Peliohjelmistotoimilupa: B2B-markkinan uudet säännöt

Suomen rahapelilaki tuntee kolme toimilupaa, ja niistä kolmas on jäänyt julkisessa keskustelussa lähes kokonaan varjoon. Peliohjelmistotoimilupa ei koske pelisivustoja eikä pelaajia suoraan, vaan yrityksiä, jotka valmistavat, toimittavat, asentavat tai mukauttavat rahapelien toimeenpanossa käytettäviä ohjelmistoja. Käytännössä kyse on kolikkopelien tekijöistä, live-kasinostudioista, vedonlyöntialustojen rakentajista ja satunnaislukugeneraattoreiden toimittajista. Ne eivät ota vastaan pelaajien panoksia, mutta ilman niitä yhdelläkään pelisivustolla ei ole mitään myytävää. Tässä artikkelissa käydään läpi, mitä peliohjelmistotoimilupa tarkalleen tarkoittaa, keitä se koskee, milloin se astuu voimaan ja miksi sen aikataulu poikkeaa muusta uudistuksesta kokonaisen vuoden verran.

Mikä peliohjelmistotoimilupa on?

Rahapelilaki ⚖️rahapelilaki 10/2026, 7 § – peliohjelmistotoimilupa määrittelee luvan lyhyesti: toimiluvanvaraisten rahapelien toimeenpanossa käytettävien peliohjelmistojen valmistamiseen, toimittamiseen, asentamiseen tai mukauttamiseen voidaan myöntää peliohjelmistotoimilupa. Peliohjelmistolla laki tarkoittaa ohjelmistoa, jota käytetään rahapelien toimeenpanossa. Määritelmä on yhden virkkeen mittainen, mikä on samalla sen vahvuus ja ongelma: se kattaa lähtökohtaisesti kaiken pelin toimintaan tarvittavan koodin, mutta jättää rajanvedon soveltamiskäytännön varaan.

Olennaista on ymmärtää, että kyse on eri luvasta kuin siitä, josta on puhuttu koko uudistuksen ajan. Rahapelitoimilupa on lupa toimeenpanna pelejä eli tarjota niitä pelaajille omalla sivustolla. Peliohjelmistotoimilupa on lupa rakentaa ja toimittaa ne pelit jollekin toiselle. Sama konserni voi tarvita molemmat, jos se sekä pyörittää pelisivustoa että myy pelejään kilpailijoille. Termien sekoittaminen johtaa nopeasti väärinkäsityksiin: uutisointi “lisenssin saaneista peliyhtiöistä” tarkoittaa lähes aina operaattoreita, ei ohjelmistotaloja.

Laissa lupatyyppejä on kolme, ja niiden logiikka eroaa toisistaan perustavalla tavalla.

Yksinoikeustoimilupia voidaan myöntää enintään kaksi, ja ne on varattu valtion yhtiölle. Rahapelitoimilupien määrää ei ole rajoitettu. Peliohjelmistotoimilupien määrää ei myöskään ole rajoitettu, eikä lupaan liity pelimuotojen luetteloa. Ero näkyy jopa lupa-asiakirjan sisällössä: rahapelitoimiluvassa on mainittava luvanhaltijan toimilupanumero, sallitut toimeenpanomuodot ja voimassaoloaika, kun taas peliohjelmistotoimiluvassa mainitaan vain numero ja voimassaoloaika.

Tämä on looginen seuraus siitä, mitä lupa koskee. Operaattorin lupa rajaa, mitä pelejä se saa tarjota. Ohjelmistotoimittajan lupa ei rajaa, millaisia pelejä se saa tehdä – se on kelpoisuustodistus, joka sanoo, että tämä yritys on tarkastettu ja se saa toimia toimitusketjussa. Yksi lupa kattaa kaikki neljä laissa lueteltua toimintoa: valmistamisen, toimittamisen, asentamisen ja mukauttamisen. Toimittajan ei siis tarvitse hakea erikseen lupaa sille, että se sekä kehittää pelin että integroi sen asiakkaan alustaan.

Miksi ohjelmistotoimittajat vedettiin luvan piiriin?

Vastaus löytyy lain 33 §:stä, joka on koko B2B-sääntelyn ydin. Pykälä asettaa kaksi kieltoa, jotka toimivat vastakkaisiin suuntiin.

Ensimmäinen kielto kohdistuu operaattoriin: yksinoikeustoimiluvanhaltija ja rahapelitoimiluvanhaltija eivät saa hyödyntää toimiluvassa mainittujen rahapelien toimeenpanossa muiden kuin peliohjelmistotoimiluvanhaltijan valmistamia, toimittamia, asentamia tai mukauttamia peliohjelmistoja. Suomen luvan saanut pelisivusto saa siis käyttää vain luvan saaneiden toimittajien pelejä.

Toinen kielto kohdistuu toimittajaan: peliohjelmistotoimiluvanhaltija ei saa valmistaa, toimittaa, asentaa tai mukauttaa peliohjelmistoa kenellekään, joka toimeenpanee rahapelejä valtakunnan alueella tai suuntaa rahapelitarjontaa valtakunnan alueelle ja jolla ei ole tässä laissa edellytettyä toimilupaa rahapelien toimeenpanoon.

Jälkimmäinen kielto on se, joka tekee sääntelystä muutakin kuin muodollisuuden. Ilman sitä B2B-lupa olisi pelkkä rekisteröinti: toimittaja hakisi luvan, myisi pelinsä sekä luvallisille että luvattomille sivustoille eikä mikään muuttuisi. Kiellon myötä toimittaja joutuu valitsemaan. Jos se haluaa myydä Suomen säännellylle markkinalle, sen on lopetettava toimitukset niille sivustoille, jotka suuntaavat tarjontaansa Suomeen ilman lupaa.

Tämä on sama logiikka, jolla luvattomien sivustojen toimintaedellytyksiin puututaan muualla laissa. Maksuliikenteen ja verkkosisällön keinojen rinnalle tulee toimitusketju. Luvaton sivusto voi periaatteessa toimia ilman suomalaista lupaa, mutta jos merkittävät pelivalmistajat eivät voi toimittaa sille pelejä menettämättä Suomen lupaansa, sen valikoima kaventuu. Peliaulasta katoavat juuri ne tunnetut pelit, joita pelaajat hakevat. Kanavointi eli pelaamisen ohjautuminen valvotuille sivustoille ei siis riipu vain siitä, mitä pelaaja päättää, vaan myös siitä, mitä luvattomalla sivustolla on tarjolla. Aihetta käsitellään laajemmin artikkeleissa kanavointi on uudistuksen tärkein mittari ja luvattomat nettikasinot 2027.

Ruotsin valvontaviranomainen Spelinspektionen on ilmaissut oman lupansa tarkoituksen suoraan: tavoitteena on rajoittaa luvattomien peliyhtiöiden pääsyä pelien ohjelmistoihin. Suomen ratkaisu on rakenteeltaan sama, ja sanamuodot ovat lähellä toisiaan.

Kuka tarvitsee luvan – ja kuka ei?

Tähän kysymykseen ei vielä ole täsmällistä suomalaista vastausta, ja se kannattaa sanoa suoraan. Laki määrittelee peliohjelmiston yleisluontoisesti, ja tarkempi rajanveto syntyy vasta valvontaviranomaisen ohjeistuksessa ja ratkaisukäytännössä. Alan yritysten kannalta tämä on merkittävä epävarmuustekijä, koska väärä arvio tarkoittaa joko turhaa lupaprosessia tai luvatonta toimintaa.

Suuntaa antaa se, miten vastaava rajaus on tehty Ruotsissa. Spelinspektionen lukee lupaa vaativaksi peliohjelmistoksi muun muassa live-kasinon suoratoisto- ja hallintajärjestelmät, vedonlyöntialustat ja vetojen kohdistamisen ohjelmistot, satunnaislukugeneraattorit, kolikkopelien pelimoottorit, pokerialustat, urheiluvedonlyöntiohjelmistot sekä ohjelmat, jotka käsittelevät tapahtumia ja laskevat voitot. Sääntely ulottuu ruotsalaisen tulkinnan mukaan myös alihankkijoihin, ei vain lopputuotteen valmistajaan, ja ratkaisevaa on se, kenellä on määräysvalta kehitykseen ja omistus tuotteeseen – ei se, kuka kirjoittaa koodin toisen määrittelyn mukaan. Pelkkä immateriaalioikeuksien omistaminen ei vaadi lupaa, mutta oikeuksien lisensointi toiselle ohjelmistokehitystä varten vaatii.

Alla oleva taulukko kokoaa tyyppitilanteet. Se on suuntaa antava tulkinta, ei viranomaisen kannanotto, ja Suomen lopullinen rajanveto voi poiketa siitä.

Rajatapauksia riittää. Pelialustan ja pelin välinen raja on hämärtynyt: moni toimittaja myy kokonaisuutta, jossa samassa paketissa ovat pelit, pelitilijärjestelmä, bonusmoottori ja raportointi. Toinen hankala kohta on ulkoistettu kehitys. Jos suomalainen alihankkija koodaa maltalaisen studion määrittelyn mukaan yhden pelin komponentin, kumpi tarvitsee luvan? Ruotsalaisen tulkinnan mukaan ratkaisee määräysvalta ja omistus, ei kirjoitustyö, mutta tämä on juuri se kohta, jossa Suomen käytäntö voi asettua toisin.

Peliohjelmiston anatomia: mistä pelisivusto koostuu

Rajanvedon vaikeus aukeaa vasta, kun katsoo, miten nettikasino teknisesti rakentuu. Pelaajalle näkyy yksi sivusto ja yksi tili, mutta sen takana on tyypillisesti neljä tai viisi eri yritystä, joista jokainen omistaa oman palasensa.

Pelialusta on kokonaisuuden runko. Se hoitaa pelitilin, saldon, talletukset ja nostot, bonuslaskennan, pelaajan rajoitukset, raportoinnin ja pelaajahistorian. Alustatoimittaja on usein se yritys, jonka kanssa operaattorilla on tärkein sopimus – moni pienempi brändi ei omista alustastaan mitään, vaan vuokraa koko teknisen kokonaisuuden ja keskittyy itse markkinointiin ja asiakassuhteeseen.

Pelimoottori ja yksittäiset pelit tulevat pelistudioilta. Kolikkopeli on käytännössä ohjelmisto, joka sisältää grafiikan, äänet, pelilogiikan, palautusprosentin määrittelevän matematiikkamallin sekä yhteyden satunnaislukugeneraattoriin. Sama peli toimitetaan sadoille operaattoreille eri maissa, ja studio päivittää sitä keskitetysti.

Satunnaislukugeneraattori eli RNG tuottaa pelin lopputuloksen. Se voi olla osa studion peliä tai erillinen palvelu. Sen luotettavuus on koko pelin reiluuden perusta, ja juuri siksi se on kaikissa säännellyissä järjestelmissä testauksen ja sertifioinnin ytimessä.

Aggregaattori on väliporras, joka kokoaa satojen studioiden pelit yhteen rajapintaan. Ilman aggregaattoreita jokainen operaattori joutuisi neuvottelemaan ja integroimaan jokaisen studion erikseen. Aggregaattori ei useinkaan tee pelejä itse, mutta se toimittaa ne – ja toimittaminen on laissa oma toimintomuotonsa siinä missä valmistaminenkin.

Live-kasinostudio on oma lajinsa: fyysinen studio, jakaja, kamerat, suoratoisto sekä ohjelmisto, joka lukee kortit ja rulettipyörän tuloksen, käsittelee panokset ja laskee voitot. Tekninen kokonaisuus on lähempänä televisiotuotantoa kuin perinteistä ohjelmistokehitystä, mutta pelin lopputulos syntyy ohjelmiston hallinnassa.

Tämän päälle tulevat vielä jackpot-järjestelmät, jotka yhdistävät useiden operaattoreiden panosvirrat samaan progressiiviseen potiin, sekä pelien turnaus- ja kampanjatyökalut.

Kun 33 § kieltää käyttämästä muiden kuin luvan saaneiden toimittajien ohjelmistoja, kielto ei siis kohdistu yhteen sopimuskumppaniin vaan koko ketjuun. Operaattori sopii alustatoimittajan kanssa, alustatoimittaja aggregaattorin kanssa, aggregaattori studioiden kanssa. Jos yksi lenkki jää ilman lupaa, ketjun päässä oleva operaattori kantaa vastuun. Käytännössä tämä pakottaa operaattorit vaatimaan sopimuksiinsa läpinäkyvyyttä alihankkijoihin asti – asia, joka ei ole ollut alalla itsestäänselvyys.

Sama rakenne selittää, miksi lupa myönnetään yhtiölle eikä tuotteelle. Yksittäisiä pelejä julkaistaan vuosittain tuhansia, ja niitä päivitetään jatkuvasti. Tuotekohtainen lupamenettely olisi hallinnollisesti mahdoton. Sen sijaan lupa varmistaa, että toimittajayritys ja sen taustat on tarkastettu, ja pelien tekninen kelpoisuus varmistetaan erikseen tarkastuslaitosten sertifioinneilla.

Kolme päivämäärää ratkaisevat aikataulun

Peliohjelmistotoimiluvan aikataulu poikkeaa muusta uudistuksesta, ja tämä on aiheuttanut sekaannusta. Rahapelilaki tuli osittain voimaan jo 1.3.2026, jolloin rahapelitoimilupia alettiin hakea. Peliohjelmistotoimiluvan osalta samat pykälät kuitenkin odottavat.

Voimaantulopykälä sanoo, että lain 7, 9–11, 13–15, 17 ja 18 §:n säännöksiä sovelletaan peliohjelmistotoimiluvan osalta vasta 1.7.2027, ja että 2 §:n 2 momentin sekä 33 §:n säännöksiä sovelletaan peliohjelmistotoimiluvan osalta vasta 1.7.2028.

Käytännössä tämä tarkoittaa kolmea vaihetta.

1. 1.3.2026 – rahapelitoimilupien haku alkaa

   Lain 2 luku tulee voimaan ja Poliisihallituksen arpajaishallinto ottaa vastaan rahapeli- ja yksinoikeustoimilupahakemuksia. Peliohjelmistotoimilupaa ei voi vielä hakea. Ohjelmistotoimittajat eivät ole tässä vaiheessa minkään uuden velvoitteen piirissä.

2. 1.7.2027 – lisenssimarkkina avautuu ja B2B-haku käynnistyy

   Rahapelitoimiluvat tulevat voimaan ja verkkopelaaminen avautuu kilpailulle. Samana päivänä valvonta siirtyy Poliisihallitukselta Lupa- ja valvontavirastolle, ja peliohjelmistotoimilupia voi hakea ensimmäistä kertaa. Lupa ei kuitenkaan ole vielä pakollinen.

3. 1.7.2028 – lupavelvoite astuu voimaan

   Peliohjelmistojen tarjoaminen edellyttää lupaa, ja 33 §:n kaksisuuntainen kielto alkaa vaikuttaa. Tästä eteenpäin luvan saanut operaattori ei saa käyttää luvattoman toimittajan ohjelmistoa, eikä luvan saanut toimittaja saa palvella luvatonta sivustoa.

Vuoden mittainen porras on tietoinen ratkaisu. Se antaa toimittajille aikaa hakea lupaa ja viranomaiselle aikaa käsitellä hakemukset ilman, että markkinan avautuminen viivästyy. Ilman siirtymää lisenssimarkkina olisi voinut käynnistyä tilanteessa, jossa operaattoreilla on lupa mutta yhdelläkään pelitoimittajalla ei vielä ole – jolloin luvallisilla sivustoilla ei olisi ollut laillisesti tarjottavia pelejä.

Näin peliohjelmistotoimilupaa haetaan

Hakumenettely on sama kuin muissa toimiluvissa: lupaa haetaan kirjallisesti valvontaviranomaiselta, joka 1.7.2027 alkaen on Lupa- ja valvontavirasto. Poliisihallituksen arpajaishallinto on ilmoittanut, että peliohjelmistotoimilupia voi hakea heinäkuun 2027 alusta ja että lupa on pakollinen heinäkuusta 2028 alkaen.

Hakemuksen sisältö on ohjelmistotoimittajalle selvästi kevyempi kuin operaattorille. Lain 11 §:n 2 momentti luettelee tiedot, jotka koskevat kaikkia hakijoita: nimi ja yksilöintitiedot, oikeudellinen muoto, omistus- ja hallintasuhteet, taloudellinen tilanne, tieto mahdollisesta liiketoimintakiellosta, yhtiöjärjestys tai säännöt, kuvaus toiminnasta, haettavan luvan pituus sekä sakko- ja rikosrekisteriotteet luonnollisesta henkilöstä ja merkittävistä omistajista ja johdosta. Pykälän 3 momentin lisävaatimukset – selvitys pelimuodoista, tieto peliohjelmistotoimittajasta, markkinointisuunnitelma, tiedot asiamiehistä, kilpailumanipulaation torjunta ja rahanpesun estäminen – koskevat nimenomaan yksinoikeus- ja rahapelitoimiluvan hakijoita, eivät ohjelmistotoimittajaa.

1. Varmista, että toiminta kuuluu luvan piiriin

   Arvioi, valmistaako, toimittaako, asentaako vai mukauttaako yritys peliohjelmistoja, joita käytetään Suomen toimiluvanvaraisten rahapelien toimeenpanossa. Aggregaattorit ja alihankkijat kannattaa arvioida erikseen.

2. Kokoa hakijaa ja omistusta koskevat selvitykset

   Omistus- ja hallintarakenne, tilinpäätöstiedot, yhtiöjärjestys ja rekisteriotteet. Vaatimus luotettavuudesta ja sopivuudesta koskee myös hallituksen jäseniä, toimivaa johtoa ja vähintään 25 prosentin omistajia.

3. Tarkista luotettavuuden esteet etukäteen

   Laki luettelee kymmenen perustetta, joilla hakijaa ei voida pitää luotettavana ja sopivana: muun muassa tietyt rikostuomiot, konkurssi, ulosotossa perittävät velat, verolaiminlyönnit, liiketoimintakielto, aiempi luvan peruuttaminen sekä pakotteet.

4. Päätä haettavan luvan pituus

   Lupa myönnetään enintään viideksi vuodeksi. Lyhyempi kausi on mahdollinen, jos hakija sitä pyytää tai toiminta on luonteeltaan lyhytkestoista.

5. Jätä hakemus ja varaudu lisäselvityksiin

   Viranomainen voi pyytää lisätietoja, ja hakijan on toimitettava ne viipymättä. Selkeästi puutteellinen tai myöhässä toimitettu asiakirja voidaan jättää huomioimatta.

6. Pidä tiedot ajan tasalla luvan saamisen jälkeen

   Olennaisista muutoksista toiminnassa, omistuksessa, johdossa ja taloudellisissa toimintaedellytyksissä on ilmoitettava kirjallisesti kahden viikon kuluessa.

Luotettavuusarviointi on kohta, jossa ohjelmistotoimittajaa ei kohdella kevyemmin kuin operaattoria. Sama 10 § koskee kaikkia hakijoita, ja arviointi ulottuu omistajiin ja johtoon. Lisäksi omistajan ja johdon luotettavuutta arvioitaessa voidaan ottaa huomioon vastaavat seikat sellaisista yrityksistä ja yhteisöistä, jotka välittömästi tai välillisesti kytkeytyvät hakijaan. Käytännössä tämä tarkoittaa, että konsernirakenteen taustat käydään läpi. Monimutkainen omistusketju ei ole este, mutta se pidentää käsittelyä.

Mitä lupa maksaa ja kuinka kauan se on voimassa?

Valvontamaksu on peliohjelmistotoimiluvalle 1 500 euroa kalenterivuodessa. Summa on kiinteä eikä riipu toimittajan koosta, liikevaihdosta tai siitä, kuinka monelle operaattorille se toimittaa pelejä. Vertailu rahapelitoimilupaan tekee suhteesta havainnollisen.

Pelikatteella tarkoitetaan rahapanosten yhteismäärän ja pelaajille maksettujen voittojen erotusta. Rahapelitoimiluvan ensimmäisenä toimintavuotena maksetaan 10 000 euron perusmaksu, joka tasataan myöhemmin toteutuneen pelikatteen mukaan. Peliohjelmistotoimiluvalla vastaavaa porrastusta ei ole, koska toimittajalla ei ole pelikatetta – se ei ota vastaan panoksia.

Valvontamaksu ei ole vero eikä valtion tuloa. Laki velvoittaa mitoittamaan maksut niin, että ne kattavat valvonnasta aiheutuvat kustannukset, ja jos maksuja kertyisi liikaa, niitä on alennettava. Ylite saa olla enintään viisi prosenttia valvontaviranomaisen talousarviossa vahvistetuista kustannuksista.

Valvontamaksu ei ole ainoa kustannus. Hakemuksesta peritään erikseen käsittelymaksu. Poliisihallitus on ilmoittanut, että rahapelitoimiluvan ja yksinoikeustoimiluvan käsittelymaksu on vuonna 2026 29 000 euroa ja että maksu peritään riippumatta siitä, onko päätös myönteinen vai kielteinen. Peliohjelmistotoimiluvan käsittelymaksusta ei ole vastaavaa julkistettua tietoa, mikä on ymmärrettävää: hakeminen alkaa vasta heinäkuussa 2027, ja maksut vahvistetaan omana päätöksenään. Toimittajien kannalta juuri tämä luku on olennainen, sillä pieni pelistudio suhtautuu eri tavalla 1 500 euron vuosimaksuun kuin viisinumeroiseen kertaluonteiseen hakemusmaksuun.

Voimassaolo on enintään viisi vuotta kerrallaan. Jos luvanhaltija hakee uutta lupaa viimeistään kuusi kuukautta ennen voimassa olevan luvan päättymistä, toimintaa voi jatkaa siihen asti, kunnes uusi hakemus on käsitelty. Lupaa ja siihen sisältyviä oikeuksia ei saa myydä eikä muutoin luovuttaa kokonaan tai osittain toiselle.

Luovutuskielto on käytännössä merkittävä. Alalla yrityskaupat ovat tavallisia, ja pieniä pelistudioita ostetaan säännöllisesti osaksi suurempia konserneja. Lupaa ei voi ostaa yhtiön mukana kuin siinä tapauksessa, että ostetaan koko luvanhaltijayhtiö. Määräysvallan siirtyminen on lisäksi ilmoitettava viranomaiselle kahden viikon kuluessa, ja jos toiminnan luonne tai laajuus muuttuu olennaisesti, luvan muuttamista on haettava ennen muutoksen toteuttamista.

Kevyempi sääntely kuin operaattorilla, mutta ei kevyt

Peliohjelmistotoimiluvanhaltija jää monen rahapelilain velvoitteen ulkopuolelle, koska ne on kirjoitettu koskemaan yksinoikeus- ja rahapelitoimiluvanhaltijoita. Toimittaja ei ylläpidä pelitilejä, ei tunnista pelaajia eikä markkinoi pelejä kuluttajille, joten pelaajansuojan säännökset eivät kohdistu siihen suoraan.

Kaksi riviä ansaitsevat tarkennuksen. Ensinnäkin valvontaviranomaisen tarkastusoikeus on kirjoitettu koskemaan toimiluvanhaltijaa yleisesti: viranomaisella on oikeus tarkastaa toimiluvanhaltijan ja asiamiehen tiloja, tietojärjestelmiä ja toimintaa, jos tarkastus on välttämätöntä valvontatehtävän suorittamiseksi. Ohjelmistotoimittaja ei siis ole tarkastusten ulkopuolella.

Toiseksi pelijärjestelmien ja arvontalaitteiden tekninen hyväksyntä on laissa asetettu operaattorin vastuulle, ei toimittajan. Yksinoikeus- ja rahapelitoimiluvanhaltijan on huolehdittava siitä, että sen käyttämät pelijärjestelmät, arvontalaitteet ja arvontamenettelyt on selvitetty ja hyväksytty valvontaviranomaisen hyväksymässä tarkastuslaitoksessa, jonka on oltava akkreditoitu. Operaattori vastaa myös kustannuksista. Käytännössä työ tehdään tietenkin toimittajan tuotteelle, ja alalla on vakiintunut käytäntö, jossa pelivalmistaja teettää sertifioinnin kerran ja toimittaa raportin asiakkailleen. Juridinen vastuu on silti operaattorilla. Pelien satunnaisuuden varmistamista ja testauskäytäntöjä käsitellään tarkemmin artikkelissa RNG eli satunnaislukugeneraattori.

Julkisuuden osalta ohjelmistotoimittajat rinnastuvat operaattoreihin. Valvontaviranomaisen on pidettävä yleisessä tietoverkossa konekielisessä muodossa luettavaa luetteloa yksinoikeustoimiluvanhaltijoista, rahapelitoimiluvanhaltijoista ja peliohjelmistotoimiluvanhaltijoista. Vuodesta 2028 alkaen kuka tahansa voi siis tarkistaa listalta, onko tietty pelivalmistaja hyväksytty Suomen markkinalle. Tämä on pelaajan kannalta hyödyllinen työkalu, joka on toistaiseksi jäänyt vähälle huomiolle.

Mitä laiminlyönnistä seuraa?

Seuraamusjärjestelmä on porrastettu, ja 33 §:n rikkominen sijoittuu sen vakavampaan päähän. Se on nimenomaisesti lueteltu niiden säännösten joukossa, joiden rikkomisesta voidaan määrätä seuraamusmaksu.

Seuraamusmaksu voidaan määrätä toimiluvanhaltijalle, elinkeinonharjoittajalle tai luonnolliselle henkilölle, joka tahallaan tai huolimattomuudesta rikkoo tai laiminlyö muun muassa 33 §:n säännöksiä. Sanamuoto kattaa siis sekä operaattorin, joka käyttää luvattoman toimittajan ohjelmistoa, että elinkeinonharjoittajan, joka toimittaa ohjelmistoa luvattomalle rahapelien tarjoajalle.

Maksun suuruus perustuu kokonaisarviointiin. Huomioon otetaan rikkomuksen laatu, laajuus, moitittavuus ja kestoaika, rikkomuksella saavutettu hyöty, toimet vahingon lieventämiseksi sekä aiemmat rikkomukset. Oikeushenkilölle määrättävä seuraamusmaksu saa olla enintään neljä prosenttia rikkomuksen päättymistä edeltäneen vuoden liikevaihdosta, kuitenkin enintään viisi miljoonaa euroa, ja vähintään 10 000 euroa. Luonnolliselle henkilölle maksu on enintään neljä prosenttia tuloista ja enintään 40 000 euroa, vähintään 3 000 euroa.

Maksua ei määrää viranomainen itse. Seuraamusmaksun määrää markkinaoikeus valvontaviranomaisen esityksestä, ja esitys on tehtävä viiden vuoden kuluessa siitä, kun rikkomus päättyi. Markkinaoikeuden päätöksestä saa valittaa korkeimpaan hallinto-oikeuteen ilman valituslupaa.

Seuraamusmaksu ei ole ainoa keino. Valvontaviranomainen voi kieltää rahapelien toimeenpanon, jos toimeenpanossa rikotaan muun muassa 33 §:ää, ja asettaa kiellon tehosteeksi uhkasakon. Kielto on voimassa enintään 12 kuukautta kerrallaan. Vakavimmillaan seurauksena voi olla toimiluvan peruuttaminen: viranomainen voi peruuttaa luvan, jos luvanhaltija on toistuvasti tai vakavasti rikkonut lain säännöksiä, mutta vain jos menettelyä jatketaan tahallisesti seuraamusmaksun tai kieltopäätöksen jälkeen. Ennen peruuttamista luvanhaltijalle on lähtökohtaisesti asetettava kohtuullinen määräaika puutteiden korjaamiseksi.

Seuraamuksilla on myös julkinen puoli. Valvontaviranomaisen on julkistettava rikemaksua, seuraamusmaksua, toimiluvan peruuttamista ja toimeenpanon tai markkinoinnin kieltämistä koskevat päätökset, ja tiedot pidetään verkkosivuilla viiden vuoden ajan. Alalla, jossa maine on myyntiargumentti, tämä voi olla tuntuvampi seuraus kuin itse maksu. Nimen julkistamista voidaan lykätä tai päätös julkaista ilman nimeä, jos julkistaminen olisi kohtuutonta tai vaarantaisi meneillään olevan tutkinnan.

Vuoden aukko: mitä siirtymä käytännössä tarkoittaa?

Siirtymäjärjestely on uudistuksen kiinnostavimpia yksityiskohtia, koska se paljastaa lainsäätäjän joutuneen tasapainottamaan kahta tavoitetta. Toisaalta toimitusketjun valvonta on kanavoinnin kannalta tehokas keino. Toisaalta markkinan avaaminen ei voi odottaa, että sadat kansainväliset pelivalmistajat ehtivät hakea ja saada suomalaisen luvan.

Aukko ei ole yhtä suuri kuin miltä se näyttää. Moni suuri pelivalmistaja on jo Ruotsin, Britannian ja Tanskan sääntelyn piirissä, ja niiden asiakaskunta on valtaosin luvallisia operaattoreita. Suurimmille toimijoille Suomen lupa on rutiinihakemus, ei strateginen valinta. Vaikutus kohdistuu ennemmin niihin toimittajiin, jotka ovat rakentaneet liiketoimintansa sääntelemättömille markkinoille. Niille valinta on aito: joko luopua luvattomista asiakkaista tai jäädä Suomen markkinan ulkopuolelle.

Toinen huomio koskee sopimuskäytäntöä. Vaikka laki ei vaadi mitään ennen heinäkuuta 2028, operaattorit todennäköisesti kirjaavat lupavaatimuksen sopimuksiinsa jo aiemmin. Viisivuotinen alustasopimus, joka solmitaan vuonna 2027, ulottuu joka tapauksessa yli siirtymän. Käytännössä markkina siis mukautuu ennen kuin laki sitä vaatii – tämä on tyypillistä sääntelymuutoksille, joissa velvoite on tiedossa etukäteen.

Mitä hakijalista kertoo B2B-markkinasta jo nyt?

Poliisihallituksen arpajaishallinnolle jätetyistä toimilupahakemuksista on kertynyt kesäkuun 2026 loppuun mennessä 50 kappaletta, joiden takana on 49 yhtiötä. Yksikään näistä ei ole peliohjelmistotoimilupahakemus, eikä voisi ollakaan: hakeminen alkaa vasta heinäkuussa 2027. Kaikki tähänastiset hakemukset koskevat rahapelitoimilupaa tai Veikkauksen yksinoikeustoimilupaa. Hakijoita on käsitelty erikseen artikkelissa rahapelilisenssin hakijat 2026.

Lista kertoo silti B2B-markkinasta enemmän kuin ensi silmäyksellä näyttäisi. Rahapelitoimiluvan hakijan on kerrottava hakemuksessaan, keneltä se hankkii pelien ohjelmistot. Viranomaisella on siis jo nyt käsitys siitä, mitkä toimittajat aikovat toimittaa Suomen markkinalle – vaikka toimittajat itse eivät ole hakeneet mitään. Kun peliohjelmistotoimilupien haku aukeaa, viranomainen tietää suunnilleen, keitä odottaa.

Toinen havainto koskee sitä, että raja operaattorin ja toimittajan välillä ei ole jyrkkä. Hakijoiden joukossa on yhtiöitä, joiden konsernit toimivat molemmilla puolilla. Selkein esimerkki on Skill On Net Ltd, joka on jättänyt rahapelitoimilupahakemuksen Suomeen. Yhtiö tunnetaan julkisesti maltalaisena alustatoimittajana, joka sekä pyörittää omia kasinobrändejään että myy alustaansa ja omia pelejään kolmansille osapuolille. Ruotsissa Skill On Net oli yksi ensimmäisistä yhtiöistä, joille myönnettiin peliohjelmistotoimilupaa vastaava B2B-lupa sen tullessa voimaan heinäkuussa 2023. Suomessa vastaava kaksoisrooli edellyttäisi vuodesta 2028 alkaen kahta erillistä lupaa, koska yksi lupa ei kata toisen toimintaa.

Kolmas havainto on rakenteellinen. Suuri osa hakijoista on Maltalle rekisteröityjä yhtiöitä, ja Malta on myös se paikka, johon suuri osa eurooppalaisesta pelinkehityksestä on keskittynyt. Suomen B2B-lupa ei siis kohdistu ensisijaisesti kotimaiseen ohjelmistoalaan vaan kansainväliseen, pitkälti maltalaiseen ja ruotsalaiseen toimittajakenttään. Tämä on syytä pitää mielessä, kun uudistuksen työllisyys- ja elinkeinovaikutuksia arvioidaan.

Myös Veikkaus on saman säännön alainen

Keskustelu B2B-luvasta kääntyy helposti kansainvälisiin nettikasinoihin, mutta 33 §:n ensimmäinen momentti mainitsee nimenomaisesti myös yksinoikeustoimiluvanhaltijan. Veikkaus ei siis ole poikkeus. Vuodesta 2028 alkaen myös yksinoikeuspelien toimeenpanossa saa käyttää vain peliohjelmistotoimiluvanhaltijan ohjelmistoja.

Tällä on käytännön merkitystä, koska Veikkaus ei valmista kaikkia pelejään itse. Yksinoikeuteen jäävät raha-arpajaiset, veikkauspelit, rahapeliautomaatit ja kivijalan kasinopelit, ja niiden tekninen toteutus nojaa osin kansainvälisiin toimittajiin – automaattivalmistajiin, arvontajärjestelmiin ja pelistudioihin siinä missä muillakin. Uudistuksen myötä myös näiden toimittajien on haettava Suomen lupa, jos ne haluavat jatkaa.

Yhtiörakenteen puolella asetelma mutkistuu entisestään. Veikkaus jakautuu kahtia, koska laki kieltää saman toimijan saamasta sekä yksinoikeus- että rahapelitoimilupaa: yksinoikeuspelit jäävät yhdelle yhtiölle ja kilpailtu verkkopelitoiminta siirtyy toiselle. Molempia sitoo sama velvoite käyttää vain luvan saaneiden toimittajien ohjelmistoja. Konsernin sisäiset toimitukset eivät ole poikkeus: jos yksi konserniyhtiö kehittää peliohjelmistoja toiselle, sekin on 7 §:ssä tarkoitettua toimintaa. Sama koskee mitä tahansa muuta konsernia, jonka sisällä ohjelmistokehitys on eriytetty omaan yhtiöönsä – tavallinen rakenne kansainvälisillä peliyhtiöillä.

Ero yksinoikeus- ja lisenssitoimijan välillä ei siis ulotu toimitusketjuun. Siinä missä markkinoinnin säännöissä ja valvontamaksuissa yksinoikeustoimiluvanhaltijaa kohdellaan eri tavalla, peliohjelmistojen alkuperävaatimus on molemmille sama. Historiallista taustaa Veikkauksen aseman muutokselle löytyy artikkelista rahapelimonopolin nousu ja tuho.

Ruotsi teki saman kolme vuotta aiemmin

Ruotsi avasi rahapelimarkkinansa lisenssimallille 1.1.2019 ilman erillistä B2B-lupaa. Ohjelmistotoimittajia koskeva lupavelvoite lisättiin vasta myöhemmin: vaatimus tuli voimaan 1.7.2023, ja hakemuksia otettiin vastaan 1.3.2023 alkaen. Spelinspektionen myönsi ensimmäiset luvat keväällä 2023, ja ne tulivat voimaan heinäkuun alusta. Luvat myönnetään viideksi vuodeksi.

Ruotsin kokemus on Suomelle hyödyllinen kahdesta syystä. Ensinnäkin se osoittaa, että B2B-lupa on jälkikäteen paikattava aukko: Ruotsissa huomattiin neljän vuoden lisenssimarkkinan jälkeen, ettei operaattorien sääntely yksin riitä, jos ohjelmistot virtaavat vapaasti myös luvattomille sivustoille. Suomi rakensi saman keinon lakiin heti alusta, joskin viivästetyllä aikataululla.

Toiseksi Ruotsin soveltamiskäytäntö on käytännössä ainoa olemassa oleva pohjoismainen tulkintalähde siitä, mikä on peliohjelmistoa. Suomen valvontaviranomainen ei ole sidottu Ruotsin linjaan, mutta lain sanamuodot ovat niin lähellä toisiaan, että ruotsalainen ohjeistus on luonteva vertailukohta.

Suomen aikataulu on siis huomattavasti tiiviimpi kuin Ruotsin. Missä ruotsalaiset operaattorit ehtivät toimia neljä ja puoli vuotta ilman toimitusketjun sääntelyä, suomalaiset toimivat vuoden. Tämä puoltaa näkemystä, että siirtymä on tekninen käsittelyaikaa varten, ei periaatteellinen linjaus.

Malta ja Britannia: B2B-lupa ei ole uusi keksintö

Ajatus siitä, että pelien toimittajia säännellään erikseen, on eurooppalaisittain vakiintunut. Maltan Malta Gaming Authority on myöntänyt B2B-lupia omana luokkanaan pitkään; luvan nimitys on kriittinen pelitoimitus (critical gaming supply), ja se kattaa toimitukset, jotka ovat välttämättömiä pelin lopputuloksen määräytymisessä tai olennaisen valvontatiedon käsittelyssä. Malta on myös se lainkäyttöalue, jonka lupa monella Suomeenkin hakevalla yhtiöllä jo on.

Britanniassa erillinen ohjelmistolupa on ollut osa järjestelmää vuoden 2005 uhkapelilaista lähtien: pelien ohjelmistojen valmistaminen, toimittaminen, asentaminen ja mukauttaminen edellyttää Gambling Commissionin myöntämää lupaa. Tanska avasi markkinansa lisenssimallille vuonna 2012.

Suomen ratkaisu asettuu siis eurooppalaiseen valtavirtaan. Uutta ei ole B2B-lupa sinänsä vaan se, että Suomessa se kirjoitettiin lakiin samaan pakettiin koko lisenssimallin kanssa – ja että sen voimaantulo porrastettiin.

Mitä tämä merkitsee pelaajalle?

Pelaaja ei näe peliohjelmistotoimilupaa missään. Hän ei asioi toimittajan kanssa, ei näe lupanumeroa peliaulassa eikä huomaa mitään eroa pelikokemuksessa. Silti luvalla on kaksi konkreettista seurausta.

Ensimmäinen on pelien luotettavuus. Kun toimittajat ovat luvan piirissä ja luvanhaltijoista pidetään julkista luetteloa, valvojalla on nimetty vastapuoli myös silloin, kun ongelma on itse pelissä eikä sivustossa. Jos kolikkopelin palautusprosentti ei vastaa ilmoitettua tai satunnaisuudessa on vika, kyse on toimittajan tuotteesta. Aiemmin viranomaisen ainoa keino oli puuttua operaattoriin, joka peliä tarjosi.

Konkreettisin esimerkki on palautusprosentti. Sama kolikkopeli julkaistaan usein useana matemaattisena versiona, joiden RTP vaihtelee, ja operaattori valitsee, minkä version se ottaa käyttöön. Pelaajan kannalta ero on todellinen: kahden version välillä voi olla useita prosenttiyksikköjä pitkän aikavälin palautuksessa. Kun sekä pelin toimittaja että sen käyttäjä ovat luvan piirissä ja pelijärjestelmät on tarkastutettu akkreditoidussa tarkastuslaitoksessa, valvojalla on keinot todentaa, että käytössä oleva versio vastaa sitä, mitä pelaajalle kerrotaan. Peliä koskevat tiedot on lisäksi annettava pelaajalle pelin toimeenpanon yhteydessä. Palautusprosentin, talon edun ja varianssin merkitystä on avattu tarkemmin artikkelissa RTP, talon etu ja varianssi.

Toinen on valikoima. Jos merkittävät pelivalmistajat joutuvat vuodesta 2028 alkaen valitsemaan Suomen luvallisen markkinan ja luvattomien sivustojen välillä, luvattomien sivustojen pelivalikoima kaventuu ajan myötä. Sillä on väliä, koska tutuimmat pelit ovat yksi syy, miksi pelaajat päätyvät sääntelemättömille sivustoille. Vaikutus ei näy heti, ja sen suuruutta on liian aikaista arvioida.

Kolmas seuraus on epäsuora mutta ehkä tärkein: valvonta ulottuu jatkossa sinne, missä pelin ominaisuudet tosiasiassa määritellään. Pelin tahti, panosrakenne, automaattikierrokset ja voiton lähelle osuvien tulosten esitystapa ovat ohjelmiston ominaisuuksia, eivät operaattorin valintoja. Laki antaa mahdollisuuden säätää asetuksella pelien tahtia ja muita ominaisuuksia koskevista määräyksistä. Sellaiset määräykset kohdistuvat lopulta juuri ohjelmistoon, ja niiden noudattaminen on helpompaa varmistaa, kun toimittaja on tunnistettu ja luvan piirissä.

Kritiikki ja avoimet kysymykset

Toimitusketjun sääntelyä on syytä tarkastella myös kriittisesti. Neljä kysymystä nousee esiin.

Toimiiko keino? Perusajatus on, että luvattomien sivustojen pelivalikoima kuihtuu, kun isot toimittajat vetäytyvät. Vaikutus riippuu kuitenkin siitä, kuinka korvattavia pelit ovat. Sääntelemättömillä markkinoilla toimii runsaasti pienempiä studioita, joiden liiketoiminta ei ole riippuvainen Euroopan säännellyistä markkinoista. Ne voivat täyttää aukon. Lopputulos voi olla, että luvattomien sivustojen valikoima ei niinkään pienene kuin vaihtuu tuntemattomampiin peleihin – mikä on pelaajansuojan kannalta huonompi tilanne kuin ei mitään, mutta ei se, mitä tavoiteltiin.

Onko sääntely oikeasuhtaista pienille toimijoille? Vuosittainen 1 500 euron valvontamaksu on maltillinen, mutta se ei ole ainoa kustannus. Lupaprosessi vaatii omistusrakenteen selvittämistä, rekisteriotteita, taloudellisia selvityksiä ja oikeudellista neuvontaa, ja hakemuksen käsittelymaksu tulee päälle. Suurelle toimittajalle tämä on pyöristysvirhe, kymmenen hengen studiolle merkittävä kynnys. Jos studio myy pelejään aggregaattorin kautta kolmeenkymmeneen maahan, jokainen erillinen lupa lisää kiinteitä kuluja. Seurauksena voi olla keskittyminen: pienet studiot myyvät pelinsä isoille aggregaattoreille, jotka hoitavat lupa-asiat, ja markkina konsolidoituu. Tämä on ollut havaittavissa muillakin säännellyillä markkinoilla.

Kuinka pitkälle valvonta ulottuu? Kielto toimittaa luvattomalle sivustolle koskee toimintaa, joka suuntautuu Suomen alueelle. Sen todentaminen on käytännössä vaikeaa. Toimittaja myy alustan asiakkaalle, joka operoi useaa brändiä useassa maassa; se, suuntaako jokin niistä tarjontaansa Suomeen, ei aina ole toimittajan tiedossa eikä sen hallittavissa. Rajanveto siitä, milloin toimittajan katsotaan toimineen huolimattomasti, ratkeaa vasta soveltamiskäytännössä. Toimittajille tämä tarkoittaa, että asiakkaiden due diligence -menettelyistä tulee osa liiketoimintariskien hallintaa.

Entä epäselvät määritelmät? Lain määritelmä peliohjelmistosta on yhden virkkeen mittainen. Käytännön elämässä pelialusta, pelimoottori, bonusjärjestelmä, raportointityökalu ja maksuintegraatio ovat usein saman toimituksen osia. Ilman viranomaisen ohjeistusta yritykset joutuvat tekemään tulkintoja itse, ja väärä tulkinta johtaa joko tarpeettomaan lupaan tai luvattomaan toimintaan. Selkeä ja ajoissa julkaistu ohjeistus olisi tässä toimialan ja valvojan yhteinen etu.

Kestääkö sääntely EU-oikeudellisen tarkastelun? Peliohjelmistojen toimittaminen on palvelujen tarjoamista, ja suuri osa toimittajista on sijoittautunut toiseen EU- tai ETA-valtioon. Lupavaatimus rajoittaa palvelujen vapaata liikkuvuutta, ja tällaiset rajoitukset on rahapelien osalta perusteltava yleistä etua koskevilla syillä, kuten pelihaittojen ehkäisyllä, rikollisuuden torjunnalla ja pelaajien suojelulla. Rajoituksen on lisäksi oltava johdonmukainen ja oikeasuhtainen suhteessa tavoitteeseensa. B2B-lupa on tässä suhteessa verrattain helposti perusteltavissa: se ei sulje ketään pois markkinalta vaan asettaa kelpoisuusehdot, jotka ovat samat kaikille sijoittautumispaikasta riippumatta, ja Ruotsissa, Britanniassa ja Maltalla on vastaava järjestely. Oikeasuhtaisuus kuitenkin arvioidaan kokonaisuutena, ja siihen vaikuttaa myös se, kuinka raskaaksi lupamenettely käytännössä muodostuu pienille toimijoille. Jos hakemusmaksut ja selvitysvaatimukset asetetaan korkealle, kysymys menettelyn oikeasuhtaisuudesta tulee ajankohtaiseksi.

Kritiikin vastapainoksi on todettava, että vaihtoehto – jättää toimitusketju kokonaan sääntelemättä – on kokeiltu. Ruotsi teki niin neljä vuotta ja päätyi muuttamaan lakia. Kysymys ei siis ole siitä, kannattaako B2B-lupa ottaa käyttöön, vaan siitä, miten se rajataan ja kuinka raskaaksi se tehdään.

Avoimeksi jää myös se, kuinka moni toimittaja lopulta hakee lupaa. Suomi on väkiluvultaan pieni markkina, ja jokainen erillinen lupa on kiinteä kustannus. Jos vain suurimmat toimittajat hakevat, luvallisten sivustojen valikoima voi kaventua ja markkina keskittyä muutaman ison alustatoimittajan ympärille. Jos taas hakijoita on paljon, valvontaviranomaisen resurssit joutuvat koetukselle heti ensimmäisenä vuonna. Kumpi skenaario toteutuu, selviää vasta hakuikkunan avautumisen jälkeen – ja se on yksi uudistuksen aidoista avoimista kysymyksistä.

Mitä toimijoiden kannattaa tehdä nyt

Vaikka lupavelvoite alkaa vasta 2028, valmistautuminen kannattaa aloittaa aiemmin. Käytännön askeleet ovat samat toimittajalle ja operaattorille, vaikka näkökulma eroaa.

1. Kartoita, mikä toiminta kuuluu luvan piiriin

   Käy läpi tuoteportfolio ja tunnista, mitkä komponentit ovat pelin toimeenpanossa käytettävää ohjelmistoa. Erottele selkeät tapaukset rajatapauksista ja dokumentoi perustelut – niitä tarvitaan, jos tulkinnasta joudutaan keskustelemaan viranomaisen kanssa.

2. Selvitä omistusrakenne ja johdon taustat etukäteen

   Luotettavuusarviointi ulottuu vähintään 25 prosentin omistajiin, hallitukseen ja toimivaan johtoon sekä hakijaan kytkeytyviin yhtiöihin. Monimutkainen rakenne ei ole este, mutta se on syytä avata itse ennen kuin viranomainen sitä kysyy.

3. Käy läpi asiakassopimukset

   Toimittajan on 1.7.2028 alkaen tiedettävä, ketkä sen asiakkaista suuntaavat tarjontaa Suomeen ilman lupaa. Sopimuksiin tarvitaan ehdot luvan voimassaolosta, tiedonantovelvollisuudesta ja irtisanomisesta.

4. Operaattorina: varmista toimittajiesi aikataulu

   Rahapelitoimiluvanhaltija kantaa vastuun siitä, että se käyttää vain luvan saaneiden toimittajien ohjelmistoja. Varmista jokaiselta toimittajalta, aikooko se hakea Suomen lupaa ja milloin – ja varaudu vaihtoehtoon, jos ei aio.

5. Varaudu hakemusruuhkaan

   Hakuikkuna avautuu 1.7.2027 ja velvoite alkaa 1.7.2028. Jos suuri osa toimittajista jättää hakemuksen vasta keväällä 2028, käsittelyajat venyvät. Aikainen hakemus on halpa vakuutus.

6. Seuraa viranomaisen ohjeistusta

   Lupa- ja valvontavirasto voi antaa tarkempia määräyksiä toimilupahakemuksen sisällöstä, muodosta ja liitteistä. Ensimmäiset ohjeet ja päätökset määrittävät rajanvedon käytännössä.

Laajempi kuva uudistuksesta ja sen aikataulusta on koottu artikkeliin rahapelilaki 2027: näin Suomen järjestelmä muuttuu, ja lain rakenteeseen pääsee käsiksi aihesivulta rahapelilaki.

Yhteenveto: kolmas lupa ratkaisee, mitä luvattomilla sivustoilla on tarjolla

Peliohjelmistotoimilupa on rahapeliuudistuksen vähiten käsitelty osa, mutta se on väline, jolla lainsäätäjä ulottaa otteensa pelisivustojen taakse. Sen logiikka on yksinkertainen: kun jokainen laillinen pelisivusto saa ostaa pelejä vain hyväksytyiltä toimittajilta, ja jokainen hyväksytty toimittaja menettää lupansa palvellessaan luvatonta sivustoa, luvattoman toiminnan kustannus nousee ilman, että pelaajaa rangaistaan mistään.

Aikataulu on porrastettu: hakeminen alkaa 1.7.2027, velvoite 1.7.2028. Maksut ovat toimittajalle maltilliset, mutta luotettavuusvaatimukset eivät ole. Rajanveto siitä, mikä lasketaan peliohjelmistoksi, on vielä auki, ja se ratkaistaan Lupa- ja valvontaviraston ohjeistuksessa ja ensimmäisissä päätöksissä. Ruotsin kokemus antaa suuntaa, mutta ei sido.

Pelaajalle muutos näkyy välillisesti: luotettavampina peleinä luvallisilla sivustoilla ja pidemmällä aikavälillä ohuempana valikoimana luvattomilla. Rahapelaaminen on viihdettä, jonka tuotto-odotus on pelaajalle negatiivinen riippumatta siitä, kenen ohjelmistolla peli pyörii – sääntely voi tehdä pelistä reilun, mutta ei voitollista.

← Kaikki artikkelit