei kuitenkaan kerro, mitä vastaajat ajattelevat verkkopelaamisen kanavoinnista tai siitä, toimiiko yksinoikeus verkossa käytännössä.

Lisenssimallin puolustaja nostaa esiin, että 58 prosenttia kannattaa oikeutta pelata milloin haluaa ja että yksinoikeuden kannatus on laskenut miehillä ja 30–44-vuotiailla. Nämäkin ovat totta. Ne eivät silti kerro, että väestö haluaisi enemmän tarjontaa: kilpailun lisääminen sai sääntelytavoitteiden listalla 8,4 prosenttia.

Molempien käyttötapojen ongelma on sama. Yksittäinen väittämä irrotetaan mittarista, jossa se on tarkoitettu luettavaksi seitsemän muun kanssa. ATGS-8 on suunniteltu summamittariksi juuri siksi, että yksittäiset väittämät ovat monitulkintaisia. Rehellisin luenta on, että suomalaiset suhtautuvat rahapelaamiseen varauksellisesti, pitävät haittojen ehkäisyä sääntelyn päätehtävänä, hyväksyvät rajoitukset ja katsovat samalla, että aikuinen saa itse päättää pelaamisestaan.

Kolme kysymystä, joita mittari ei kysy

ATGS-8 on rakennettu aikana, jolloin rahapelaaminen oli useimmissa maissa yhtenäinen ilmiö: pelattiin sitä, mitä oli tarjolla, ja tarjonta oli kotimaista. Lisenssimarkkinassa asetelma on toinen, ja mittarista puuttuu kolme kysymystä, joihin uuden järjestelmän arviointi käytännössä nojaa.

Ensimmäinen on ero luvallisen ja luvattoman tarjonnan välillä. Mittari kysyy suhtautumista rahapelaamiseen, ei suhtautumista siihen, kenen sivustolla pelataan. Uudessa järjestelmässä tämä ero on koko sääntelyn ydin: tavoitteena on ohjata pelaaminen toimiluvan saaneille sivustoille, ei vähentää sitä nollaan. Vastaaja, joka pitää rahapelaamista haitallisena mutta luvallista tarjontaa parempana kuin luvatonta, ei löydä kannalleen paikkaa asenneväittämistä. Sen sijaan sääntelytavoitteita koskeva kysymys tavoittaa tämän: luvattomien yhtiöiden estämistä piti tärkeänä 52,7 prosenttia vastaajista.

Toinen puuttuva kysymys koskee pelimuotoja. Sama vastaaja voi pitää lottoa harmittomana ja nopeatempoista nettikasinopeliä vahingollisena, mutta ATGS-8 pakottaa hänet ottamaan kantaa rahapelaamiseen yleisenä ilmiönä. Ero on merkityksellinen, koska yksinoikeus ja lisenssimarkkina jakautuvat uudessa laissa juuri pelimuodon mukaan: raha-arpajaiset, veikkauspelit, rahapeliautomaatit ja kasinopelit jäävät yksinoikeuteen, verkon vedonlyönti, kasinopelit, rahabingo ja raha-automaattipelit siirtyvät toimilupien piiriin. Yleisluontoinen asennemittari ei erottele näitä.

Kolmas on luottamus valvontaan. Mittarissa kysytään, onko yksinoikeusjärjestelmä hyvä tapa rajoittaa haittoja, mutta ei sitä, luotetaanko valvontaan tai uskotaanko sääntöjen pitävän. Lisenssimarkkinassa tämä on olennainen kysymys, koska pelaajan on kyettävä erottamaan luvallinen toimija luvattomasta ja luotettava siihen, että ero merkitsee jotain. Julkinen luettelo toimiluvanhaltijoista ja markkinoinnissa annettava tieto toimiluvasta ovat lain vastauksia tähän, mutta niiden vaikutusta ei mitata asennekysymyksillä.

Näiden aukkojen tunnistaminen ei tee mittarista huonoa. Se on suunniteltu mittaamaan yleistä suhtautumista, ja siinä se on toiminut yli kymmenen vuoden ajan vertailukelpoisesti. Aukot kertovat siitä, että asennetiedon rinnalle tarvitaan muuta: kanavointiluvut, markkinointivalvonnan havainnot ja pelitilitason tieto vastaavat niihin kysymyksiin, joihin kyselylomake ei yllä.

Mitä seuraava mittaus voi kertoa

Väestötutkimus on toistettu neljän vuoden välein, ja edellinen aineisto kerättiin syksyllä 2023. Rahapelilaki tulee voimaan pääosin 1.7.2027. Kyselytutkimuksen rytmi ei siis osu uudistuksen kanssa yhteen, ja mittausten väliin jää aina kolmen vuoden aukko: jokainen mittaus koskee kuluneita 12 kuukautta. THL on kertonut varautuneensa menetelmämuutoksella tekemään tarvittaessa tiiviimpää ja nopeampaa seurantaa uudistuksen muutosvaiheessa.

Uudessa laissa seurantaa myös vahvistetaan rakenteellisesti. Sosiaali- ja terveysministeriö vastaa rahapelihaittojen seurannasta, tutkimuksesta ja arvioinnista, ja THL hoitaa tehtävää ministeriön toimeksiannon mukaisesti ⚖️rahapelilaki 10/2026, 98 § – haittojen seuranta ja tutkimus . THL toimii pelihaittarekisterin pitäjänä ⚖️rahapelilaki 10/2026, 99 § – pelihaittarekisteri , ja rekisteriin kerätään tietoa muun muassa pelien toimeenpanosta ja markkinoinnista, pelaajista, peliestoista sekä rahansiirto- ja tappiorajoista.

Tämä muuttaa tilanteen olennaisesti. Tähän asti haittojen ja asenteiden seuranta on nojannut siihen, mitä ihmiset kertovat kyselyssä. Jatkossa käytössä on myös rekisteripohjaista tietoa siitä, mitä pelitileillä tosiasiassa tapahtuu. Asennetieto ei korvaudu – se on edelleen ainoa tapa saada tietää, mitä väestö ajattelee – mutta sen rinnalle tulee aineisto, joka ei ole riippuvainen vastaajan muistista tai halusta kertoa.

Kolme kysymystä kannattaa pitää mielessä seuraavaa mittausta odotettaessa. Jatkuuko yhteiskunnallista hyötyä koskevan väittämän lasku vai onko 20 prosenttia pohja? Kaventuuko vai leviääkö sukupuolten ero yksinoikeuden kannatuksessa, kun yksinoikeus koskee enää osaa peleistä? Ja kääntyykö tyytyväisyys mainontaan, kun markkinoijia on useampia? Ensimmäinen mittaus uuden lain voimassaoloaikana on ensimmäinen kerta, jolloin näihin voi vastata luvuilla eikä arvauksilla.

Mitä luvuista kannattaa muistaa

Suomalaisten asenteet rahapelaamiseen ovat kielteisiä ja pysyneet kielteisinä. Kokonaismittari ei ole liikkunut vuodesta 2019, mutta sen alla rahapelaamisen yhteiskunnallinen oikeutus on murentunut nopeasti, kieltoa kannattavien osuus on kasvanut ja nuorimmat ikäryhmät ovat kääntyneet aiempaa kielteisemmiksi. Yksinoikeutta pidetään yhä hyvänä haittojen rajoittajana, mutta miehet ja naiset ovat tästä eri mieltä enemmän kuin koskaan mittaussarjan aikana.

Sääntelyltä odotetaan ennen kaikkea haittojen ehkäisyä, luvattoman tarjonnan estämistä ja rikollisuuden torjuntaa. Kilpailu ja valinnanvapaus jäävät listan häntäpäähän. Pelaajat itse hyväksyvät pakolliset rajoitukset laajasti. Lisenssimarkkina avautuu siis väestössä, joka suhtautuu rahapelaamiseen varauksellisesti mutta ei vaadi kieltoja, ja joka arvioi uutta järjestelmää todennäköisesti kahdella asialla: näkyykö mainonta liikaa ja väheneekö valvomaton pelaaminen.

Rahapelaaminen on 18 vuotta täyttäneiden viihdettä, jonka tuotto-odotus on pelaajalle negatiivinen. Jos pelaaminen huolestuttaa itseä tai läheistä, apua saa Peluurista (0800 100 101, maksuton). Lain kokonaisuutta voi tarkastella koostesivulla rahapelilaki.

← Kaikki artikkelit